Me ollaan oltu viime kuukausien aikana mukana monissa lehtijutuissa. Niistä juttuna paras – ja kummasti ehkä meitä eniten koskettava – oli Veikkauksen nettijuttu ”Tuleen tuijottelijat”.
Me ollaan aina pidetty tulesta ja se on ollut meille rauhan ja lämmön lähde. Silti ollaan aina mielestämme myös kunnioitettu tulta ja tiedetty sen tuhovoima.
Marraskuussa kuitenkin kohdattiin ihan suoraan myös liekkien tuhovoima se, miten tuli voi tuhota sen, mikä on meille rakkainta.
Ollaan pohdittu paljon omaa suhtautumistamme tuleen ja talomme paloon ja sitä, miten ollaan asiaa käsitelty. Marraskuu pakotti aluilleen pitkän itsetutkiskelun uuden aikakauden, joka on pakko käydä läpi, jotta pääsemme yli tapahtuneesta.
Ja vaikka jouduimme tähän itsetutkiskeluun pakon edessä ja toivoisimme, ettei koko tulipaloa olisi koskaan tapahtunut, on tämä prosessi toki ollut tosi mielenkiintoinen.
Luulen, että joku päivä kirjoitan kirjan meidän tarinasta. Se tulee olemaan tarina talounelmasta ja sen toteuttamisesta – ja sitten heti perään sen menettämisestä ja unelman rakentamisesta uudestaan. Se tulee olemaan tarina tulesta ja sen lämmöstä, mutta myös tuhovoimasta. Se tulee olemaan tarina äärettömästä onnesta, surusta – mutta sitten taas surun yli puskevasta onnesta, jonka ansiosta pystyy voittamaan surun. Se tulee olamaan tarina unelmaelämästä ja sen toteuttamisesta niistä lähtökohdista, jotka itsellä on ja rakentamisesta uudelleen vastoinkäymisistä huolimatta.
Se tulee olemaan tarina onnesta, jota tuli ei tuhonnut, vaan ehkä loppupeleissä vielä vahvistaakin…
Mutta sitä tarinaa saa odottaa kirjojen kansiin vielä varmaan monta vuotta, koska suurin osa tarinaahan on vielä edessä päin! Sitä odotellessa kannattaa lukea toi juttu.
Tässä muutamia meihin liittyviä nostoja jutusta:
Vahtilat näkivät nyt ensi kertaa elämässään liekkien pelottavan puolen. Aiemmin tuli oli räiskynyt kotoisasti pönttöuunissa tai nuotiolla, jonka avulla keitetään pannukahvit retkellä. ”Mutta tämä tuli oli erilainen: hullu ja villi. Siitä lähti älytön humina ja kitkerä palaneen katku”, Milla Vahtila kertoo.
Vielä jälkikäteenkin he katselivat monta kertaa videoilta talonsa paloa. ”Se oli kauheaa katseltavaa, mutta tuntui, että oli pakko nähdä se uudestaan ja uudestaan. Jotta uskoisimme sen ihan oikeasti todeksi.”
Ihmisen suhteessa tuleen on aina läsnä kaksi puolta. Tuli kiehtoo ja vetää meitä puoleensa, mutta toisaalta se voi myös tuhota sen, mitä rakastamme.
Uuden talon tupaan on suunnitteilla myös pitkä ruokapöytä palaneen talon mustaksi hiiltyneistä lankuista, jotka näkyisivät ruokailijalle kirkkaan epoksilevyn alta. Pöydän taakse seinälle Milla Vahtila aikoo ripustaa ison valokuvan palavasta kodista. ”Emme halua unohtaa tai piilottaa sitä. Se hetki, kun näimme unelmiemme talon palavan, tulee aina olemaan osa meitä.”
Kiitos Mari Suonto hyvästä jutusta.