Viime sunnuntaina vastassa oli Rajala Ambassador -kilpailun ensimmäinen osakilpailu Tavastialla. Kilpailu suoritettiin Rajala Go -tapahtuman yhteydessä. Ja on toki vähän hassua puhua ”kilpailusta”, kun ihan rennoissa merkeissä me siellä olimme ja hengailimme yhdessä, kaikki kuusi ambassadoria siis :) Huippuporukkaa koko sakki!

Poimin tähän blogipostaukseen tuosta Rajala Go -päivästä mielestäni parhaat palat, joista itse sain eniten irti. Ja teemaksi valitsin ”oman jutun löytämisen”.

Päivän aikana ensin oli ohjelmassa jokunen luento, sitten workshoppeja, ja illalla Roope Salminen & Koirat -yhtyeen konsertti.

Päivän luennoista ja workshopeista sain eniten irti Lawrence ”Larry” Dolkartin luennosta sekä Petri Mastin workshopista. Larry on ohjaaja-kuvaaja, joka on muun muassa tehnyt musavideoita sellaisille ”pienille” nimille kuin Michael Jackson, Rage Against The Machine ja Marilyn Manson. Petri taas on valokuvaaja, joka kuvaa paljon fitness- ja kehonrakennusalalla sekä häissä.

Larry puhui paljon valaisusta, sillä valaiseminen on hänen intohimonta ja lähtökohtana hänen kaikelle tekemiselle. On mielenkiintoista, miten video- ja valokuvaamista voi lähestyä todella eri tavoin riippuen siitä, mitkä ovat omat kiinnostuksen kohteet. Larrylle ne ovat valaistus sekä halu kertoa tarinoita. Kävi ilmi, että hän on varsinainen taiteilijasielu, ja kun hän esitteli joitain tekemiään videoita, niin ne olivat kyllä kiehtovia, vaikken kaikkien kohdalla oikein osannut päättää, pidänkö niistä vai en. Mutta sellaistahan taide monesti on, ei välttämättä kaunista tai rumaa, mutta jollain lailla tunteita herättävää ja mieleenpainuvaa.

Larrylla oli vahvoja näkemyksiä eri asioista, mutta tykkäsin siitä, että hän ei halunnut tuputtaa omia mielipiteitään kuuntelijoille, vaan ainoastaan kertoa omasta ideologiastaan ja pyrkiä sitä kautta inspiroimaan muita. Pidin hänen asenteestaan todella paljon, sillä sellaisissa asioissa kuin video- ja valokuvaus ei ole monesti yksiä oikeita vastauksia, vaan ainoastaan erilaisia näkemyksiä.

Larry kertoi, että hän tykkää tehdä videoita aika perinteisen kaavan mukaan, mutta toisaalta hän aina lisää niihin jotain säröä rikkomalla vähän sääntöjä. ”Artistic twist” oli sanapari, jota hän käytti paljon. Lisäksi hän painotti, että artistina/taiteilijasieluna on oltava oma näkemys ja uskallettava rohkeasti tehdä sitä, mitä rakastaa ja luoda sellaista, joka omaan silmään näyttää kauniilta. Kritiikkiä on osattava ottaa vastaan, sillä suurin osa palautteesta on sitä, ja kaikkia ei voi koskaan miellyttää, sillä jos niin tekee, putoaa varmasti pohjattomaan ”rabbit holeen”.

Toisin sanoen on rohkeasti tehtävä omaa juttuaan no matter what.

Larryn luennosta ilmeni myös se, että vaikka hänellä jokunen vuosikymmen sitten meni tajuttoman hyvin ja hän teki musiikkivideoita isoille maailmanluokan nimille, niin nykypäivänä tilanne on ehkä vähän toinen. Hän asuu suomalaisen vaimonsa kanssa täällä Suomessa, ja sain sen käsityksen, että nykyään hänen on entistä vaikeampi löytää itselleen sopivia töitä, joissa hän saa toteuttaa juuri sitä luovuutta, joka on hänelle ominta. Mutta siitä huolimatta hän sanoi, että on kuitenkin pysynyt omalla polullaan ja tekee edelleen sitä, mitä eniten rakastaa. Arvostan sitä todella paljon.

Tämä pisti minut kuitenkin myös miettimään, että kumman tilanne on ”vaikeampi” tai ”helpompi”: tuollaisen ihmisen, joka on elänyt ”kultaisena” aikana, jolloin kuvaus- ja media-alallakin saattoi tienata kunnolla vai tällaisen kuin minä, joka on suoraan kasvanut siihen tilanteeseen, että töitä saa etsiä väkisin joka kiven alta, itseään joutuu markkinoimaan naurettavuuksiinkin asti ja vaikka työkokemusta kertyy ja CV on ällistyttävä, niin silti hyväpalkkaisia työkeikkoja on aina vaan vaikeampi ja vaikeampi löytää?

Larry.

Noh, kummin vaan, niin itse olen niin ikään päättänyt rohkeasti tehdä juuri sitä mitä haluan ja missä uskon, että minulla on eniten annettavaa ja suurimmat mahdollisuudet kehittää itseäni maailmanluokan tekijäksi sekä tulla onnelliseksi. Jaksan uskoa, että joku päivä tämä minunkin touhuni vielä kantaa hedelmää.

Mutta asiasta seuraavaan. Toinen tyyppi, jolta viime sunnuntain tapahtumassa jotain opin, oli siis valokuvaaja Petri Mast.

Seuraan Petriä muutenkin jonkun verran somessa. Siellä hän osaakin olla esillä näkyvästi, välillä jopa ärsyttävyyteen asti.

Petrillä on valokuvissaan oma selkeä tyyli ja kädenjälki. Ja sellainen jokin omalaatuisuus ja ”oma leima” onkin tärkeää, jos ei halua ainoastaan olla hyvä kuvaaja, vaan myös erottua muiden hyvien kuvaajien joukosta.

Joistain Petrin valokuvista tykkään todella paljon. Joistain taas en tykkää yhtään. Onkin hassua, miten yksi kuvaaja voi jakaa niin selkeästi oman mielipiteeni. Hänellä on välillä todella ihania ja ainutlaatuisia hääkuvia, mutta silti en halunnut häntä hääkuvaajakseni omiin häihini 3,5 vuotta sitten. Hänellä on niin vahva tyyli, että siitä on tykättävä tosi paljon, jos haluaa hänet ikuistamaan yhden oman elämänsä tärkeimmistä päivistä. Tai no veikkaan, että monet eivät ole hääkuviensa kanssa yhtä kriittisiä kuin minä, vaan heille riittää, että heidän hääkuvaajansa on tituleerattu yhdeksi maamme parhaista hääkuvaajista, mutta minulle eivät valitettavasti pelkät tittelit riitä :)

Mutta ihailen Petrin työssä kuitenkin sitä, että hänellä on oma vahva tyyli, mutta ennen kaikkea sitä, että hän jos kuka osaa markkinoida itseään. En tiedä, onko hän Suomen paras hääkuvaaja, mutta hän on ainakin sillä kuvausalalla Suomen paras markkinoimaan itseään. Ja jos haluaa elättää itsensä yrittäjänä, niin ei auta kuin osata brändätä itsensä hyvin – sen lisäksi siis, että on se vahva omalaatuinen tyyli.

Mutta workshopissaan Petri itse asiassa opetti valaisemista vaikeissa olosuhteissa. Kävimme läpi kolmella valolla valaisemista ja yhdellä valolla valaisemista. Se oli todella mielenkiintoista ja hyödyllistä minulle, sillä olen tässä ruvennut innostumaan vähän enemmänkin valaisemisesta ja myös studiokuvaamisesta. Aloinpa myös kuolaamaan sellaista 1 600 euroa maksavaa valoa, joka hänellä oli, voi ei…

Mastin valaisuworkshop oli ihan must.

Tulin myös pyörineeksi vähän kaupungilla silloin Rajala Go -päivänä sekä hiippailleeksi Tavastian tunkkaisella bäckärillä. Ja olihan se illan päättävä Roopen ja ”dogien” konserttikin ihan hyvä ja koirat aika sööttejä. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että kun itse olen tottunut paidattomiin telinevoimistelijoihin ja tuohon omaan muskelikimppumieheeni, niin ei siinä jokunen paidaton kitaristi vielä vedä minulta jalkoja alta… Sorry, dogit :) Mutta hyvää musaa ja loistava meininki teillä oli!

Behind the scenes -hiippailua…

Kävinpä vähän fiilistelemässä Tavastian lavallakin… yleisö vaan puuttui!

Niin ja päivän kilpailutehtävämme oli napsia keikkakuvia tuosta Roopen & kumppaneiden showsta ja valita niistä kaksi parasta, jotka sitten laitettiin yleisön ja kisaraadin äänestettäviksi. Ja juuri SINÄ saat myös nyt mennä äänestämään parasta kuvaparia ja samalla saat myös etukoodin Rajalaan ja osallistut 400 euron Panasonic-lahjakortin arvontaan. Pääset äänestämään tämän linkin kautta.

Toivon tietysti, että äänestät minun kuvaparia, mutta valitettavasti en tietenkään pelin hengen mukaisesti saa paljastaa, mikä kuvapari on minun ottamani. Mutta heitäpä kommenttikenttään arvaus, että mikä se voisi olla!

Loppuun täytyy vielä sanoa, että olisin halunnut tehdä paljon isomman ja kattavamman postauksen tästä Rajala Go -päivästä, mutta ei auta kuin taas kerran priorisoida omaa ajankäyttöä. Tähän kuluneeseen viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista happeningiä, viikon huipennuksena torstain yllätyskuvauskeikka Olympiakomitealle sekä jo perjantaina puhjennut Päitsi-hässäkkä.

Perjantaina ehdin käydä aamupisulla ja keittää aamukahvia vasta 14.30, sillä sitä ennen koko päivä hurahti puhelimessa roikkuen, sähköposteihin vastatessa sekä tiedottajan hommia puidessa! Tulevana viikonloppuna toimin nimittäin Päijänteen ympäriajon tiedottajana ja luvassa on aika hektiset kaksi päivää… Jos haluat seurata touhujani, niin pistä tarkkailun alle Päitsin nettisivut sekä facekanava, sillä niiden kimpussa näperrän ja lisäksi yritän palvella medioita ja kaiken maailman Matti Meikäläisiä kaikessa mahdollisissa kisaan liittyvissä asioissa.

Käy lukaisemassa myös edellinen blogijuttuni: Muskelimiehet vaihtui prätkäkuskeihin

Mutta nyt unta palloon, että huomenna jaksaa juosta muistiinpanovihon sekä kameran kanssa niiden enduropoikien perässä!

Katsotaan, josko myöhemmin ehtisin tehdä teille vielä pienen videon tuosta viime viikonlopun Tavastian-sunnuntaista…

-Milla