”Tienaan vain 2 000 euroa kuussa, mutta pärjään silti juuri ja juuri. Onneksi puolisoni tienaa kuitenkin kunnolla.”
Kuulostaako tutulta?
Niin minustakin.
Avataanpa tätä vähän.
Ensinnäkin onko alle 2 000 euron kuukausitienesti niin kovin epätavallista? No ei, vaan itse asiassa aika monta tuhatta – tai oikeastaan aika monta sataa tuhatta – suomalaista taitaa tienata sen verran.
Onko siis oikein aina kauhistella tätä asiaa ja esittää alle 2 000 euron tulot sillä tavalla, että ihan kuin se olisi jotain aivan ennen kuulumatonta, jos ne kuitenkin ovat erittäin monen suomalaisen arkea?
Ymmärrän kyllä jotenkin sen, että isotuloiset kauhistelevat asiaa, mutta miksi me pienituloiset vielä kaiken päälle itse vähättelemme omia tienestejämme. Mielestäni teemme sillä hallaa itsellemme.
Toiseksi: kun itse viimeksi kuulin (tai no itse asiassa luin) tämänkaltaisen kommentin, se tuli naisen suusta. Toisin sanoen samalla lauseen möläyttänyt nainen laittoi itsensä rooliin ja asemaan, jossa hän oikein ”mainostaa”, että on riippuvainen puolisostaan eli miehestään.
Itse olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on ansainnut enemmän kuin sen 2 000 euroa kuussa. Se ei nimittäin toki ole mikään kovin suuri tienesti, etenkin jos ottaa huomioon sen, että toiset tienaavat moninkertaisesti enemmän, ja suomalaisten keskivertopalkkakin on suurempi.
Silti: mielestäni on myös idioottia aina kauhistella noita 2 000 euron tuloja, koska kyllä sitä ihminen voi olla onnellinen ja jopa RIKAS ihan sellaisillakin tuloilla.
Tai itse asiassa korjaan: paljon vähemmälläkin.
Olen 26-vuotias. Valmistuin aikoinaan ylioppilaaksi kolmella ällällä ja jatkoin suoraan yliopistoon. Olen tehnyt töitä koko ajan opiskelujeni ohessa ja minulla on takataskussani kaksi melkein valmista korkeakoulututkintoa. Olen yrittäjähenkinen ja tavoitteenani on työllistää itse itseni yrittäjänä ja samalla luoda työpaikka niin itselleni ja miehelleni kuin toivon mukaan joskus tulevaisuudessa ehkä jollekulle muullekin. Se olisi haaveeni.
Mutta näin ensalkuun olisi toki kiva tienata EDES se 2 000 euroa kuussa.
Itse nimittäin tienaan keskimäärin tällä hetkellä vähemmän. Ja niin tienaa miehenikin. Itse asiassa taidamme tienata yhteensä vähemmän kuin tuon 2 000 euroa kuussa.
Tekeekö se meistä jotenkin huonoja kansalaisia, laiskoja tai köyhiä?
No ei, vaan kuten jo mainitsinkin, olemme paitsi aktiivisia opiskelijoita, jonka lisäksi toinen on ammattiurheilija ja olemme sen rinnalla painaneet töitä koko aikuisikämme, niin duunarihommissa esimerkiksi kuorma-autokuskeina kuin freelancer- ja yrittäjähenkisestikin.
Mutta valitettavasti näinä aikoina se ei ole taannut sitä, että silti tienaisimme mielettömästi, vaan olemme parhainakin vuosina molemmat tienanneet keskimäärin alle tuon 2 000 euroa kuukausitasolla.
Osittain se on myös toki ollut oma valintamme, sillä emme ole halunneet rahan ahneudessa lähteä paiskimaan ikävissä töissä vaan tienataksemme rahaa, koska olemme huomanneet, että pärjäämme vähemmälläkin – ja että onnellisuutemme on kiinni muusta kuin rahasta, nimittäin siitä, että saamme elää omannäköistämme elämää, viettää paljon aikaa yhdessä ja tehdä niitä asioita, joita eniten rakastamme.
Ja säälittävistä tuloistamme huolimatta: olemme hyvin onnellisia ja tunnemme itsemme jopa aika rikkaiksi, vaikka sen ei kai pitäisi meidän tilassamme olla sallittua.
Valittaminen sen sijaan on sallittua ja tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuuluu asiaan valittaa, että rahat eivät riitä ja töitä on liikaa. Tuntuu, että noista asioista valittaminen on vähän niinkuin kunnon ahkeran kansalaisen merkki.
Itse haluaisin aina huutaa valittajille, että lopeta (etenkin, jos he tienaavat enemmän kuin me, kuten monesti on asian laita), älä valita, vaan käytä rahasi paremmin ja elä sellaista elämää, että koet itsesi rikkaaksi.
Vaikka yritän ajatella hyvää kaikista ihmisistä, niin en voi olla välillä hiukan halveksimatta niitä ihmisiä, jotka ovat kutakuinkin samassa elämäntilanteessa kuin me, mutta jotka tienaavat paljon enemmän – ja silti kehtaavat jatkuvasti valittaa ja kauhistella ”rahattomuuttaan”.
Toisin sanoen heidän menonsa vain ovat niin paljon isommat kuin meidän. Toki aina ei ole kyse omista valinnoista, mutta usein kuitenkin on. Ja tässä tekstissä puhun juuri sellaisista ihmisistä, joilla oikeasti on edes sen verran tuloja kuin itselläni eli tiedän, että heillä olisi yhtä lailla eväät pärjätä kuin minullakin.
Tuntuu nimittäin hieman pahalta välillä, kun itse on käyttänyt rahojaan viisaasti ja säästeliäästi ja pärjää hyvin ja sitten tulee joku paljon enemmän tienaava, joka on mennyt ja tuhlannut rahansa (ja vielä kerskuu omasta kulutuksestaan, kuten ostoksistaan) ja valittaa nyt omaa rahattomuuttaan ja sitä, miten vaikea on pärjätä niin ”pienillä” tuloilla.
Uskallan väittää, että vähemmälläkin – kuten tuolla alle 2 000 eurolla per kuukausi – pärjää. Eikä vain PÄRJÄÄ, vaan voi olla onnellinen ja jopa tuntea itsensä rikkaaksi.
Järkevällä rahankäytöllä vähemmällä voi saada nimittäin jopa enemmän. Kun nimittäin ”tyytyy” siihen, että tienaa vähemmän, sitä on vapautunut tekemään juuri sellaisia töitä, joista eniten nauttii ja joissa pääsee parhaiten toteuttamaan itseään sekä etenemään urallaan juuri siihen suuntaan, johon haluaa.
Tämä valinta voi tarkoittaa niin parempaa työhyvinvointia ja tyytyväisyyttä omaan elämään kuin lisääntynyttä onnellisuutta sen kautta, ettei tarvitse kokea raatavansa jossain itselle ikävässä työssä. Lisäksi on tunne siitä, että saa käyttää aikansa – siis sen arvokkaimman omaisuutensa – siten kuin haluaa, eikä pakotettuna johonkin.
Valitettavasti monet ihmiset kuitenkin tuntuvat ajattelevan, että on köyhyyttä, jos joutuu miettimään liikaa rahankäyttöään tai ”pihtailemaan”. Mutta toisinkin voi ajatella.
Minun mielestäni se, että osaa käyttää rahojaan järkevästi, on juurikin sitä rikkautta. Silloin osaa säästää ja kohdentaa varansa sellaisiin asioihin, jotka oikeasti lisäävät omaa onnellisuutta. Jos vaan tuhlaa rahansa ajattelemettomasti, niin ihmekös, että tuntee olonsa köyhäksi. Pelkkä kuluttaminen sillä ajatuksella, että on rikkautta, kun on varaa käyttää rahaa huolettomasti, johtaa mielestäni kaikkeen muuhun kuin rikkauteen, sillä harkitsemattomat ostokset ja hankinnat tuskin lisäävät ainakaan kauheasti omaa onnellisuutta.
Totuus taitaa kuitnkin valitettavasti olla, että mitä isommat tulot, sitä isommat menot. Jos niin on, ei edes auta, että ihminen alkaa tienaamaan enemmän – silloin hän vaan tuhlaa rahansa entistä tehokkaammin ja lopputuloksena on rahattomuus.
Toivon, että jos joskus tienaan sen yli 2 000 euroa kuussa – puhumattakaan, että tienaisin vaikkapa yli 3 000 euroa kuussa, mikä kuulostaa ihan utopistiselta – niin muistaisin sen, että alle kahdella tonnillakin pystyi elämään ihan ihmisen arvoista elämää.
Sillä se vähättely nimenomaan on ainut asia, joka itseänikin tällä kertaa kalvaa. Miksi kaltaisiani vähän tienaavia ei arvosteta, vaikka ensinnäkin meitä on niin paljon ja toiseksi ”vähälläkin” saa paljon, jos osaa käyttää sen oikein.
Toki toisille 2 000 euroa ei ole summa eikä mikään. Tiedän, että esimerkiksi jotkut ikäiseni bloggaajat tienaavat tuplasti enemmän yhdestä ainokaisesta mainosblogipostauksestaan. Siitä voisi ajatella, että huhhuh ja muuttua kateudesta vihreäksi. Tai sitten sitä voisi ajatella, ettei se takaa heidän onneaan sen enempää kuin minunkaan omaani. Tai sitten sen faktan voisi ajatella motivoivana: jos kerran tuollainen on mahdollista, niin ehkä minäkin jonain päivänä voin tienata saman tekemällä sitä, mikä on intohimoni, jos vaan jaksan paiskia töitä ja uskoa omaan tekemiseeni.
Mutta tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen ja ylpeä tilanteestani ja kiitollinen siitä, että osaan olla onnellinen juuri näin.
Olen sitä mieltä, että jos ihminen ei osaa olla onnellinen ja tuntea itseään rikkaaksi 2 000 euron tuloilla, niin osaako hän sitä, vaikka tienaisi tuplasti enemmän?
Jotenkin en itse uskalla uskoa siihen.
En toivoisi minkään muun muuttuvan kuin oikeudenmukaisuuden: sen, ettei pienituloisia vähätellä ja toisaalta sen, ettei minun enää koskaan tarvitsisi tehdä ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi töitä. Sen tien olen nimittäin kulkenut päätökseensä, sillä esimerkiksi lähes palkattomien harjoitteluiden ja työkeikkojen kierre ei nyt vaan johda yhtikäs mihinkään muuhun kuin itsensä halventamiseen.
Selvennykseksi vielä tähän ”köyhien rikkaiden” tilateeseemme: Minähän siis asun Helsingissä. Myös puolisoni tienaa yhtä ”vähän” kuin minä eli en elä tulojeni suhteen puolisoni armoilla saatika kenenkään muunkaan. Minulla on perhettä (ei tosin lapsia, joiden piikkiin sysätä kaikki menoni). Kolme lemmikkiä ja mies ovat kuitenkin yhtä lailla perhe. Lisäksi matkustelemme ja ostamme asioita, jotka todella lisäävät iloamme. Ja elämme juuri sellaista elämää, joka meidät tekee onnelliseksi eikä meistä tunnu, että jäämme mistään paitsi.
Lisäksi meillä on paljon aikaa toteuttaa itseämme ja haaveitamme ja kuitenkin TARPEEKSI rahaa kaikenlaiseen valikoituun ja oikeasti oman onnen ja hyvinvoinnin kannalta tarpeelliseen kivaan, kuten minun kohdallani vaikkapa sellaisiin asioihin kuin kivat vaatteet, puolison kanssa matkustelu ja vaikkapa suklaa.
Toki myös unelmoimme ja haaveilemme, ja osa unelmistamme vaatii myös rahaa. Kuitenkin olemme onnellisia juuri tässä ja nyt, eikä onnellisuutemme ole kiinni siitä, tuleeko sitä rahaa nyt tai tulevaisuudessa enemmän. Se, että nyt yhtäkkiä tienaisimme alle 2 000 euron sijaan vaikkapa 4 000 euroa kuussa ei tekisi meitä yhtään tämän onnellisemmaksi.
Me kun olemme rikkaita jo nyt.
Miksi muuten rahasta ja tuloista puhuminen ylipäätänsä on sellainen tabu?
Toisaalta on ihan hienoa, ettei rahasta kerskuta silloin, kun sitä on.
Mutta rahasta kerskumisen sijaan on hienoa brassailla omaa rahan puutetta.
Itse en nyt vain näe pointtia siinä, että miksi on niin hienoa olla huono ja tuhlaileva rahankäyttäjä sen sijaan, että olisi viisas ja harkitsevainen rahankäyttäjä.
Itse toivoisin, ettei kenenkään kuitenkaan tarvitsisi elää alle 2 000 kuukausituloilla samaan aikaan, kun monet tienaavat moninkertaisesti. Olisi aika ihanaa, jos voitaisiin ottaa jokaiselta isotuloiselta pois ja antaa pienempituloisille. Etenkin niille, jotka paiskivat töitä joko jossain ammatissa ja kuukausipalkalla tai yrittäjinä.
Mutta koska emme elä ideaalimaailmassa, niin tällainen haave ei toki tule toteutumaan. Mutta mitä jos kuitenkin tekisimme asian eteen edes sen, että lakkaisimme väheksymästä pienituloisuutta?
Toivoisin, että tämä teksti toimisi pistoksena jokaiselle meitä enemmän tienaavalle ja tuhlaavalle, jonka tapoihin kuuluu valittaa rahattomuudestaan ja toisaalta kannustimena jokaiselle pienituloiselle: rikkaus ei ole vain tuloista kiinni, vaan rahankäytöstä :)
t. rikas ”köyhätuloinen”
Ps. Tiesitkö, että järjestämme liikuntakursseja, kuten rengasvoima- ja kehonpainoharjoittelukursseja – kurkkaa lisätietoa ja ilmoittaudu mukaan täällä. Tarjoamme myös kursseja ryhmille ja yrityksille (tiedustelut: milla(at)voimavahtila.fi)
Voimaputiikistamme voit ostaa mm. puisia suomalaisia voimistelurenkaita sekä Dream Ringsejä. Treenivinkkisivultamme taas voit poimia vinkkejä ja inspiraatiota liikkumiseen!
t. Milla & Markku
