Helsingin Johanneksenkirkko oli aikanaan toinen vahva ehdokas vihkikirkoksi. Siinä on jotain synkkää, tyylikästä taikaa. Koska Tuomiokirkolla kävimme jo kuvaamassa yhden mekkomaanantai-postauksen kuvat (Mekkomaanantai V – tuulahdus 50-luvun New Yorkista (ja Hoochie Mamasta)), niin nyt oli sitten Johanneksenkirkon vuoro.
Olinkin haudutellut mielessäni tätä kuvauspaikkaideaa jo pidemmän aikaa. Mietin, että joku oikein dramaattinen mekko tai toisaalta joku todella juhlava sopisi sinne… Mutta sitten päädyin kuitenkin tähän 50-luvun tyyliä jäljittelevään tummanvihreään mekkoon.
Tilasin sen syksyllä TopVintagesta. Vähän jännitti etukäteen, että onkohan se kuinka tiukka ja millaista kangas on, mutta kangas onkin joustavaa ja vaikka mekko on tyköistuva, se on yllättävän mukava tuon malliseksi. Ja se taitaa olla elämäni toinen tummanvihreä vaate (toinen on yksi tätini vanha ohut neule, joka on tismalleen tuota samaa väriä).
En myöskään osannut varmuudella arvailla etukäteen, sopisiko metsänvihreä minulle tai pitäisinkö siitä. Mutta se on täydellinen etenkin näin talvella ja joulun aikaan. Jouluna pidin sitä toisilla niistä joulumarkkinoista, missä olimme Markun kanssa myymässä voimistelurenkaitamme. Siellä mekon ”ongelmaksi” osoittautui vaan se, etten uskaltanut sentään vetää leukoja se päällä, jottei se ratkeaisi liitoksistaan. Mutta tilanteissa, joissa ei tarvitse jumpata, se on kyllä ihan hyvä edustusasu ja varmasti kääntää katseita :)
Sellaisenaan mekko ei ole liian juhlavakaan, mutta toisaalta sen saa tehtyä juhlakelpoiseksi erilaisilla koruilla ja asusteilla. Ihan mahtava löytö!
Asukokonaisuudesta muuten sen verran, että pipon ostin joulun alla joulumarkkinoilta ja se on suomalaista käsityötä (Herné), takki on jonkun vanha (olisiko sekin tätini?) ja muista en edes muista, mistä ne olen hankkinut… Tai no kaikki säärystimeni ovat Piruetin ja kultainen rintakoru äitini vanha.
Tuona kuvauspäivänä olin muuten myös juuri ottanut testiin vähän tavallisesta kynsilakkaväristäni poikkeavan lakan, nimittäin viininpunaisen. Yleensä vetelen menemään klassisen kirkkaanpunaisilla kynsillä, mutta joskus tulee testattua muutakin.
Tekeillä on muuten juttua myös kynsistäni. Totuus nimittäin on, että 4/5 ajastani kuljen meikittä tai lähes meikittä ja tukka suorana auki (kotona) tai ponnarilla/nutturalla ja päälläni joko joku mukava kotiasu tai treenivaatteet. Ainut, mikä aina on laitettua, ovat kynteni.
Siihen on kolme syytä. Kynnet ja kädet ylipäätänsä ovat ainut asia itsestäni, jonka näen koko ajan. Mitä väliä, miltä naama tai tukka näyttävät, kun ei niitä tarvitse itse kattella (ja Markusta näytän joka tapauksessa aina kivalta). Mutta käsiäni joudun tuijottelemaan tein sitten liki mitä tahansa, joten on kivaa, että kynnet ovat kauniit ja värikkäät. Toiseksi pitkät kynnet toimivat ihan hyvinä työkaluina. Ja kolmanneksi: ne katkeavat, jos en pidä niitä jatkuvasti lakattuina. Lakka tekee niihin paksun pinnan, joka niin vahvistaa kuin suojaa niitä.
Mutta kynsijuttua luvassa siis erikseen joku päivä.
Ihanaa uutta viikkoa <3
