Hyvää juhannusta täältä meidän onnen kuplasta.

Jos jotain hyvää on ollut siinä, että itse oon ollut tänä keväänä välillä ihan lukossa ja kykenemätön sanoittamaan omia tuntemuksia ja meidän elämää, niin Markun on ollut pakko yrittää tehdä sitä mun puolesta. Ja sen seurauksena Markun suusta on tullut suuria viisauksia, jotka voin nyt tyytyväisenä varastaa, hihi.

Kuten sen, että tämä paikka on meidän onnen kupla. Kaninkolo. Ihmemaa.

Täällä me voidaan tehdä mitä vaan. Olla mitä vaan. Olla me.

Tai me voidaan olla tekemättä yhtikäs mitään.

Täällä ei ole kiire mihinkään.

Täällä on meidän palanut talo – ja meidän kaikki menneet yhteiset muistot. Täällä on meidän ”uusi” vanha talo odottamassa oikeaa aikaa, että jatketaan sen rakentamista – ja meidän tulevaisuus.

Ja täällä on aitta, joka on kuin yhdistetty mummonmökki, huvikumpu ja muumipeikon rakentama talo, jossa päivä paistaa seinien rei’istä sisään, moni asia on vähän vinksallaan ja se on yhtä keskeneräinen ja epätäydellinen kuin me itse – ja se tulee olemaan sitä varmasti ikuisesti ja juuri siksi meille just niin täydellinen.

Ja meillä on meidän hassunhauskat haskit, jotka on kuin kaksi pientä lasta, muttei kuitenkaan – niitä kun on mahdoton lahjoa ja kiristää – ja kani, joka tietää olevansa lauman pää ja gekko, joka ei vielä ole palannut kotiin, mutta palaa ensi viikolla ja Kuukkeli, joka oli meidän ensimmäinen omiin käsiin otettu lottovoitto, jolla meidän piti seikkailla ympäri Eurooppaa, mutta josta tulikin meidän asumus yli vuodeksi.

Ja meillä on tosiaan meidän onnen kupla, ihan kirjaimellisestikin…