Punainen.

Se on väri, jota muistan vielä ”keskeneräisenä” pelänneeni. Joskus teininä lukioaikaan siis.

Aikuisiällä olen vuosien kuluessa kuitenkin innostunut punaisesta yhä enemmän. Etenkin vahvasta, naisellisesta ruusunpunaisesta. Myös viininpunaisesta.

Pitkään olen haaveillut punaisesta pitkästä iltapuvusta. Sellaisesta oikein dramaattisesta, elegantista ja kauniista. Sellaisesta, joka täytyy kantaa itseluottamuksella. Sellaisesta, joka on mahdollisimman epäkäytännöllinen, jossa on kenties pitkä laahus ja jollaisen käyttämiseen minulla ei ehkä koskaan tule olemaan mitään varsinaista ”tilaisuutta” (jos joskus pääsemme linnan juhliin, niin aion pukeutua ihan toisenlaiseen, itse telkemääni luomukseen).

Sitten törmäsin netissä tähän. Se on viime vuoden tavallaan turhin ja järjettömin ostokseni.

Mutta en kadu tippaakaan.

Ja koska mitään juhlavaa tämän mekon arvoista tilaisuutta ei ole näköpiirissä eikä varmaan tulekaan, vein mekon metsään sunnuntaikävelylle.

Ihan parasta!

Löydät kaikki mekkomaanantai-sarjani tähänastiset postaukset täältä.