Unelmaelämää luonnolla, leipäjuustolla ja lakkahillolla maustettuna

Millaista olisi sinun unelmaelämäsi?

On hätkähdyttävää havahtua siihen, että me ainakin parhaillaan elämme sitä. Siis juuri tässä ja nyt.

Vaikka tienaammekin naurettavan vähän. Vaikka elämämme onkin epävarmaa ja työuramme vasta alkutekijöissään. Vaikka meillä onkin paljon haaveita, jotka eivät vielä ole käyneet toteen – ja jotka toisaalta eivät ehkä edes koskaan toteudukaan.

Mutta se ei haittaa, koska meillä on jo kaikki tärkein, mitä tarvitsemme ja koskaan tulemme tarvitsemaankaan.

Se ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Näissä ihan samoissa puitteissa ja olosuhteissa voisimme yhtä lailla olla onnettomia ja ahdistuneita.

Voisimme stressata omaa toimeentuloamme. Voisimme takertua kaikkeen siihen, mihin meillä ”ei ole varaa”. Voisimme vertailla itseämme muihin. Voisimme huomioida toisistamme vain pienet ärsyttävät piirteet ja tehdä niistä numeron.

Mutta emme tee niin. Olemme valinneet toisin ja olemme löytäneet itsestämme vapauden valita oman polkumme ja osaamme nauttia asioista, jotka toisille eivät ehkä olisi minkään arvoisia.

Kaikki tämä korostui viimeisen parin viikon aikana, kun olimme mökkeilemässä Kuusamossa.

Vanha pieni 70-luvun hirsimökki niemen kärjessä karun järven rannalla. Sauna. Yötön yö. Puhdas upea luonto ympärillämme. Oulanka kansallispuistoineen. Toisemme. ”Lapsemme” eli pupumme ja koirumme. Voimistelurenkaat. Kamerat. Skumppaa, suklaata & Baileysiä. Leipäjuustoa ja lakkahilloa. Rakkautta. Haaveita, unelmia ja rentoutumisen myötä kirkastuvia suunnitelmia ja uusia bisneisideoita.

Tämä riittää meille siihen, että olemme niin onnellisia kuin vain olla ja voi.

Toki onni ei ole täydellistä ilman pieni epätäydellisyyksiä. Edes luonnon ja ”puolilomailun” keskellä vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja. Lisäksi aina on rästissä olevia ja harteita painavia asioita, joista ei vaan koskaan pääse eroon.

Mutta totaalinen onnellisuus mitataankin siinä, että kuka osaa olla onnellinen kaikkien näiden alati vainoavien elämän epätäydellisyyksienkin kanssa. Toisaalta kaikki elämän haasteet ja epätäydellisyydet juuri tekevätkin elämästä täydellistä, sillä ilman niitä monia asioita ei osaisi arvostaa yhtä paljon!

Lisäksi kaikki on katoavaista, joten ei auta kuin oppia nauttimaan kaikesta tässä ja nyt, sillä hetken päästä se on jo myöhäistä. Ja juuri siksi tämä hetki on täydellinen <3

Inspiroivaa viikonloppua kaikille :)

Ps. Joku jo ehkä bongasikin facesta aiemaan artikkeliin liittyvän pienen paljastusvideon sekä joitain kuvia… Lisää vastaavanlaista materiaalia on luvassa piakkoin. Kovalevyillä odottelee iso määrä ihan tajuttoman hyvää matskua, kunhan löytyy sopiva hetki niiden kanssa leikkimiseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*