Hyväntekeväisyys on hieno juttu. Kun itsellä on asiat todella hyvin, niin on hienoa, että sellaisilta ihmisiltä löytyy halua jakaa hyvää ympärilleen tekemällä pyytteetöntä hyvää muiden hyväksi.

Paljon myös perustuu hyväntekeväisyyteen. Moni tapahtuma ei syntyisi ilman talkootyötä ja moni harrastustoiminta pyörii silkan tekemisen ilon voimalla.

Hyväntekeväisyydestäkin voi kuitenkin tulla ongelma silloin, kun se syö jonkun oikeaa työtä.

Itse kamppailen usein sen kanssa, että minua vihjataan tai minun jopa oletetaan tekevän jotain ilmaiseksi. Välillä on vaikeaa sanoa, että en voi, koska tämä on minun päätyöni, jolla minun pitäisi elättää itseni. Tunnen itseni ilkeäksi, kun kieltäydyn ja monta kyyneltä olen vuodattanut sen takia, että tunnen oman työni arvottomaksi, kun siitä ei olla valmiita maksamaan kohtuullisesti.

Toki ilmaisia keikkoja joutuu tekemään ehkä alkuun työkokemuksen saamiseksi, ja minäkin olen niin tehnyt. Mutta jossain tulee raja vastaan.

Härskein tapaus on, kun yksi todella iso valtion tukema taho soitti minulle ja pyysi kahta valokuvaani käyttöön. ”Kuvat menevät hyvään tarkoitukseen”, minulle todettiin. Kerrankin löysin sanat suuhuni tuollaisessa tilanteessa ja sain kysyttyä, että eikö pienyrittäjän tukeminen muutamalla kympillä tai satasella sitten mene hyvään tarkoitukseen tai pikemminkin yhden (tai no meidän tapauksessa kahden) henkilön elinkeinon tukemiseen.

Toki ymmärrän, että ilmaiseksi pyydetään, koska monet antavat. Ilmaiseksi tai polkuhintaan töitä tekevät valokuvaajat vääristävät osaltaan markkinoita ja alan kilpailua. Toisaalta ero ilmaiseksi tekevän harrastajakuvaajan ja ammattilaisen välillä on monesti todella huima, ja tiedän, että toiset, jotka oikeasti haluavat laatua ja ammattitaitoa näkevät kyllä sen eron ja he ovat valmiita maksamaan saadakseen laatua ja luotettavuutta.

Itse koen, että teen omalla tavallani hyvää joka päivä. Kirjoitan blogia ja julkaisen kuvia ja videoita ihan omaksi ja muiden iloksi. Tietenkin nekin ovat osa pienyrittäjyyttäni siinä mielessä, että niillä pystyn tavoittelemaan näkyvyyttä, mutta pelkkä se ajatus ei anna minulle intoa niiden tekemiseen ja julkaisemiseen. Toivon, että pystyisin myös niiden kautta jakamaan iloa, inspiraatiota ja hyvää mieltä kuin toisaalta myös herättää ihmisissä ajatuksia.

Taloudellista hyväntekeväisyyttä on kohtuullista tehdä siinä vaiheessa, kun itse tienaa ensin edes likimain kohtuullisesti, eikä ole oikein vaatia pienituloiselta hyväntekeväisyyttä, joka on suoraan pois hänen tuloistaan. Toisin sanoen vaikka hyvät teot ovat mielestäni vielä taloudellistakin hyväntekeväisyyttä arvostetumpi tapa tehdä hyvää, niin ei kuitenkaan ole ok vaatia toista tekemään omaa työtään hyväntekeväisyyden nimissä. Eri asia on, jos ihminen itse haluaa antaa ammattitaitoaan käyttöön jonkun hyvän asian puolesta, mutta tärkeintä on, että halu hyväntekeväisyyteen lähtee omasta takaa eikä ole keino saada jotain ilmaiseksi.

Tässä asiassa on toki suuria eroja aloittain. Kukaan ei esimerkiksi pyydä lääkäriltä, että voisitko ottaa minut vastaanotolle ilmaiseksi, kun taas valokuvaajalta tosi herkästi kysytään, että voisitko räpsiä pari kuvaa minusta maksutta, kun sinulla nyt kuitenkin on tuo kamera. Lääkärikäynnistä on itsestään selvää maksaa jopa satoja euroja, mutta ammattikuvaajan vastaavia hinnastoja kauhistellaan, ja totuus vieläpä on, että kyseisellä rahalla tai sen menetyksellä on valokuvaajan talouteen monin verroin isompi vaikutus kuin lääkärin.

Nyt tunnen taas itseni hiukan pahaksi ihmiseksi. Miksi!? Kai tämä tunne kertoo jotain siitä, miten olen hiukan alistunut valokuvaus- ja media-alan nykytilanteeseen ja siihen, miten alalla poljetaan hintoja. Lisäksi ei ole aina helppo tehdä töitä, jotka samalla ovat itselle intohimo tai liippaavat läheltä omia tai läheisten harrastuksia. Silloin ulkopuolisten on erityisen helppo olettaa tai jopa vaatia, että teen työtäni silkasta tekemisen ilosta ja ettei työstäni tarvitse maksaa.

Oikeastihan juuri siitä pitäisi olla valmis maksamaan, nimittäin siitä, että joku uskaltaa ja voi tehdä työkseen sitä, mitä eniten rakastaa ja missä luultavasti on parhaimmillaan ja mitä tekiessään on onnellisimmillaan! Sehän on todella ihailtavaa ja inspiroivaa, ja lisäksi on koko yhteiskunnan kannalta hyvä juttu, jos ihminen pystyy itse luomaan itselleen työpaikan ja vieläpä nauttimaan työstään, jolloin hän luultavimmin on myös hyvinvoiva, eikä siten aiheuta yhteiskunnalle ”pahoinvointikuluja”!

Mitä mieltä te olette aiheesta?

Lisäys: Varmasti tämä aihe on tuttu ja ”ongelma” tosi monella alalla, mutta pahalta se tuntuu varmasti niiden kohdalla, jotka ovat uransa alkutaipaleella/eivät tienaa vielä kohtuullisesti tai ovat ”taidealalla”, missä muutenkin on hyvin hämärää, mikä työn arvo milloinkin on… Valittaminen ei ole mikään ratkaisu, mutta mielestäni tämä on aihe, jota on hyvä pohdiskella ja nostaa esille asiallisesti.

Itse en kuitenkaan vaihtaisi omaa työtäni mihinkään muuhun (ja itsehän tämän olen valinnut!), vaikka kuinka haastavaa olisi! Tsemppiä ja työn iloa siis kaikille muillekin samoja aiheita pohtiville ja etenkin pienyrittäjille/niille, joiden ei muutenkaan ole helppoa tienata työllään edes keskiverron verran. Sitä isompi rikkaus on kuitenkin voida ja uskaltaa yrittää tehdä työkseen juuri sitä, mitä eniten haluaa :)