Kuka muu on sitä mieltä, että ponchot ovat ihania?

Ne eivät ehkä ole mitään planeetan käytännöllisimpiä vaatteita, enkä pistäisi sellaista päälle esimerkiksi kuvauskeikalle, mutta muuten ne toimivat tosi hyvin etenkin syksyllä ja keväällä. Jos ei tuule, niin kerrospukeutumistyylillä villapaidan päälle puettu paksu poncho viimeistelee kyllä talviasunkin. Kuten näissä kuvissa, jotka on otettu yhtenä aurinkoisena kevättalvisena päivänä vähän ennen auringonlaskua.

Poncho on ostettu Tallinnasta noin vuosi sitten (joku vanhankaupungin pieni putiikki). Kengät olen muistaakseni joskus ostanut Anttilasta – ne ovat yllättävän lämpimät ja niissä pärjää kovilla pakkasillakin, kiitos osittain paksun kiilakorkopohjan, joka eristää jalat jäisestä maasta. Muutenkin en ole kauhean hyvä korkokengillä kävelijä, mutta näillä kiilakorkosaappailla on helppo kipittää menemään ja tarvittaessa juostakin. Nämä olivat joskus neljä-viisi vuotta sitten ehdottomat lempparitalvikenkäni.

Koira ja pupu ovat kuvausrekvisiittaa. Eikun siis perheenjäseniä :D Täytyy kyllä tunnustaa, että useimmiten emme dallaile peltoteillä näin tyylikkäinä, ja helpommin matka etenee, jos Markku taluttaa Simbaa ja minä Pumbaa – silloin Pumba aika taitavasti seuraa Markkua ja Simbaa, ja matkanteko jopa etenee jotain kohtuullista tahtia. Välillä käyn noiden vekkuleiden kanssa yksinkin kävelyllä, mutta silloin meno on aika tahmeaa, ja joudun ottamaan Pumban aina välillä syliin, jotta lenkki etenee ja Simba ei ihan totaalisesti kyllästy hidastakin hitaampaan vauhtiin.

Pumban kanssa saa lisäksi olla skarppina, sillä se saattaa milloin vain yks kaks tehdä täyskäännöksen ja lähteä juoksemaan ihan vastakkaiseen suuntaan kuin hetkeä aikaisemmin. Hihna – tai pikemminkin naru – täytyy pitää koko ajan mahdollisimman lyhyellä, koska jos se roikkuu löytänä, Pumba hermostuu sille, ja toisaalta joka hetki on oltava valmis löysäämään narua, että se pupu pääsee liikkumaan (jos se sattuu liikkumaan oikeaan suuntaan). Ja jos silmä välttää, se piru on yleensä heti nakertamassa nahkavaljaitaan poikki – siinä olisikin hupi huipussaan, kun se hulivili pääsisi irti valjaistaan…

Ja kun tulee koiria vastaan, täytyy napata jänis syliin. Yksikään vastaan tullut koira ei kyllä ole tainnut vielä huomata, että minulla on pupu sylissä (ja hyvä niin). Eipä kai kukaan koira oleta, että kani kävelisi hihnassa vastaan, vaan dogien huomio tuntuu aina keskittyvän omaan lajitoveriin eli siis Simbaan, joko hännänheilutus- tai hepulointimerkeissä.

Tänään oli taas yksi tällainen aivan ihana aurinkoinen pikkupakkaspäivä, jona kelpasi nauttia ulkoilusta! Säätieodotuksen mukaan loppuviikoksi onkin sitten luvassa pilvistä ja sateista, mutta eiköhän näistä valoisistakin päivistä päästä taas pian nauttimaan. Onhan jo maaliskuu :)

Tällä viikolla teen muuten kaikenlaista jännittävää markkinointisuunnittelua ja ensi viikolla menen yritysneuvontaan ensimmäistä kertaa elämässäni! Voi olla, ettei siitä ole mitään sen suurempaa iloa, mutta on varmasti ihan avartavaa saada aina välillä joltakulta ihan ulkopuoliselta taholta näkemystä kaikkiin omiin touhuihin ja ideoihin… Vähän tosin on ongelmana se, miten selittää kaikki tämä sillisalaattitouhu järkevästi jollekulle tai yrittää luetella edes pieni osa niistä kaikista ideoista, mitä pää pursuaa.

Mutta kuulemma monilla yrittäjillä tai yrittäjiksi haluavilla on usein vähän liian kapea liikentoimintaidea ja toiminta-alue. Noh, sitä ongelmaa ei todellakaan minulla ja meillä yhdessä Markun kanssa ole. Ja hyvä niin, koska kun on monta rautaa tulessa, niin ei haittaa, vaikka yksi niistä pettäisi alta, koska jäljelle jää vielä tusina muita.

Mutta nyt päädyimme ponchoista pienyrittäjyyteen, joten aika toivottaa ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemiä omiin projekteihisi!

-Milla

Ps. Kaikki mekkomaanantai-postaukset löydät täältä.