Mikä nuoruudessa kiehtoo?
Varmasti tietenkin fyysinen nuoruus, kauneus ja elinvoimaisuus.
Mutta mielestäni nuoruudessa hienointa on kuitenkin jokin muu – nimittäin vilpitön innostuneisuus sekä usko tulevaisuuteen.
Näissä samoissa ominaisuuksissa toisaalta piilevät myös nuoruuden sudenkuopat.
Ylitsepursuavan innostuneisuuden riskinä kun on esimerkiksi itsekkyys, vaikkakin monesti ehkä tahaton sellainen. Välillä sitä ei vaan yksinkertaisesti muista tai tajua ajatella myös muita, kun innoissaan painaa eteenpäin omissa jutuissaan. Itse esimerkiksi olen välillä saanut potea huonoa omaatuntoa, kun olen vahingossa tehnyt jotain – tai yleisemmin jättänyt tekemättä jotain – mikä on vaikuttanut toisen näkökulmasta siltä, että olisin suorastaan tehnyt kiusaa häntä kohtaan. Totuus on, etten vain ole tajunnut ajatella asiaa tai olen hajamielisyyksissäni ja intoni sokaisemana yksinkertaisesti unohtanut tehdä jotain, mistä on sitten koitunut harmistusta toiselle.
Toisaalta joskus nuoruuden sudenkuopaksi voi koitua se, että tietyissä asioissa sitä miettiikin liikaa, mitä muut minusta tai tekemisistäni ajattelevat. Siihen ”vikaan” ei liene muuta parannusta kuin kokeneempien ihmisten hyvät neuvot ja esimerkit sekä oman kokemuksen – niin onnistumisten kuin epäonnistumisten – kartuttaminen. Vaikka nuori siis häikäilettömän tuntuisesti painaisi tiellään eteenpäin, niin kuoren alla hän saattaa silti kärsiä itseluottamuksen puutteesta. 
Toisaalta asian voi myös kääntää toisin päin: nuoren mieli ja luonne ovat edelleen suuren kehittymismyllermän ja kasvun alaisena. Tämähän on todella hienoa asia, kunhan nuori muistaa välillä pysähtyä kuuntelemaan ulkopuolelta tulevia neuvoja. Tai itse asiassa sekään ei aina ole välttämätöntä, sillä kyllähän nuori oppii myös, vaikka näennäisesti kieltäytyisi kuuntelemasta hyviä neuvoja. Silloin se vaan tapahtuu kantapään kautta.
Toisin sanoen aika on parannus aika moneen nuoruudessa piilevään ”vikaan”.
Mutta mitä jos nuori päätyykin ajan mittaan ”väärälle tielle”? Itse uskon siihen, ettei kukaan luonnostaan päädy väärälle tielle tai tekemään pahaa, vaan siihen johtavat ulkopuolelta tulevat huonot neuvot ja vaikutteet. Se, että jostakusta nuoresta tulee ”pahantekijä”, on meidän jokaisen vastuulla – kuten myös se, että heistä kasvaa vastuuntuntoisia ja ”hyviä” ihmisiä.
Tässä päästäänkin vielä yhteen nuoruuden riskitekijään: sinisilmäisyyteen. Sen myötä on riski, että nuorta voi halutessaan käyttää hyväksi, huijata tai jopa manipuloida. Nyt nouseekin taas kehiin se ulkopuolisten vastuu – heillä on ehkä valtaa ohjailla nuoria, mutta sitä ei saa käyttää väärin.
Toisaalta nyt pääsemme taas takaisin niihin nuoruuden parhaisiin puoliin, kuten siihen vilpittömään innostuneisuuteen ja tulevaisuudenuskoon.
Ne ovat nimittäin ominaisuuksia, jotka ihminen saattaa vanhemmiten kadottaa. Ja mikään ei mielestäni ole surullisempaa kuin ”vanha ja kokenut” ihminen, jolta on kadonnut kaikki into, jano sekä palo elämään. Vaikka olisi kerännyt vuosien varrella kuinka paljon kokemuksia ja ”viisautta”, niin ne saattavat jopa menettää merkityksensä, mikäli ihminen ikään kuin sammuu, sulkeutuu ja katkeroituu vanhemmiten. Vai kuka nyt haluaa kuunnella ja ottaa elämänohjeita ihmiseltä, jonka elämäninto on kuollut, joka ei ole enää avoin muiden mielipiteille, vaan uskoo itse olevansa kaikessa aina oikeassa ja joka suhtautuu ironisen negatiivisesti kaikkiin ja kaikkeen?
Tämän takia ”vanhin ja viisainkin” tarvitsee meitä nuoria – me olemme niitä, jotka omasta mahdollisesta yli-innokuudestamme, sokeudesta, naiivisuudeta ja sinisilmäisyydestä huolimatta olemme vilpittömän, syvältä kumpuavan innostuneisuuden lähteitä. Riskitekijöistä sekä nuoruuden ristiriitaisuuksista huolimatta meillä on sitä paloa, joka vanhemmiten uhkaa monilla sammua.
Sen takia yhteistyö nuorten sekä ”kokeneempien” välillä voi olla todella antoisaa. Nuorilla on annettavanaan kaikki se into ja palo, vanhemmilla taas enemmän käytännön kokemusta.
Molempien osapuolten suurin haaste lieneekin siinä, että he oppivat olemaan avoimia toinen toisilleen. Että nuori oikeasti kuuntelee vanhempaa ja ottaa tältä neuvoja – vaikkei sitten suoraan ja avoimesti näyttäsikään, että tekee niin. Ja että vanha konkari taas on avoin nuoruuden palon sytyttämille uusille ideoille sekä osaa hyödyntää – muttei käyttää hyväksi – nuoren vilpitöntä innostuneisuutta.
Kun yhdistetään vanha pölkky ja valoilleen pyrkivä tuli, niin esiin saattaa roihahtaa jotain todella upeaa.
Inspiroivaa ja yhteistyöntäyteistä – ja ennen kaikkea elämäniloista – viikonloppua kaikille!