Yhtenä keväänä rakkaalla Markulla oli synttärit. Isoäitini kysyi, paljonko hän täyttää. ”24”, vastasin. Synttärikekkereille saapuva mammani toi sitten h-hetkenä kortin, jossa luki ”onnea 22-vuotiaalle”. Mietimme Markun kanssa hetken, ja tajusimme, että hänhän täytti sinä päivänä 23.
Itse asiassa oli aika huojentavaa ja riemastuttavaa huomata, että oman iän voi unohtaa jo näin nuorena. Iästä siis viis – me vietämme Markun kanssa synttäreitämme joka vuosi, sillä minkä takia kekkereiden pitäisi olla vain lasten etuoikeus! Eikä sen niin väliä, montako kynttilää kakkuun tökkää (kaikki kaapista löytyvät vain saman tien), kunhan synttärisankari pääsee puhaltamaan ne sammuksiin.
Meillä vietettiin siis allekirjoittaneen synttäreitä taas kerran pari viikkoa sitten. Vaikkei mukana ollut yhtäkään pikkulasta, niin juhliin mahtui ihan tarpeeksi hälinää ja kaaosta. Heti ensimmäinen vieras huiskaisi pari cupcakea hännällään ylösalaisin matolle, ja itse synttärisankari ”heitti” vielä kolmannen myöhemmin illalla lattialle. Onneksi tuli napsittua paljon kuvia ennen kuin kaaos valtasi asunnon.
Lapsena muistan, kun sain ensimmäisen filmikamerani, ja minulla oli tapana kuvata sillä mitä ihmeellisimpiä asioita, kuten pilviä, kalliopintaa tai matoissa olevia kuvioita. Synttäreinäni kuvasin samanlaisen vilpittömän innon vallassa leipomiani cupcakeja. Jos joku kysyy miksi, niin siksi, että se oli kivaa. Eiks se riitä syyksi? (:
Noh, pitihän Markun ensin ikuistaa ”pieni” synttärisankari…
Ja nyt 50-luvun tyyliset pikkutarjoiltavat ja cupcaket!
Ja näin huikean kakun sain rakkaalta rengasmieheltäni:
