Mökkeilyä, retkeilyä ja neljän päivän road trip Lapissa ja Pohjois-Norjassa. On ollut NIIN virkistävää!

Eniten se tuntuu omassa mielessä ja kropassa, mutta näkyy se varmasti naamallakin.

Pohjoisessa on ollut nyt kuun vaihteessa ja kesäkuun alussa erityisen kylmää, kuten toki etelämmässäkin. Täällä kylmyys on kuitenkin ollut vielä ihan omaa luokkaansa: päivälämpötilat ovat olleet 0-8 asteen välillä, keskimäärin alle viidessä asteessa, öisin on ollut välillä useita pakkasasteitakin, ja liki joka päivä on satanut vettä, rakeita, räntää tai lunta – tai useampia noista. Toisaalta moniin päiviin on myös mahtunut auringon pilkahduksia tai jopa auringonpaistetta ja välillä on satanut lunta ja paistanut aurinko samaan aikaan.

Lunta on ollut monissa paikoissa vielä uskomattoman paljon ja on tuntunut enemmän talvelta kuin kesältä. Kasvukauden alusta ei näy vielä juuri merkkejäkään, ja kokonaisuudessaan koko Lappi uinuu sellaisessa koleassa, värittömässä tilassa.

Toisaalta tämä karuuskin on omalla tavallaan eksoottista ja kaunista. Maisemat ja luonto ovat kaikessa karuudessaan todella kauniita; kun kaikkialla on todella karua, alkaa nähdä elämää ja kauneutta asioissa, joista niitä ei tavallisesti ehkä huomaa. Vaikka luonto on monissa paikoissa ehkä äkkiseltään ajateltuna kaikkein ”tylsimmillään”, niin silmät ovat avautuneet näkemään, miten kaunis tämä uinuva luontokin on ja miten paljon elämää siitäkin löytyy. Ja rauhaa.

Juurikin tämä karu kauneus on jotenkin heijastunut myös itseeni. Eniten tosiaan TUNNEN, mutta näkyy se varmasti ulkoisestikin.

Olo on todella puhdas ja raikas, eikä sen myötä edes naamalle tee mieli laittaa mitään, vaan tekee mieli olla vaan puhtaana omana itsenään. Kaikki mukana raahaamani meikit, korut ja asusteet ovat jääneet aika lailla käyttämättä. Hiukset on ollut ihana aina joinain aamuina laittaa pinneillä kiinni (mikä on ollut ihan hyvä ratkaisu hyytävänä tuiskuavan tuulenkin takia), mutta naamalle en ole laittanut kuin vähän puuteria nenälle ja punaa huulille. Ja olen kokenut itseni tosi kauniiksi.

Siinä missä silmät ovat herkistyneet ympäristön karulle, kuulakalle ja koskemattomalle kauneudelle, niin vastaavasti sitä osaa katsoa itseäänkin taas asteen verran enemmän samalla tavalla. On todella virkistävää pystyä näkemään kauneutta sellaisessa ei-korostetussa, neitseellisessä, uinuvassa versiossa omasta itsestään.

Ihan täysin sama ihminen sitä toki on, oli naama peitetty paksulla meikkikerroksella ja tekoripsillä, ja sama kauneus sieltä alta aina paistaa tai on paistamatta. Meikki on vain väline omien piirteiden korostamiseen ja sisältä kumpuavan kauneuden vahvistamiseen, mutta tuntuu, että monet paljon meikkiä käyttävät sokaistuvat sille ”puhtaalle” versiolle itsestään, ja meikkaamisesta tulee omien piirteiden korostamisen sijaan oman itsetunnon paikkailun väline. Mielestäni on kuitenkin tärkeää osata kokea itsensä kauniiksi niin vehreimmillään kuin koskemattomana. Sitä luontokin on – kyse on vain siitä, osaako katsoja/kokija nähdä sen kauneuden.

Niin ja kuvien mekosta vielä! Ostin mekon tuossa keväämmällä Kallion Hoochie Mamasta ja rakastuin heti paitsi sen väriin niin myös hihojen, rinnuksen ja kaula-aukon koristelaskoksiin. Koko mekon yläosan leikkauskin on ihana ja koristevyö myös. Koska mekko ei ole kauhean kesäinen, niin olin ajatellut, että tulen käyttämään sitä varmaan vasta syksymmällä, mutta kun sitten päätimmekin suunnata Pohjoisen reissullemme, niin tästä mekosta tuli heti mieleen etenkin Jäämeri… Ja Jäämerelle se pääsikin!

Näistä kuvista osa on otettu Utsjoella, osa Norjan Nordkappissa, joka on Euroopan mantereen pohjoisin paikka.

Ihanaa uutta, ehkä jo vähän kesäkuun ensimmäistä viikkoa kesäisempää viikkoa :)