Viime viikot ovat olleen niin intensiivisiä, että tänään tuli vihdoin suoranainen romahdus. Ei ole auttanut kuin maata sängyssä ja ihmetellä kaikkea sitä, mitä on tullut saatua aikaiseksi viime aikoina.
Yle Tieteessä työharjoittelussa olen intensiivisesti tutustunut, miten tv-ohjelmaa tehdään. Pahaa aavistamatta jo ekoilla harjoitteluviikoilla löysin itseni useammankin kerran kameran tähtäimestä. Vaikka kuvauksissa tuntui, että minua ”kiusattiin” kameralla tuntitolkulla, niin loppujen lopuksi tv:seen päätyy vai murto-osa kaikesta materiaalista, jota ohjelmaa varten on filmattu. Te katsojat todellakin näette ruuduiltanne vain jäävuoren ylimmän huipun.
Tällä hetkellä pari varsinaista Prisma Studion ”huippujaksoa” löytyy Yle Areenasta – niistä voitte bongata minut!
Tiistain 4.3. jaksossa olen mukana studio-osuudessa. Roolini on niinkin huima kuin istua ja hymyillä. Oli kyllä hauska kokemus päästä maskeerattavaksi ja mukaan tv-studiokuvauksiin (: Jaksossa paljastuu, arvaavatko ohjelman asiantuntijavieraat, mikä minun nimeni on…
Kasvojentunnistukseen liittyvä jakso löytyy täältä: http://areena.yle.fi/tv/2151955
Tiistaina 11.3. olin vuorostaan mukana ohjelman ”kenttäosioissa” – niissä muun muassa istun Prisma Studion toimittajan kanssa kahvilassa. Lisäksi shoppailen, hypistelen vaatteita, syön jäätelöä ja puhun puhelimessa. Superlähikuvaan ovat päässeet silmäni!
Voimmeko luottaa aisteihimme -aiheinen jakso on katsottavissa täällä: http://areena.yle.fi/tv/2155970
Tähän jaksoon liittyen olet saattanut myös törmätä ottamiin lehdistökuviin, kuten tähän:
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tiede-ja-oppiminen/prisma-studio-aisteja-voi-hamata
Prisma Studiossa ”esiintymisen” lisäksi olen ollut mukana avustajana useissa kuvauksissa ja joutunut pari kertaa muuntautumaan valokuvaajasta videokuvaajaksi, kun käteeni on yllättäen sysätty videokamera. Still-kuvaaminen ja liikkuvan kuvan ottaminen ovat kyllä kaksi ihan eri asiaa, ja oma osaamiseni ja kokemukseni ovat täysin stillin puolella, mutta olisi toki hauskaa kehittyä myös videokuvauksessa.
Lisäksi olen kuvaillut lehdistökuvia Prisma Studiolle, tehnyt kuvituskuvia ja kirjoittanut artikkeleita Yle Tieteen verkkosivuille. Pari näistä tekemistäni jutuista liittyy genetiikkaan ja lääketieteeseen.
Tämä piirtämäni kuvistuskuva liittyy artikkeliin Eivätkö lääkkeet tehoa – onko sinulla väärät geenit? Sen olen kirjoittanut Ylen Tiedeykkösen radiojutun pohjalta. 
Tämä kuva taas liittyy artikkeliin Miksi harvinainen sairaus vie pinen lapsen? Vastaus voi löytyä geeneistä. Myös sen kirjoitin Tiedeykkösen jutun pohjalta.
Seuraava askel olisikin, että pääsisin harjoittelemaan oman radiojutun tekemistä!
Kuvistuskuvia olen väsäillyt myös muiden Ylen toimittajien nettijuttuihin, kuten näihin:
Paranna muistiasi näillä maailmanmestarin neuvoilla
Tunnista tehokkain lääke
Kaikki minun omat Yle-artikkelit kerääntyvät kevään mittaan tänne: http://yle.fi/aihe/profiili/milla-vahtila
Niin ja kun päivät ovat kuluneet Ylen hommien parissa, niin illat ja viikonloput olenkin sitten uhrannut urheiluaiheisten juttujen ja kuvausten tekoon. Viimeisten kolmen viikon aikana olen valokuvannut muun muassa freestyleä, telinevoimistelua, uimahyppyä, rytmistä voimistelua, seiväshyppyä ja cross fittiä.
Rytmisen voimistelun PM-tiedotekuvia löytyy tiedotteen yhteydestä täältä https://voimistelu-fi.directo.fi/?x82360=6584454 ja ottamiani kuvia voi ihastella myös Voimisteluliiton facebookissa täällä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10152241839709291.1073741832.168269204290&type=1
Tulevan viikonlopun aikana yritän laittaa nämä kuvat ja lisääkin näytille myös tänne nettisivuilleni. Kissamaisen notkeat ja ihastuttavat rytmiset ovat kyllä upeaa katseltavaa ja heistä saa mitä ihanimpia kuvia!
Mitähän vielä? Ai niin, koska talvi (jota ei koskaan kunnolla tullutkaan) on jo ollut väistymään päin, niin olen ottanut käyttööni uuden ihanan kesäheilani = unelmieni täyttymyksen, lilan Jopon. Keksin loistavan syyn sen ostamiselle – hankin Jopon itselleni 25-vuotissynttärilahjaksi. Neljännesvuosisata ei tosin tule täyteen ennen kuin ensi joulukuussa, mutta mitäpä tuosta, täytyyhän Jopon päästä ulkoilemaan jo tänä kesänä. Myös Markku sai lahjaksi oman samanlaisen menopelin, tosin armeijanvihreänä.
Tässä ”me” nyt ollaan!
Pikkutyttönä lempivärini oli aina lila – näköjään se sama pikkuipana on jälleen herännyt henkiin…
Uutta fillaria testaillessa tuli mieleen, kun pienenä ensimmäistä kertaa harjoittelin ajamaan ilman apupyöriä.
Muistan, että pappani tuki pyörää takaata, ja pakotin hänet lupaamaan, ettei hän päästäisi irti.
Jossain vaiheessa kuulin sitten papan äänen jostain kaukaa takaani huutavan, että ”hyvinhän se menee” tai jotain vastaavaa – oli huomaamattani pyöräillyt yksin ilman apupyöriä jo ainakin 10 metriä.
Kun tajusin sen, säikähdin, ja kaaduin sitten siihen paikkaan.
Tämä uusi takki päällä ei kyllä ole varaa kaatuilla.
Huom! Kypärä on kyllä aina päässä, mutta tähän lavastettuun kuvaustuokioon oma armeijakuosinen
kypäräni ei oikein sopinut… No, ehkä yksi turhamaisuuden hetki suotaneen silloin tällöin.
Minä & maailman ihanin takki.
Ja sen alta löytyy toinen löydös, orvokkipaita.
No niin, näiden ihanuuksien voimalla jaksaa taas puurtaa vähän aikaa!
Itse asiassa edessähän on melkein kuin kahden päivän loma (sitä kutsutaan kai viikonlopuksi).
Vain yksi lehtijuttu kirjoitettavana la-su aikana, eli tässähän ehtii jopa tehdä välillä
jotain muutakin kuin toimittajajuttuja. Uskomatonta (:
Kohta alkaa ainakin ompelukone tykittämään!