Tasapainoilua

Kun tekemistä on paljon, niin on tuon tuostakin otettava itseään niskasta kiinni ja arvioitava, mitkä asiat pitäisi hoitaa ensimmäisinä pois alta. Nukkuminen, gradun kirjoittaminen, toimittajakouluasioiden hoitaminen ja lehtijuttujen teko ovat kaiken järjen mukaan listalla ennen valokuvaamista, kuvien käsittelyä, ulkoilua ja urheilemista.

Jostain kumman syystä löydän kuitenkin itseni usein toteuttamasta tätä laatimaani listaa aivan väärässä järjestyksessä. Nukkuminen ja opiskelujutut saavat monesti väistyä valokuvaamisen ja muiden harrastusten tieltä.

Toisaalta ilman urheilun tuomaa nautintoa tai valokuvaamisen antamaa sielunruokaa olisi vaikea edes yrittää jaksaa hoitaa alta pois niitä muita ei-ehkä-ihan-yhtä-hohdokkaita asioita.

Nukkuminen on toki sellainen asia, josta ei ole varaa tinkiä (ainakaan kovin monena yönä peräkkäin), mutta muiden asioiden suhteen on tärkeää löytää tasapaino. Kun hoitaa välillä tehokkaasti pois alta niitä vähemmän hohdokkaita juttuja, niin pääsee nopeammin taas niiden kivojen asioiden pariin.

Etenkin nuorempana tuli helposti oltua liian tiukka ja ehkä jopa masokistinen itseään kohtaan. Liian ahne ei kuitenkaan pidä olla, vaikka haluaisi kavuta elämänsä aikana korkealle. Jos nimittäin hätiköi ja unohtaa välillä levätä tai rentoutua, niin voimat saattavat loppua kesken – ja silloin edessä on putoaminen.

Eli parempi edetä hitaasti ja varmasti. Jos tuntuu, että tämä sääntö usein unohtuu arjen kiireessä, niin kannattaa ottaa hetken breikki ja lähteä esimerkiksi boulderoimaan. Kärsivällisyys muistuu varmasti mieleen viimeistään, kun löytää itsensä keikkumasta korkeuksista ja tajuaa, että ”apua, olen täällä vain ja ainoastaan omien lihasteni ja voimieni varassa”.

Silloin on pakko arvioida, että olenko tarpeeksi vahva kiipeämään entistä korkeammalle – vai olisiko sittenkin parempi pysähtyä ja kerätä uusia voimia ennen kuin jatkan eteenpäin?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Välillä ai auta kuin pysähtyä miettimään, että miten ihmeessä tästä nyt pääsisi eteenpäin!

Kiitokset Julialle, joka pisti henkensä alttiiksi kiipeilemällä ja lisäksi napsi kuvia kirjoittajasta (ylin kuva oikealla).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*