Karismalla saa ihmiset laittamaan suuhunsa mitä vain

Karisma on mielenkiintoinen ominaisuus/luonteenpiirre.

Moni haaveilee siitä ja pyrkii kehittämään sitä itsessään.

Miksi?

Siksi, että karisma tarkoittaa tavallista parempaa taitoa esimerkiksi viehättää ihmisiä ja vaikuttaa heihin. Siten karisma on vallan väline.

Toki sen mukanaan tuomaa valtaa voi käyttää joko hyvässä tai pahassa.

Se voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä: ihmisoikeuksien puolestapuhumista tai polkemista, jonkin aatteen viemistä eteenpäin, hyväntekeväisyyttä, oman työuran edistämistä. Se voi olla niinkin pieni asia kuin torilla tinkiminen muutamasta eurosta omaksi eduksi tai miljoonien arvoisen menestyksen ajaminen isoilla bisnesmarkkinoilla.

Sinällään siis hyvin harmitonta tai hyvinkin vaikutusvaltaista.

Kun tulee nuorehko, komea, hyvässä kunnossa oleva mies, jolla on luotettavan oloinen olemus ja todella hyvä taito esiintyä, puhua ja perustella puheensa, niin häneen on helppo uskoa. Hänen kanssaan hetken juteltuaan huomaa kenties vajonneensa suohon, ja lopulta myöntää tappionsa. Sen voi tehdä joko kiukustuneena tai naureskellen ja myöntäen, että siinäpä onkin taitava ja sympaattinen heppu, joka on ansainnut sen kaksi euroa, jonka minulta tinki. Saatanpa jopa ihailla häntä.

Voi myös olla, että muutaman vuoden päästä havaitsen, että tämä samainen heppu tinkii vähän isommista rahoista bisnesmaailmassa tai bongaan hänen naamansa poliitiikkojen joukosta tv:n ruudulta. Sillä ei välttämättä ole väliä, onko hänellä takanaan korkeaa koulutusta. ”Pelkällä” karismalla, hyvillä sosiaalisilla taidoilla ja toki jonkinlaatuisella fiksuudella voi kivuta vaikka kuinka korkeaan asemaan.

Karismaattisen henkilön on myös helpompi saada kansa puolelleen kuin ei-karismaattisen, vaikka tämän jälkimmäiseksi mainitun muut avut (kuten se korkeakoulutus) olisivat suuremmat.

Kun tulee tällainen karismaattinen nuori mukavannäköinen mies ideoineen ja perusteluineen ja kehittää aiheestaan vieläpä sellaisen vastakkainasettelun, että tässä on mies, joka on ”tavallisen kansalaisen puolella” ja ”taistelee pahaa, meitä manipuloivaa virkavaltaa ja teollisuutta vastaan”, niin kyllähän sen ymmärtää, että ihmiset ovat innoissaan. Hän on heille kuin arjen sankari, jota mieluummin kuuntelemme kuin vaikkapa jotakin ”kiukuttelevaa” professoria, jolle ei ole suotu yhtä hyviä puhelahjoja ja sosiaalisia taitoja ja joka vielä sortuu olemaan vanha ja ”aikansa elänyt”.

Ja mitä tavallisella kansalle tutummasta asiasta on kyse, sitä suurempaan sankaruuteen tuolla nuorella miehellä on mahdollisuudet.

En tiedä itkeäkö vai nauraa, kun kyse on jostain niinkin ”yksinkertaisesta” kuin syömisestä.

Miten niin perusasia kuin syöminen voi olla meille nykyihmisille niin vaikeaa? Ihmiset ovat usein täysin pulassa syömisensä kanssa, mikä viime kädessä näkyy terveystilastoissa. Esimerkiksi elintapasairaudet ja ylipaino ovat lisääntyneet.

Vaikka meillä on yltäkylläisyyttä ja siten kaikki edellytykset olla terveitä ja voida hyvin, niin moni voi kuitenkin huonosti.

Apua haetaan erilaisilta ja -tasoisilta ammattilaisilta ja toinen toistaan erikoisemmista ruokavalioista. Pelkän yleisen ravitsemussuosituksen noudattaminen kun ei tunnu riittävän – tai kenties se ei vaan meistä monilta onnistu, sillä se antaa liikaa valinnanvapautta ja sen antamien raamien puitteissa pitäisi osata koostaa juuri itselle sopivanlainen ruokavalio.

Ja sitähän meistä moni ei osaa tehdä, sillä se vaatisi viitseliäisyyttä ja myös sitä, että meillä olisi jonkinlainen tietämys ravinnosta ja että tuntisimme oman kroppamme ja sen tarpeet. Mutta kun emme tunne ja osaa, epäonnistumme yrityksissämme syödä terveellisesti ja esimerkiksi lahtua – ja koemme, että yleiset ravintosuositukset ovat pettäneet meidät.

Kun vastaan sitten tulee heppu, joka koostaa meille päivätarkan ravinnon, onnistumme.

Siinä vaiheessa ei välttämättä ole väliä, mikä on hänen statuksensa tai ammattinimikkeensä ja koostiko hän ruokavalion yleisten ravintosuositusten mukaan vai jonkin erikoisruokavalion mukaan vai oman päänsä mukaan.

Pointti on se, että vihdoinkin söimme edes JONKIN harkitun ruokavalion mukaisesti, minkä myötä luultavasti söimme aiempaa monipuolisemmin ja siten terveemmin, sekä aiempaa järkevämpiä määriä eli kulutukseemme nähden sopivammin. Silloin luultavasti myös laihdumme, ja kun laihtuu (lähemmäs normaalipainoa), niin usein oma olo kevenee ja kohenee ja sitä tuntee itsensä hyvinvoivemmaksi. Lisäksi sitä kokee onnistuneensa, mikä niin ikää lisää hyvinvointia.

Ja vielä päälle: sitä uskoo, että kun nyt vihdoin on onnistunut ”ammattilaisen” opastamana syömään ”oikein”, niin silloin oma hyvinvointi lisääntyy. Ja koska hyvinvointi on paljon myös korvien välistä kiinni, niin silloinhan myös suurella todennäköisyydellä ihminen kokee, että niin käy.

Mutta näin voi käydä, vaikka se ”ammattilainen” olisi laittanut ihmisen syömään vaikkapa pelkkää punaista lihaa ja juomaan rasvalla terästettyä kahvia.

Tämä nyt oli kärjistettyä, mutta pointtini on, että mitä harkitummin syö – kuten mitä tiukemmin noudattaa jotain erikoisruokavaliota – niin sitä mietitymmin joutuu ateriansa koostamaan, joten sitä isompia muutoksia varmasti saa aikaan verrattuna lähtötilanteeseen, jossa söi harkitsemattomammin. Eli tähän varmasti osaltaan perustuvat erilaisten erityisruokavaliovillitysten ”tehot” ja ”vaikutukset”.

Mutta vaikka ihmisen kokemus hyvinvoinnista lisääntyy jonkin ruokavalion seurauksena, niin se ei automaattisesti tarkoita, että hän nyt söisi kaikkein terveellisimmällä mahdollisilla tavalla ja että sen – tai muidenkaan vastaavanlaiste tapausten – perusteella voisi todistaa yleisiä ravitsemussuosituksia vastaan tai kertoa mitään siitä, mitkä ovat eri ruokavalioiden kytkökset vaikkapa sairauksiin.

Totuushan on, että ravinnon, terveyden ja hyvinvoinnin välisten kytkösten tutkiminen on todella haasteellista. Terveys ja hyvinvointi kun eivät koostu mistään yksinkertaisesta yhtälöstä, vaan niihin vaikuttavat monet muutkin asiat ja elintavat kuin pelkkä ruokavalio. Ruokavalion vaikutusten erottaminen joukosta on vaikeaa. Lisäksi olemme vielä kaikki yksilöllisiä, joten meille sopivat loppujen lopuksi parhaite hiukan erilaiset elintavat. Kaiken päälle hyvinvointi on vieläpä subjektiivininen kokemus.

Viralliset ravintosuositukset perustuvat pitkäaikaisiin tutkimuksiin ja esimerkiksi tutkimuksiin ravinnon ja sairauksien yhteyksistä. Suositukset eivät koskaan ole täydelliset, ja jokaisen yksilön kuuluukin soveltaa niitä omien tuntemusten ja esimerkiksi mahdollisten allergioiden tai yliherkkyyksien mukaan. Jokaisen tulee löytää itselleen ”oikea” tapa syödä ja elää, ja suosituksista haetaan ainoastaan tienviittoja oikeaan suuntaan.

Näitä tienviittoja, kuten ravintosuosituksia, saa ja täytyykin kyseenalaistaa ja niistä tulee keskustella kriittisesti. Ja hienoa on, että näitä viittoja on vuosien varrella mahdollista hieman korjailla, jos ne osoittavat hieman väärään suuntaan. Sehän on tutkimuksen tarkoitus: korjata ja täydentää vanhoja tietoja vähän vähältä lähemmäksi ”totuutta”.

Mutta kun vastaan tulee karismaattinen heppu, joka yhtäkkiä väittää, että nykyiset tienviitat osoittavat ihan vääriin suuntiin, niin kriittisyyden nimissä: häntäkään ei tule uskoa sokeasti, kuten ei tule uskoa niitä yleisiä ravitsemussuosituksiakaan.

Miksi kuitenkin moni uskoo häntä?

Noh, se on se alun karisma, josta puhuin, yhdistettynä siihen, miten hatarilla vesillä me pyörimme tämän ravitsemusasian kanssa, vaikka samalla syöminen koskettaa läheisesti meitä kaikkia joka ikinen päivä. Kun mukaan myllyyn lisää tämänhetkisen terveysbuumin ja sen, että ravitsemusasiantuntijoiksi itseään kutsuvia on viime vuosina putkahdellut joka puolelle kuin sieniä sateella, niin hämmennyksen soppa on synnytetty.

Loppuun vielä hyvinvoinnista kirjoittavien yksi lempilause: vain sinä itse voit olla oman terveytesi ja hyvinvointisi paras asiantuntija.

Totta sekin. Ja nythän sitä vasta sekaisin ollaan.

Jokainen on tosiaankin aivan viime kädessä vastuussa omasta syömisestään ja terveydestään. Kukaan yksittäinen muu ihminen ei voi ottaa vastuuta siitä, mitä sinä tai muut suuhusi pistätte.

On kuitenkin hienoa, että meitä ohjaamassa on noita erilaisia tienviittoja ja suosituksia, joiden takana ei seiso kukaan yksi ainut (omaa subjektiivista agendaansa mahdollisesti ajava) ihminen, vaan useampi eri taho ja vuosien varsilla kerätty laaja tutkimustieto. Niitäkin kuitenkin aina voi ja tulee kyseenalaistaa sekä herättää monipuolista keskustelua niistä.

Mutta vaaralliseksi homma menee, kun yksi ainut ihminen lähtee kääntämään yksin koko kansalle tarkoitettuja tienviittoja. Siinä tulee ottaneeksi vastuun aika paljon muustakin kuin omasta terveydestään, eikä se mielestäni ole kansanterveydestä välittämistä, vaan isosta riskinotosta muiden ihmisten terveyden kustannuksella.

Noh, kenties kyse on vain viattomaksi aiotusta ”keskustelun herättämisestä”. Mutta kun lähtee herättämään keskustelua sekä vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin provosoivasti ja omaa karismaansa hyväksikäyttäen, niin siinä saatetaan joutua vaarallisille vesille ja aiheuttaa paljon hallaa, joka huomataan kenties vasta jälkikäteen.

Tällaisesta löytyy historiasta aika rajujakin esimerkkejä.

Varovaisuutta ja kriittisyyttä siis kehiin, molemmin puolin. Tämä pätee niin tähän ravitsemusaiheeseen kuin moneen muuhunkin tällä hetkellä ajankohtaiseen – ja paljon vakavampaankin/herkempäänkin – aiheeseen.

-Milla

Ps. Lue myös edelliset artikkelimme:
Voimajuomalla flunssa nurin!
Kuka meitä kuvaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*