Tässä viime aikoina olen todella paljon pohdiskellut kuvankäsittelyyn liittyviä juttuja.

Kuvankäsittely (kuten valokuvaus ylipäätänsä) on asia, jossa on helppo huomata oma kehittyminen vuosien varrella. Siten se on myös todella antoisaa puuhaa, kuten myös siksi, että kuvankäsittelijänä – tai valokuvaajana ylipäätänsä – ei koskaan ole ”valmis”, vaan aina voi kehittyä paremmaksi ja hioa omia taitojaan sekä toisaalta omaa tyyliään.

Lisäksi tässä vuosien varrella olen huomannut, että ne eivät ole ainoastaan omat taidot, jotka kehittyvät, vaan myös oma tyyli ja näkemys muuttuvat ajan mukana. Sen huomaa itse asiassa jo ihan kuukausi- ja jopa päivätasolla.

Yhtenä iltana sitä käsittelee kuvansa jonkun tietyn tyyliseksi ja sellaiseksi, että siitä välittyy omasta mielestä jokin tietynlainen tunnelma – ja seuraavana päivänä sitä sitten toteaa, että kuva onkin ihan kaamea, vähintäänkin laimea tai ei vaan yksinkertaisesti sellainen kuin sen toivoisi olevan.

Vuositasolla saman ilmiön havaitsee toki sitäkin paremmin, ja on todella avartavaa huomata, miten oma maku ja näkemys muuttuvat ajan kuluessa, kuten tosiaan ne omat taidotkin. Kun katselen vanhoja useamman vuoden takaisia kuviani, niin monet niistä käsittelisin tänä päivänä eri tavalla. Ja välillä teenkin niin, kun otan kuvat uudelleen käyttöön, ja on toki palkitsevaa huomata se omien taitojen kehittyminen. Toisaalta on myös kuvia, joihin en missään nimessä halua kajota uudestaan, sillä ne toisaalta sellaisenaan edustavat senhetkistä osaamistani ja näkemystäni.

Tänä vuonna olen innostunut itselleni ihan uudesta aluevaltauksesta, nimittäin studiokuvauksesta. Kirjaimellisena koekaniinina on ollut Pumba-pupumme.

Kuvat ovat aina tulkintoja todellisuudesta. Omat tunteet ja mielialat vaikuttavat siihen, miten ylipäätänsä katsomme minäkin hetkenä maailmaa ja tulkitsemme siten. Sen myötä on ihan loogista, että omat tunteet ja mielentilat vaikuttavat myös siihen, millaisena näemme valokuvat.

Ja omien itse ottamiensa valokuvien tapauksessa ne vaikuttavat ehkä vieläkin enemmän siksi, että mukana on myös vahva itsekriittisyys. Totuus nimittäin ainakin minun kohdallani on, että tarkastelen omia kuvatuotoksiani hyvin rajulla silmällä – joskus liiankin rajulla – sillä minulle ei riitä, että olen vaan ”ihan hyvä kuvaaja” ja että kuvani ovat vain ”onnistuneita”. Ei, haluan olla tajuttoman hyvä kuvaaja. Ja hyvän ja muista erottuvan kuvaajan on oltava mielestäni myös taidokas kuvankäsittelijä.

Kuvankäsittelypuolta ihmiset eivät ehkä osaa arvostaa itsessään tai erottaa varsinaisesta valokuvaamisesta. Ja periaatteessa amatöörin ei tarvitsekaan, sillä upea kuva on sellainen, ettei sen kuvankäsittely pistä välttämättä silmään ja usein sitä ei edes huomaa. Mutta jotta kuva olisi sellainen, että se vetoaa, herättää tunteita tai erottuu joukosta, niin se vaatii monesti osaavan valokuvaamisen lisäksi myös taidokkaan kuvan ”kehittämisen” eli nykypäivänä siis käsittelyn. Kuvankäsittelyn merkitys ei toki korostu esimerkiksi uutiskuvauksessa, mutta sen merkitys on suuri, kun puhutaan taiteellisemmasta valokuvaamisesta.

Tässä kuvassa olen säätänyt vähän värimaailmaa/sävyjä, jotta saisin luotua haluamani tunnelmallisuuden.

Kuvankäsittelyn haluan kuitenkin ehdottomasti erottaa kuvamanipulaatiosta. Perus kuvankäsittelyllä tarkoitan loppujen lopuksi aika pieniä asioita, kuten raakakuvien säätämistä sellaisiksi, että kuva olisi joko mahdollisimman totuudenmukainen (esim. uutis-, tapahtuma- ja urheilukuvat) tai siitä välittyisi jokin tietty tunnelma (esim. blogi-, kuvitus-, potretti- ja studiokuvat). Kyse on pääasiassa omalla kohdallani kuvan valotuksen, kontrastien, värisävyjen ja terävyyden säätämisestä.

Varsinaista manipulaatiota en ole itse kauheasti vielä harrastanut, vaikka osaankin kyllä erilaisia kikkoja, kuten parannella ihon laatua, poistaa asioita kuvasta (eli ”siivota” kuvaa) ja jopa vääristellä kuvan elementtejä esimerkiksi muuttamalla niiden kokoa ja muotoa. Olen kyllä erittäin kiinnostunut kuvamanipulaatiosta ja ruvennutkin opiskelemaan ja treenailemaan sitä enemmän tässä viime aikoina. Photoshop nimittäin antaa rajattomat mahdollisuudet tehdä omista kuvista vaikka minkälaista taidetta, jos vain osaa hyödyntää kaikenlaisia pieniä kikkoja.

Ja tätähän kuvaa EN ole manipuloinut, vaikka siltä äkkiseltään näyttääkin :D Olen ainoastaan säätänyt taas niin ikään mm. kontrastia, värimaailmaa ja terävyyttä. Mutta lihaksikas käsi on ihan aito ja kuuluu Markulle, joka piileskelee takanani. Täydellisen kuvan saaminen vaati ”muutaman” räpsyn ja Markulta aikamoista taiteilua, että hänen onnistui piiloutua kokonaan taakseni ja saada habakäsivartensa osumaan oikeaan kohtaan :)

Käyn itse asiassa nyt Rajala Ambassador -kisan puitteissa myös jokusella kuvankäsittelykurssilla, sillä me ambassadorit pääsemme osallistumaan halutessamme Rajalan järjestämille kursseille. Nyt takana on kaksi kurssikertaa juurikin Photoshop-kurssia, ja olen oppinut/oivaltanut jo monia uusia kivoja pikku jujuja, joita voin hyödyntää kuvissani :) Mutta niistä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Tähän kuvaan olen soveltanut muutamia juuri oppimiani pieniä editointijutskia, kuten muihin aiemman postaukseni (Täydellisen kesäkunnon resepti?) vastaavanlaisiin kuvitusfotoihin:

Minulla onkin itse asiassa työn alla yksi isompi artikkeli kuvankäsittelystä & kuvamanipulaatiosta. Siinä pohdin tarkemmin ja syvällisemmin näitä asioita eli jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea se sitten, kun sen julkaisen.

En muuten ole vähään aikaan päivitelly Ambassador-kuulumisiani.

Homma etenee tällä hetkellä sillä tavoin, että olemme saaneet käyttöömme uudet kamerat. Ensimmäiseksihän meillä oli käytössämme helmi-maaliskuussa Panasonicin Lumix GX8, josta kirjoitin myös arvostelun: Panasonic Lumix GX8:n arvostelu – kiva blogi- ja videokamera!

Nyt toisena kamerana meillä onkin sitten kokeilussa Olympuksen kalusto. En ole siihen vielä kauheasti ehtinyt tutustua, mutta palaan kyllä asiaan heti, kun olen ottanut siihen vähän paremmin tuntumaa. Mutta näin alkufiiliksinä voin sanoa, että olen yhtä epäluuloinen kuin saadessani sen Lumixin silloin alkuvuodesta näppeihini :D Niihin silloisiin alkutunnelmiini sekä ylipäätänsä valokuvaushistoriaani voit käydä tutustumassa täällä: Kolmas pyörä tunki suhteeseemme & parisuhdehistoriani (= minä & kuvauskalustoni)

Tulevana viikonloppuna suuntaamme reissuun Amsterdamiin, missä käydään la-su toinen osakilpailu. Yhteensä näitä osakilpailuja on vuoden aikana kuusi. Mutta näistä aiheista pian lisää omassa postauksessaan!

Ensimmäinen osakilpailu käytiin tosiaan tuossa vajaa kuukausi sitten, ja tehtävänämme oli silloin valokuvata Roope Salminen & Koirat -bändin keikalla Tavastialla. (Tuohon ekaan osakilpailuun liittyvän blogijuttuni: Löydä oma juttusi & go! Ambassadorina Rajala Go -tapahtumassa) Ottamistaan keikkakuvista kukin Ambassador valitsi kaksi parasta otostaan ja ne laitettiin sitten nimettöminä kuvapareina yleisön – eli sinunkin – äänestettäviksi.

Äänestysaika on jo päättynyt, mutta voittajaa ei vielä ole julkistettu, vaikkakin itse kyllä tiedänkin jo, että kuka meistä kuudesta ambassadorista tuon ekan osakisan voitti… Arvaattekos, miten kävi?

Noh, mutta sen ainakin voinen tässä vaiheessa äänestysajan jo umpeuduttua paljastaa, että oma kuvaparini oli otospari numero 3. Eli siis nämä kaksi kuvaa:

Kaikkien ambassadorien kuvaparit löydät täältä.

Eiköhän se voittajapari paljasteta ihan virallisestikin tässä lähiaikoina – samoin se onnekas äänestäjä, joka voitti 400 euron lahjakortin.

Kiitos kaikille äänestäneille (etenkin, jos satuit äänestämään minua, hih) ja seuraahan blogiani, niin pysyt kärryilla myös jatkosta ja mahdollisista tulevista äänestyksistä, joiden yhteydessä arvotaan huippupalkintoja. Jos et muuten vielä seuraa Voima-Vahtilaa facessa, niin tee se nyt.

Minä suuntaan nyt keskiviikkoillan kunniaksi saunaan. Tai no eipä siinä sinällään mitään kovin erikoista ole, sillä saunon JOKA IKINEN päivä ja jos mahdollisuus on (kuten kesällä kesämökillämme), niin kaksikin kertaa päivässä. Mutta tästä saunahulluudestanikin on tekeillä oma blogijuttunsa!

Ja torstaina määränpäänä onkin Korkeasaari, missä toimin aina silloin tällöin freelanceroppaana. Mutta sekin on niin ikään ihan oma tarinansa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille <3