Bongasin alkusyksystä jostain blogista ihanan kokiksenpunaisen kokispaidan. Ihastuin siihen niin, että muutaman illan nettisalapoliisishoppailun seurauksena päädyin tilaamaan samankaltaisen Jenkeistä, koska lähempää en sellaista löytänyt.

Kiitos tästä, hömppäblogit! Akryylivillis on ihana ja siitä tuli varsinainen ”syksypaita” – se päällä hilluin niin Kuusamon tuntureilla kuin ruskaisessa Helsingissäkin. Nämä kuvat ovat ensin mainitusta.

Tähän paitaan vaan kiteytyy jotain tosi nostalgista vintagefiilistä… Ja nyt, kun olen seikkaillut se päällä jo vaikka ties missä, sen fiilis ja tunnearvo on kasvanut jo entisestään.

Tavallaan vaatteet ovat vain vaatteita, mutta koska eihän sitä nakunakaan voi kulkea (ainakaan täällä Suomen ilmastossa), vaan vaatteet kulkevat mukanamme kaikkialle minne menemme, niin miksei saman tien käyttäisi kivoja vaatteita. Ja koska itse olen tosi visuaalinen, niin ehkä sen takia yhdistän erityisen vahvasti vaatteisiin myös kaikkia niitä muistoja, jotka olen kyseinen vaatekappale päälläni kokenut. Kun näen rätin, mieleeni palautuvat myös kaikki ne muistot.

Siten yksi paita ei enää olekaan vain paita.