Molempia ihaillaan ja arvostetaan – jos he menestyvät.
Molempia kannustetaan – mutta käytännössä heidän on pärjättävä omillaan.
Molempia tuetaan – jos löytyy lähipiiri, joka pystyy sen tekemään.
Molemmilla on vapaus tehdä juuri sitä, mitä eniten haluavat – kunhan uhraavat siihen kaiken aikansa, taitonsa ja omistautumisensa.
Molemmilla on mahdollisuus tavoitella unelmiaan – mutta kumpikaan ei välttämättä koskaan elätä itseään sitä tehdessään.
Molemmilla on vapaus valita, moneksiko menee töihin – mutta niitä töitä voi joutua tekemään pitkään ilmaiseksi ja senkin jälkeen puoli-ilmaiseksi.
Kumpikin voi päästä pitkälle – mutta se vaatii suurta riskinottoa.
Kumpikaan ei voi saada potkuja – mutta jos laiva ajaa karille, on silloinkin oman laivansa kapteenina siitä itse vastuussa.
Kummallakin on suurempi todennäköisyys saavuttaa unelmansa – mutta varmemmin saa leipää suuhunsa, kun ei sille tielle lähde.
Molemmilta vaaditaan sielun paloa – mutta kuka auttaa, jos liekki palaakin jossain vaiheessa loppuun?
Tällaiset ajatukset pauhaavat mielessä, kun punnitsee, mille tielle sitä tulevaisuudessa lähtisikään.
Mitä mieltä sinä olet – millaisia riskejä liittyy sekä yrittäjän että huippu-urheilijan ”ammatteihin”? Onko ihailtavaa vai tuhoon tuomittua ryhtyä yrittäjäksi tai ”ammattiurheilijaksi”? Entä, että samassa taloudessa elää yrittäjä + huippu-urheilija? Kannattaako sille tielle lähteä, vai tyytyä mieluummin ”vähempään” (lue: ei toteuttaa unelmiaan, mutta valita varmempi tie leipänsä ansaitsemiseksi)?
Onko se niin, että jos nämä tiet valitsee, niin on vaan yksinkertaisesti tyydyttävä pärjäämään omillaan? Jos ”saa” (eli siis uskaltaa) lähteä tavoittelemaan omia unelmiaan ja elämään, kuten itse haluaa, niin onko silloin velvollinen ottamaan siitä itse kaiken vastuun, tekemään töitä jopa ilmaiseksi ja tulemaan toimeen taloudellisesti vähemmällä?
Mutta entäpä, jos toinen vaihtoehto on lähteä tielle, jolla ehkä varmemmin tienaa, mutta josta ei nauti ja jonka kautta ei pääse hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla omia taitojaan… Eikö silloin samalla heitä hukkaan jotakin arvokasta? Pahimmillaan tuloksena voi silloin olla turhautuminen omaan tekemiseensä sekä oravanpyörä, josta kymmenen vuoden päästä ei enää ehkä uskallakaan hypätä pois, vaikka silloin olisi taloudellisesti paremmat edellytykset lähteä tavoittelemaan niitä todellisia haaveitaan.
Pahimmillaan maailma menettää tekijän, joka olisi voinut edetä valitsemallaan tiellä pitkälle – jos olisi uskaltanut.
Totuus kuitenkin on, että oravanpyörään ja ”vähempään” tyytyvä pysyy ehkä paremmin pystyssä ja häntä tuetaan enemmän – tai ainakin siltä monesti tuntuu. Mikä on totuus?
Jos löytyy rohkeutta ja tahtoa lähteä yrittämään eteenpäin itse valitsemallaan tiellä, niin onko velvollinen tekemään sen täysin omalla vastuullaan? Vai pitäisikö kuitenkin itsekin vain tyytyä varmempaan tiehen. Vai löytää rohkeus ottaa riski ja olla tyytymättä?
Jos lähtee oman laivan kapteeniksi, niin on itse vastuussa, jos hukkuu.
No, hukummepahan yhdessä, jos niin käy.