”My goal is to create a life I don´t need a vacation from.”
Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Mutta siihen tärkeimpään voi – nimittäin siihen, miten suhtaudumme asioihin, joita meille tapahtuu.
Lisäksi paljon VOI myös tehdä itse.
Voi tehdä valintoja. Joskus ne vaativat todella paljon rohkeutta.
Olen huomannut, että erityisen paljon rohkeutta vaativat sellaiset valinnat, jotka ovat vastoin yleisiä ihanteita ja odotuksia. Etenkin sellaisia odotuksia, jotka ovat meissä todella sisäänrakennettuja ja joita emme edes välttämättä huomaa, koska ne ovat niin itsestäänselvyyksiä ympäröivässä yhteiskunnassamme.
Mitä esimerkiksi minun, pian 27 vuotta täyttävän nuoren naisen pitäisi olla ”saavuttanut” tässä vaiheessa elämäänsä?
Korkeakoulututkinnon? Noh, minulla on niitä melkein kaksi – gradua, opparia ja muutamaa rästikurssia vaille. Niiden loppuun vieminen on viivästynyt, koska tajusin jossain vaiheessa, että ne eivät kasvata arvoani ihmisenä, eivätkä takaa, että kuitenkaan saisin tehdä elämässäni sitä, mitä eniten haluan.
Avioliiton? Kyllä, ja itselleni yllätykseksi löysin kumppanin jo tosi nuorena ja tyypistä, joka ei tosiaankaan vastannut lukioaikaisia haavekuviani.
Työuran? En ole päivätöissä, vaan toteutan itse haaveitani yrittäjänä, mutta en paiski (koska en koe niin) töitä niska limassa, vaan yritän rakentaa itselleni uraa tekemällä sitä, mitä eniten haluan ja sillä tahdilla, joka juuri minulle sopii eikä aja minua siihen kuuluisaan oravanpyörään, johon en koskaan halua hypätä mukaan.
Lapsia? Sitten kun aika on oikea.
Asunnon? En ole enää yhtään varma, haluanko hirttää itseäni kiinni asuntolainaan…
Hyvän palkan? Ei kiitos, jos sen hintana joudun tekemään niin paljon jotain sellaista työtä, että se syö liikaa aikaa ja energiaa kaikelta siltä, mitä eniten haluaisin tehdä elämässä. Jos joskus rikastun tekemällä tätä, mitä halua, se on asia erikseen. Mutta minulle rikkautta on uskaltaa ja voida toteuttaa itseään ja tehdä sitä, mitä haluaa, eikä pakonomaisesti tavoitella sellaista kulutukseen ja rahaan rakentuvaa ”menestystä”, jota niin kauheasti ihannoidaan.
Toisaalta jos rakastaa sitä, mitä tekee ja tekee siitä työn, on tavallaan koko ajan töissä – mutta samaan aikaan tuntuu, ettei ole koskaan töissä.
Jos oppii olemaan onnellinen näin vähillä tuloilla, se tarkoittaa, ettei ole riippuvainen rahasta tai ”rahauskovainen”. Raha ei mielestäni tuo onnea kuin tiettyyn pisteeseen asti. Ja on paljon itsestä kiinni, mikä se piste on. Itse olen löytänyt sen alempaa kuin mitä tuntuu, että on edes hyväksyttävää tai mahdollista. Mielestäni silloin on saavuttanut todellisen rikkauden.
Mutta onko se hyväksyttävää? Monesti tuntuu, että on ”hienompaa/arvostettavampaa” painaa täysillä niska limassa duunia ja vähän kärsiä. Ja sen tuloksena kenties tienata paljon rahaa, mutta koska menot kasvavat monilla tulojen mukana, niin silti koskaan ”ei ole tarpeeksi rahaa” ja sen esiintuominen on ihan hyväksyttävää. Mielestäni se on hämmentävää ja tuntuu hassulta ihmisestä, joka kuulee sen sellaisten suusta, joiden tulot ovat paljon omia suuremmat.
Luultavasti se toinen on vaan tehnyt erilaisia valintoja. Toisaalta ihan kaikki elämäntyylit ovat ihan yhtä oikeita tai vääriä, koska ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää, kunhan ei omalla elämäntyylillään aiheuta pahaa muille ihmisille.
Äh, meni aikamoiseksi ajatuksenjuoksuksi, mutta se sopinee asiaan, koska tällaisen ajatuksenjuoksun ja tämän kaltaisten aiheiden kanssa painin joka päivä ajatuksissani. Olen yrittänyt pohtia kauheasti, mitä rikkaus ja köyhyys on (tietysti näin meidän elintason ja olosuhteiden näkökulmasta) ja näin kun vuosi lähenee loppuaan, niin on tullut myös mietittyä, mitä sitä elämältään oikeasti haluaa ja miten haluaa itse elää…
Näistä aiheista on luvassa vielä juttua tämän vuoden puolella. Nyt takaisin ”työjuttujen” ja Voima-Vahtilan pikkubisnesten hoitamiseen!
