On yksi paikka, minne en ehkä lähtisi hillumaan mekko päällä – kunnon viidakkoon. En niinkään siksi, että mekko olisi siellä epäkäytännöllinen, mutta siksi, että siellä on kaiken maailman ällöttäviä öttiäisiä, joita ei tahdo hameensa alle seikkailemaan… kuten iilimatoja!
Borneon seikkailullamme saimme tutustua näihin ihastuttaviin tyyppeihin. Iilimadot ovat sinällään vaarattomia (ainakin sikäläiset yksilöt), sillä ne eivät kanna mukanaan mitään tauteja, mutta inhottavia ne ovat, ja niiden puremat saattavat vuotaa verta ja toki ikävimmässä tapauksessa tulehtua. Parempi siis estää niiden pääsyä iholle, ja se onnistuu parhaiten vaatetuksen avulla. Hyönteismyrkkyjäkin kokeilimme, mutta ainakaan meidän myrkyillämme ei tuntunut olevan niihin kauheasti vaikutusta: suihkuttelin myrkkyä itseeni ihan tajuttoman paljon, mutta ne iljetykset tykkäsivät silti eniten juuri musta! Kai tuoksun hyvälle niiden ällötysten mielestä… imartelevaa, vai mitä?
Iilimadot tiputtautuvat kimppuun aluskasvillisuuden seasta ja kiipeävät maasta jalkaa pitkin ylöspäin. Pitkät housut, joiden lahkeet tunkee tiiviisti sukanvarsiin, estävät niitä pääsemästä käsiksi nilkkoihin ja housujen sisään. Myös housun lahkeisiin tungettu paita on viidakossa ihan must. Yksi ainut iilimato pääsi puraisemaan meitä, tarkemmin sanottua Markkua, kun hänen paitansa oli karannut housuista, ja se kiemurtelija pääsi tunkeutumaan paidan alle ja iskemään hampaansa Markun alaselkään. Ihanaa.
Pitkähihainenkin on ihan hyvä valinta viidakkoon, mutta ainakin omaa oloani helpotti, kun piti edes hihat käärittyina ja siten käsivarret paljaina tai päällä oli t-paita tai toppi. Pitkissä housuissa ja saappaissa on jo itsessään aika tukala vaeltaa kosteankuumassa viidakossa, vaikka toisaalta siinä vaiheessa kun sitä hikoaa kuin pieni porsas ja haisee pahemmalta kuin olisi kuvitellut voivansa haista, niin ei siinä kauheasti enää ole merkitystä, paljonko on vaatetta päällä. Hien ja lian makuun pääsee kyllä viidakossa vaatetuksesta riippumatta. Ja käsivarsien iholta ne limanuljakkeet kyllä huomasi heti, kun ne siihen iskivät (eri asia toki oli saada ne siitä pois, kun ne takertuivat imuhuulineen tosi sitkeästi kiinni, kun ihon makuun pääsivät).
Me lähdimme reissuun maihareissa, mutta ainakin näin sadekaudella kumisaappaat ovat ehdottomasti parempi valinta viidakkoon, ja onneksi saimmekin lainaksi sellaiset. Polut olivat paikoitellen tajuttoman mutaisia. Rankkasateen iskiessä polku vettyi entisestään, ja parhaimmillaan meno oli varsinaista liukastelua. Yhden kerran vedin kunnolla rähmälleni kameroineni kaikkineni, ja siinä oli sitten koko tyttö ihan mudassa, kädessä olevaa kameraa myöten.
Hattua ei viidakossa välttämättä tarvitse, mutta meillä ne olivat mukana ehkä enemmänkin fiiliksen takia, ja olihan niistä suojaa sadekuuron iskiessä. Joka tapauksessa englantilainen hellekypäräni oli silti paras viidakkovarusteeni, ei koska se olisi ollut tarpeellinen, vaan koska se nyt vaan sopi sinne! Hattu sai myös paljon ihailua osakseen, ja välillä tuntui, että jossain kylillä kävellessä oli parempi pitää hatusta visusti kiinni, kun paikalliset tuntuivat olevan ihan hulluna siihen :D
Ajattelin vielä myöhemmin tehdä oman postauksensa siitä, mitä kaikkia varustuksia sitä tarvitsee, kun lähtee viidakkoseikkailulle, ja mitä varustuksia meillä oli siellä mukanamme. Viidakkovaellusten lisäksi olimme myös vene- ja autosafareilla, joilla pärjää paljon kevyemmissä varusteissa. Mutta tässä nyt ensalkuun joitain asufiilistelyjä kävelysafareiltamme.
Hauskaa viikkoa!
