Rajala Ambassador-kisa potkaistiin käyntiin perjantaina (lue edellisestä artikkelistani, mistä kilpailussa on kyse). Rajalan tiimin ja meidän Ambassadoreiden yhteinen ensimmäinen päivä oli luonteeltaan rento ja ennen kaikkea tutustuimme toisiimme.
Päivä kiteytettynä sisälti seuraavat asiat: kilistelimme kuoharia keskipäivän kunniaksi, Rajalan toimitusjohtaja piti meille puheen, kätösiimme iskettiin upouudet Lumixin minijärkkärit, olimme studiokuvattavina, ajoimme fiinisti taksilla Rautatieasemalta Erottajalle ja nautimme seitsemän ruokalajin illallisesta juomineen kaikkineen ravintola Pastorissa.
Aika fiiniä, eikös? Tällaisestahan jokainen bloggari tai muu vastaava kai haaveilee ja toivoisi, että elämä olisi täynnä tällaista glamouria joka päivä, vai kuinka?
Ja hauskaahan kyllä olikin!
Jos joku tarjoilee skumppaa ja kaiken kukkuraksi vieläpä keskellä päivää, niin kelpaahan se aina kaltaiselleni kuohuvan rakastajalle – vaikka skumppa sitten olikin aivan liian makeaa omaan kuivaakin kuivempaan viinimakuuni.
Valokuvattavana oleminen taas ei koskaan ole mikään ongelma, sillä eihän se kamera sentään sielua varasta, vaikkei kuvan tulos (siis oma pärstä) aina olisikaan juuri sellainen kuin toivoisi.
Kun käteeni perjantaina iltapäivällä iskettiin uunituore kamera, ensimmäinen reaktioni oli heti pieni varautuneisuus, vaikka olin toki osannut odottaa asiaa. Kun meidän eteen oli vielä lennätetty Ruotsista Panasonicin intoa pursuava edustaja, joka piti meille taidokkaan myyntipuheen, epäluuloinen vastareaktioni, joka aina laukeaa päälle markkinoinnin ”uhriksi” joutuessani, voimistui koko ajan.
Mutta vaikka ensireaktioni uuteen käyttöön saamaani kameraan oli aika kaksijakoinen, niin lupaan olla avoin ja antaa tälle minulle tarjotulle ”lelulle” mahdollisuuden. Kirjoittelen sitten vielä erikseen tarkemmin minun & pikku Lumixin ”ensitreffeistä”, kunhan tässä ensin ehdin toipua eilisestä.
Taksilla ajaminen oli erityisen hauskaa kaltaiselleni jääräpäälle, joka on lukioajoista asti itsepäisesti vetänyt fillarilla vuoden ympäri kaupungin puolelta toiselle jopa kymmeniä kilometrejä päivässä. Ihan sama sataako tai paistaako, onko maa lumen, jään tai loskan peitossa tai onko tuuli viedä mennessään, pyöräily on mielestäni ennen kaikkea asenne- ja pukeutumiskysymys. Se myös kasvattaa hienosti luonnetta ja auttaa purkamaan energioita, kun aina välillä polkee hiestä sekä sateesta läpimärkänä ja hampat irvessä vastatuuleen ja kiroaa omaa hulluuttaan.
Tällaisena minut useasti voi bongata liikenteestä, nykyisin tosin alla on maastopyörän sijaan lila Jopo ja päässä vesimelonikypärä (kuva alla)!
Mutta perjantaina siis näytimme Ambassador-porukan kanssa kieltä tihkusateelle, loskalle ja tuulelle, ja taitoimme niinkin pitkän matkan taksilla kuin Rautatieasemalta Erottajan Pastor-ravintolaan. Se tuotti suurta hilpeyttä kaltaiselleni ”joka paikkaan on pakko pyöräillä tai kävellä tai korkeintaan joskus voi alistua menemään bussilla tai metrolla” -tyypille. Aikamoista extremeä suorastaan!
Ravintolaillallinen oli niin ikään hieno kokemus.
Ensimmäisenä ”alkuruokana” eteemme tuotiin möykky valkoista kalaa, tokana alkumöykkynä oli kimpale jotain lihaa ja kolmantena kaunis simpukankuori, jonka päällä oli jotain (kai sitä simpukkaa) ja kaverina kaikissa annoksissa kaikenlaista muuta pientä mystistä hienoutta tai kastiketta. Ensimmäisenä pääruokana oli kyljyksiä, toisena mustekalaa. Jälkiruoaksi oli ensin sorbettia kaikenlaisine tilpehööreineen ja lopuksi vielä misojäätelöä (en ollut kuullutkaan ennen misosta) inkiväärikakun kera (inkiväärin mä tiedän!).
Kaiken päälle sain alkudrinkin, joka oli ihanan kirpeä ja raikas sekä kuivaa valkkaria, joka korvasi kymmenkertaisesti sen, että päivällä jouduin siemailemaan sitä makeudella ”pilattua” kuohuvaa. :)
En ymmärtänyt tosin puoliakaan siitä, mitä illan aikana söin, mutta kaikki oli huippuhyvää. On hienoa, miten paljon vaivaa ja intohimoa toiset laittavat likoon herkullisten, erikoisten ja vieläpä kauniisti sommiteltujen suupalojen ja aterioiden tekemiseen. Ja on hienoa, että kaltaiseni ruoan hienouksista ymmärtämättömänkin on sallittua saada joskus nauttia tällaisista hienouksista.
Päälle päin sitä ei nimittäin ehkä näe tai arvaa, mutta itse en ole tosiaankaan mikään erityinen ruokaintoilija tai jaksa nähdä juurikaan vaivaa aterioideni eteen. Ja jos Markku-parka odottaisi vaimonsa tekevän hänelle ruokaa, miespoloinen kuolisi nälkään. Minä itse kun pysyn oikein hyvin hengissä, kunhan vaan saan tarpeellisen määrän suklaata ja silloin tällöin myös jokusen lasillisen skumppaa.
Mutta kuka tietää, voihan olla, että joskus tulevaisuudessa innostunkin ruuanlaitosta tai hienoissa ravintoloissa käymisestä ja ”ruokahifistelystä”. Aika ei aina vaan riitä kerrallaan kaikkeen ja sen myötä jokainen kohdistakoot intonsa ja panostuksensa erilaisiin asioihin ja juuri niihin juttuihin, joista itse saa kicksejä. Olkoot se sitten ruoka tai vaikkapa jokin urheilulaji – kuten leuanveto – tai ihan mikä tahansa muu harrastus.
Passion is energy. Feel the power that comes from focusing on what excites you. – Oprah Winfrey –
Yksi tämän Ambassador-jutskan parhaita asioita tuleekin varmasti olemaan se, että mukana on joukko todella erilaisia ihmisiä, jotka kaikki lisäksi vaikuttavat ihan huipputyypeiltä. Tai no tavallaan erilaisia siten, että jokaisella meistä kisaajista on erilaiset taustat ja kiinnostuksen kohteet (muista kisaajista voit lukea erikseen myöhemmin Ambassador-sivulta). Mutta toisaalta meitä kuitenkin yhdistää se tässä projektissa tärkein, nimittäin jonkinlainen innostus kuvaamista sekä uusien asioiden oppimista ja muita ihmisiä inspiroivan sisällön tuottamista kohtaan.
Lisäksi asiat, jotka äkkiseltään tuntuvat erottavan ihmisiä toisistaan, niin ovatko ne sittenkään niin kuilun tekeviä asioita kuin kuvittelemme – vaikkapa jokaisen harrastuksen takanahan on usein innostusta ja intohimoa, johon meistä jokainen voi varmasti samaistua.
Vaikka itse olen se leuanvetoa harrastava pähkähullu, jota moni varmasti pitää omalla tavallaan omituisena, niin yhtä lailla itse hyväntahtoisesti pidän höpsöinä sellaisia, jotka saavat suurta nautintoa asioista, joista itse en jaksa innostua. Juuri heiltä – mahdollisimman erilaisia asioita intohimoisesti toteuttavilta tyypeiltä – voin ainakin itse kuitenkin oppia paljon uutta ja kenties jopa itse innostua heidän kokemustensa kautta itselle ennestään täysin käsittämättömistä asioista, joista en ikinä aikaisemmin ole osannut innostua. Ja se juuri on tajuttoman hienoa tämänkalaisessa kanssakäymisessä eri ihmisten välillä!
Ainut, mitä tällaisen inspiraation levittämiseen tarvitaan, on avoin mieli sekä toisaalta myös uskoa omaan tekemiseen. On oltava avoin muiden tekemiselle, ideoille ja ajatuksille, ja osattava ammentaa niistä myös omaan tekemiseen. Mutta toisaalta on uskallettava kuitenkin valikoida ja lähteä mukaan vain juuri niihin juttuihin, jotka tuntuvat itselle oikeimmilta. Itsensä toteuttaminen ei vaadi välttämättä mitään sen kummempaa lahjakkuutta, vaan ennen kaikkea rohkeutta.
Lähde sinäkin lukijana ja tämän projektin seuraajana innostumaan ja oppimaan uusia asioita – ja ennen kaikkea siemailemaan rohkeutta, jotta sinäkin uskaltaisit toteuttaa ja haastaa itseäsi, kokeilla uusia juttuja sekä tehdä juuri sellaisia asioita, joista saat mahdollisimman paljon sisältöä ja iloa elämääsi.
Uskalla heittäytyä mukaan sekä niin haastaa kuin toteuttaa itseäsi!