Ajattelinpa kertoa, millainen päivä minulla oli keskiviikkona. Ja hiukan, että millainen viikkoni on ollut kokonaisuudessaan.
Keskiviikkoaamuna nousin niinkin aikaisin kuin klo 9. Hipsin vessaan vääntämään hiljaa tukastani jonkinlaista kuvauksellista versiota – Markulla kun alkoi koulu vasta iltapäivällä, niin hän oli lupautunut aamupäivällä napsimaan jokusen kuvan minusta & Pumbasta (jee jee!). Itse annoin vielä miehen tosin nukkua niin kauan, että saisin pääni ja naamani laitettua kuvauskuntoon.
Päädyin vääntämään tukastani saparot. Enpä muista, että kovin usein olisin saparoita pitänyt, edes naperona, mutta 26-vuotiaanahan on mitä parhain aika ryhtyä saparopääksi. Näyttää sen verran hauskalta, että voipi olla, että lähden seuraaviin leuanvetokisoihin saparoissa, niin olen vielä vakuuttavampi leuanvetäjä, vai mitä? ;)
Siinä laittautumisen ohessa mutustin aamupalaksi suklaata (kyllä, siis suklaata, eikä mitään pahaa tummaa suklaata, vaan ihanaa maitosuklaata) ja siemailin tapani mukaan ison kupillisen kahvia Baileysillä (kyllä, siis kahvia Baileys-kermaliköörillä).
Kun Markku nousi kymmenen aikaan, pähkäilin sen parissa, mitä laittaisin päälleni. Lopulta päädyin seuraavanlaiseen settiin, ja tällaisia kuvia siis Markku minusta nappasi ennen kuin suuntasi kouluun opiskelemaan fyssarijuttujaan:
Kuvaussession jälkeen parkkeerasin läppärinin ääreen ja kirjoittelin usean tunnin ajan tätä blogikirjoitustani, jonka kanssa olin painiskellut jo useampana päivänä: Kolmas pyörä tunki suhteeseemme & parisuhdehistoriani (= minä & kuvauskalustoni)
Tuon jutun kanssa meinasi välillä jo iskeä epätoivo kun tuntui, ettei se ikinä valmistu, ja lisäksi vanhojen kuvien kaivaminen kuva-arkistoistani ei ollut sekään mikään ihan pieni operaatio. Juutuinpa muutamaan otteeseen pällistelemää vanhoja fotoja vuosien takaa, ja ihan hauskaa se kyllä oli. Ai että millaisia naperoita me ollaan Markun kanssa oltu 18-vuotiaina, kun olimme ensimmäistä kertaa yhteisellä ulkomaanmatkalla!
Lopulta sain tuon artikkelin ja seuraavankin julkaistua siinä ke-iltapäivällä. Välillä kävin kurkkimassa, mitä Pumba touhuili (nukkui kämpässään aamun kuvauksista väsähtäneenä) ja välillä lueskelin saapuvia sähköposteja (mutta lykkäsin niihin vastaamisen illaksi).
Joskus kolmen aikaan muistin, että en ole syönyt vielä mitään aamupalan jälkeen (siis suklaan ja Baileys-kahvin jälkeen). Niinpä päädyin mussuttamaan hiukan savulohta suoraan purkista. Juu, tiedän, ruokatottumukseni ovat vähän oudot, ja olenkin ajatellut kirjoittaa niistä ihan erikseen oman juttunsa tässä lähiaikoina. Veikkaampa, että saan monen hämmästymään – tai järkyttymään.
Mutta lohihetkeni jälkeen päätin valmistautua juoksulenkille lähtöön ja juuri ennen ovesta ulos astelemista päädyin vielä kuvaamaan tuolla myöhemmin näytettävän videon alkuosan.
Tunnin mittaisen lenkin jälkeen ajatus juoksi taas ihan uusissa sfääreissä ja olo oli uudistunut, kuten lenkkeilyn tavoitteena omalla kohdallani onkin. Istahdin hetkeksi tähän koneen ääreen ja mutustin vähän karkkia ja join maitoa sekä banaani-suklaaprotskupirtelöä (en tosiaankaan ikinä osta sellaisia hömpötyksiä, mutta meille oli jäänyt noita varastoon yhdeltä työkeikalta, itse asiassa Guinnessin ME-jutskasta).
Yhtäkkiä ponkaisin ylös kirjoituspöytäni ääreltä, kun tajusin, että hitto, jääkaapissa ei ole kylmässä yhtäkään skumppapulloa, ja siispä kipitin korjaamaan tilanteen.
Sen jälkeen oli hyvä hetki suunnata kuntosalille vähän vetämään leukoja. Siispä treeninyssykkä ja puhelin kouraan, tossut jalkaan ja menoksi.
Lähikuntosalimme sijaitsee tuossa ihan tien toisella puolella niin lähellä, ettei edes ulkovaatteita tarvitse pukea matkan ajaksi päälle, vaan kipitän sinne aina suoraan salikamoissa eli keskellä talveakin pelkissä trikoissa ja topissa tai muussa treenipaidassa. Siinähän ihmiset ihmettelevät, jos ovat ihmetelläkseen.
Teen vähemmistön treeneistäni kuntosalilla, sillä usein menen Markun mukaan telinevoimistelusalille treenaamaan. Koska Markku treenaa viitenä päivänä viikossa ja opiskelee siinä rinnalla, niin on hienoa, että voimme maksimoida yhteistä aikaamme siten, että treenaamme yhdessä.
Mutta keskiviikkona en halunnut mennä mukaan voikkasalille, sillä Markku ehti sinne vasta illan ruuhkaisimpaan aikaan, ja ajatus salin apinasirkusmeiningistä ei nyt houkuttanut. Kuntosalilla tein ensin lisäpainoleuanvetoja, parhaimmillaan 20 kilolla ja päälle vielä erilaisia leuanvetovariaatioita omalla painollani. Lisäksi tein dippejä sekä vielä käsipainopenkkiä ja ojentajaa. Päätavoitteeni on tällä hetkellä vahvistaa muscle upiin tarvittavia lihaksia.
Täältä voit lukea enemmän, miten tällä hetkellä noin pääasiassa harjoittelen.
Täältä taas löydät leuanvetoharrastukseeni liittyvän kysymys-vastaus -jutun minusta.
Salin jälkeen palasin kotiin ja tein vielä pienen vatsalihastreenin: voimapyörää renkailla ja kylkilankkunostoja. Kuvasin ne videolle testissä olevalla Lumixillani ja yhdistin ne myöhemmin yhdeksi videoksi sen aiemmin kuvaamani kanssa. Naamasta näkyy tuossa loppuosassa, että sitä on jo tultu käytyä niin juoksulenkillä kuin puntillakin :D
Vatsalihastouhujen jälkeen oli aika kipittää uudestaan lähikuntosalille, tällä kertaa nauttimaan siellä sijaitsevasta saunasta. Niin ja jos et vielä tiennyt, niin MINÄ SAUNON JOKA IKINEN PÄIVÄ. Aina välillä ärsyttää kuulla tai lukea vaikkapa lehdestä, kun joku sanoo, että on himosaunoja – ja tarkentaa, että saunoo esimerkiksi ”joka viikko”. No mitä hiton himosaunomista se muka on? Minulla on todistajatkin, Markku sekä tuon lähikuntosalimme henkilökunta. Tosin joka päivä en käy siellä saunomassa, vaan 1-2 kertaa viikossa omassa taloyhtiömme saunassa. Mutta ei saunatonttuilusta tähän väliin sen enempää, sillä siitäkin aiheesta on luvassa ihka oma artikkelinsa.
Saunan jälkeen palasin kotiin, ja Markkukin oli ehtinyt vihdoin takaisin salilta. Touhuilimme kaikenlaista pientä kotona ja istuin vielä hetken koneella. Ihmettelimme Pumban touhuiluja sekä poukkoilua ympäri asuntoa ja kuvasin sitä vähän videolle. Kuvia en ehtinytkään sitten enää ottaa kotistudiossamme, vaikka – kuten otsikko kertoi – tarkoitus olikin, mutta se sai sitten jäädä toidelle päivälle. Illan päätteeksi katsoimme vielä uusimman jakson Mustia leskiä. Ai niin, ja jossain väleissä napostelinkin vähän jotain ja söin pikkaisen makaronia & jauhelihakastiketta sekä maitorahkaa. Niin ja tietysti suklaata & vähän karkkia & maitoa! Lopuksi kävimme vielä Simban kanssa yökäppäilyllä, olisiko ollut joskus yhden jälkeen yöllä. Sitten unta palloon.
Kaikki päiväni eivät tosiaankaan ole juuri tällaisia. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen ainutlaatuinen tilanne, että yritän tulla toimeen yksittäisillä työkeikoilla sekä luoda pohjaa sille, että meidän olisi mahdollista Markun kanssa toimia täyspäiväisinä yrittäjinä. Kaiken tämän ohella minun pitäisi vielä saattaa opintoni loppuun.
Yrittäjyydessä on se huippujuttu, että saa luoda omat työaikansa. Itselleni ei ole niinkään väliä, mikä viikonpäivä on, vaan monesti vietän vähän niinkuin viikonloppua keskellä viikkoa ja toisinpäin. Kuvaus- ja juttukeikat kun eivät katso viikonpäivää, kuten eivät muutkaan tämänhetkiset työkeikkani – lauantaina olen esimerkiksi menossa Korkeasaareen oppaaksi/juontamaan eläinten ruokintoja. Voima-Vahtilan/Wide Angle -firman asioita hoitelen pitkin viikkoa ja mihin tahansa vuorokauden aikaan juuri niinkuin huvittaa. Olen onneksi niin hullu, että nautin myös esimerkiksi sähköpostirumban pyörittämisestä, joten tällä hetkellä ei ole oikeastaan mitään työtä, josta en suuresti nauttisi. Noh, okei, imuroida en suostu, mutta sen sijaan nautin esimerkiksi pyykkien kuivumaan laittamisesta, se on jotenkin terapeuttista!
Totuus on kuitenkin se, että vaikka päiväni joskus saattavat vaikuttaa yhdeltä hölynpölyltä, niin tuloksena on, että kyllä elämäntapamme näkyy esimerkiksi tienesteissä.
Mutta jos tulomme ovatkin aika pienet, niin rikkautta meiltä ei puutu – olen nimittäin oppinut viime vuosina, että YHTEINEN AIKA ja RAKKAUS ovat niitä arvokkaimpia asioita, joita meillä koskaan voi olla. Lisäksi on ainutlaatuista, jos on mahdollisuus saada toteuttaa itseään ja tehdä juuri sitä, mitä itse haluaa. Ja usko minua – se ei vaadi mitään sen suurempia pääomia, vaan ennen kaikkea rutkasti ROHKEUTTA.
Mutta takaisin aiheeseen. Tuolta näytti siis keskiviikkoni.
Viikostani yleisemmin: Maanantaina ja tiistaina hoitelin firmajuttuja ja vastailin sähköposteihin. Maanantaina treenasin Markun kanssa voimistelusalilla, tiistaina kuntosalilla. Niin ma, ti kuin ke kävin myös juoksulenkillä. Torstaina edessä oli hammaslääkäri ja hampaan paikkaus, kävinpä myös bongaamassa veljeni penkkariajeluissa (tosin en kuitenkaan häntä nähnyt, mutta ehkä hän bongasi minut) sekä nappaamassa Espalla karkkeja ja yritin paikkauksessa puudutetulla naamallani mutustaa niitä nameja oman poskeni syömisen sijaan. Iltapäivän pyörin kaupungilla ja illalla kävin salilla tekemässä poikkeuksellisesti pienen jalkatreenin. Kotona tein vielä päälle vatsoja Markun avustuksella.
Ja joka ilta tietysti saunoin. Tänään perjantaina edessä on koneella työskentelyä, valokuvausta kotistudiossa ja illalla treenit voimistelusalilla. Lauantaina menen sinne Korkeasaareen keikalle sekä kyläilemään koko perheen (tosin Haplo-gekkomme jää vahtimaan kotia) voimin vanhemmilleni. Sunnuntaina vuorossa on minun & Markun yhteinen lepopäivä, jolloin vaan makaamme lanttuina yhdessä aamusta iltaan tai teemme ihan mitä tahansa muuta, mitä huvittaakaan. Tällaista totaalista lanttuilupäivää meillä ei ole ollut moneen viikkoon, joten se tulee totisesti tarpeeseen.
Toivon, että ehdin loppuviikosta myös kirjoittaa valmiiksi pari Ambassador-projektiin liittyvää artikkelia ja käsitellä valokuvia.
Ai niin, tutustu ihmeessä myös muihin Rajala Ambassadoreihin. Kaikki kuusi olemme tosi erilaisia tyyppejä, mikä onkin hienointa. Oma suosikkini on Roosa. Hänessä on juuri ”sitä jotain”, nimittäin mielenkiintoinen sekoitus nuoruutta, rosoisuutta, intoa, ujoutta, raakilemaista lahjakkuutta… Siis juuri sellaisia asioita, jotka tekevät ihmisestä mielenkiintoisen, ja kun päälle lisää vielä omalaatuisuuden ja sen, että kun ihminen uskaltaa lähteä toteuttamaan itseään ja haaveitaan, niin siitä voi puhjeta vaikka mitä. Ja sitten kun ”kukka puhkeaakin”, niin ainakin itse haluaisin myös ikuisesti säilyttää itsessäni ja tekemisessäni juuri tuollaisia asioita, kuten tietynlaisen rosoisuuden ja sekoituksen niin rohkeutta kuin ujouttakin tai sanotaanko, että mieluummin tietynlaista vaatimattomuutta. Ne ovat nimittäin ominaisuuksia, joita kenenkään ei koskaan pitäisi hukata, vaan säilyttää, vaikka kokemusta ja ammattitaitoa sitten kehittyisi vuosien varrella kuinka paljon.
Säröisyys ja omalaatuisuus juuri tekevät ihmisestä mielenkiintoisen ja ainutlaatuisen. Niin ja se aiemmin mainitsemani rohkeus!
Ihanaa viikonloppua kaikille <3 Uskaltakaa toteuttaa itseänne :)
