Matkanteko tämän meidän sinivihreän pallon puolelta toiselle on aina aika väsyttävää, vaikkakin tosi hauskaa ja jännittävää. Olimme lähteneet kotoa tiistaina aamupäivällä, ja vaikka torstaina jo oltiinkin määränpäässämme Rio de Janeirossa, niin todelliseen energiaa pursuavaan lomafiilikseen me päästiin Markun kanssa vasta perjantaina.

Nukuttiin perjantaina pitkään, jonnekin yhteentoista. Siinä vaiheessa verhojen läpi paistava vahva aurinko viimein tunkeutui niin vahvana silmäluomien alle, ettei sen virkistävää vaikutusta voinut enää paeta unten maille. Markku nautti aamupalaksi muroja, jogurttia ja banaania. Itse taisin olla jo niin innokas lähtemään kaupungille, ettei aamupala juuri maistunut, joten hörpin mustaa kahviani siinä pukeutuessani ja pohtiessa, mitä ihmettä sitä laittaisikaan päälleen. Mulla oli selkeästi liian paljon ihania minimaalisen pieniä hellehepeneitä mukana!

Markulla ei ollut matkan aikana pukeutumiskriisejä – ei kai, kun miehille riittää pelkät shortsit! :)

Kun olin selvinnyt pukeutumisongelmastani, niin alkoi projekti, josta tuli koko Brasilian matkamme joka-aamuinen rituaali: aurinkorasvan kanssa läträäminen. Me ollaan Markun kanssa äärettömän valkoisia, ja etenkin mä palan todella helposti, joten lapsille tarkoitettu 50-suojakertoiminen aurinkorasva ei ole meille mitenkään liioittelua.

Ken on heistä kaikkein… vaalein? Aurinkorasvan lisäksi hattu ja huivi olivat mun parhaita kavereita koko matkan ajan. Meillä kun ei ole Markun kanssa mitään ruskettumispakkomiellettä, ja ei kiitos myös ihosyövälle!

Kun joka ikinen paljas kohta ihosta oli rasvattu, laskeuduttiin alas viidennessä kerroksessa sijaitsevasta huoneistostamme ja astuttiin ulos Brasilian keskikesän armottomaan auringonpaisteeseen. Kasvoja vasten iskevä kirkkaus ja kuumuus aiheuttivat varmaan pahemman shokin kuin edellisenä päivänä, ja silmät valuen mietin, että mitenhän nopeasti tähän häikäisyyn tottuu. Kun vähän myöhemmin saavuttiin Rion hiekkarannoille, niin saatiin huomata, että siellä meri ja hiekka vielä kimmelsivät kilpaa auringon kanssa – mutta vielä niitäkin kirkkaammin taisi pistää silmään meidän valkoisena hohtavat ihomme!

Rion rannoille päästäksemme aivan ensimmäisenä me suunnattiin vuokra-asunnoltamme ydinkeskustan Cinelandia-metroasemalle. Asemalla aloin sönköttää tyhmänä ja sanakirja kädessä portugalia lipunmyyntipisteen miehelle. Mies katsoi meitä hieman kummaksuen – ja alkoi puhua melle sujuvalla englannilla. Siinä murtui saman tien se ennakkoluulo, etteikö kukaan Riossa puhuisi englantia.

Rion metroissa oli tehokas ilmastointi ja mukavan vilpoisaa ulkoilmaan verrattuna. Lisäksi metrot ja asemat olivat yllättävän siistejä ja kotoisia verrattuna esimerkiksi New Yorkin metroihin, joilla oltiin ajeltu pari päivää aikaisemmin. Metroissa saimme myös kohdata heti ensalkuun koko Brasilian väestön kirjon: maan väestö on yksi maailman kirjavimmista. Esimerkiksi eurooppalaisten siirtomaavallan aika sekä orjakauppa toivat maahan aikoinaan paljon väkeä niin Euroopasta kuin Afrikasta.

Vaikka yli 50 prosentilla Brasilian asukkaista on eurooppalaiset sukujuuret, niin me erotuttiin siellä kyllä Markun kanssa muusta joukosta hämmentävän silmiinpistävästi. Brasilialaisiin ”vaaleaihoisiin” verrattuna me oltiin aivan värittömiä, ja kyllä meitä sen myötä tuijotettiinkin. Loman aikana eteen tuli monta hupaisaa tilannetta, että kokonainen ihmisporukka pysähtyi toljottamaan meitä, lapset jopa osoitteli, toiset otti kuviakin meistä ja tuon tuosta joku tuli varoittelemaan auringosta ja kehoitti käyttämään aurinkorasvaa. Olihan siinä aika eksoottinen olo!

Itse ihastuin nimenomaan brasilialaisten kirjoon: vastaan tuli koko ihonvärin skaala kaikkine vivahteineen ja laaja kirjo erilaisia etnisiä piirteitä. Erilaisuus todellakin on kaunista! Monimuotoisuuden lisäksi brasiliailaiset osoittautuivat myös todella rennoiksi, ystävällisiksi ja kaikin puolin mukaviksi. Vaikken vielä ole ehtinyt seikkailla kovin monessa maassa, niin tähänastisista kohteista (useat Euroopan maat, Turkki, Tansania, Namibia, Kiina, Australia, USA) olen ihastunut kaikkein eniten juuri brasilialaisiin.

Paikalliset oli varsinaisia linssiluteita, ja vaikka yritin vaivihkaa ottaa kuvia, niin joku halusi aina poseerata :)

Metrosta jäätiin pois päätepysäkillä, joka sijaitsee tunnettujen Copacabanan ja Ipaneman hiekkarantojen välissä. Ostettiin kadunkulmasta mehubaarista molemmille tuorepuristetut mehut: mulle kiiwi ja Markulle lime. Niihin me jäätiinkin sitten koukkuun, ja lomastamme tuli varsinainen mehudieetti! Kun lämpötila on koko päivän 30-40 astetta, eikä yölläkään laske paljoa alle kolmenkympin, niin ruoka ei meille ihan hirveästi maistunut, vaan ihan huomaamattamme elimme koko loman tosi kevyillä safkoilla.

Mehutuokion jälkeen suunnattiin Copacabana-hiekkarannan läntiseen päätyyn. Copacabana on neljä kilometriä pitkä auringonottajien paratiisiranta, joka olikin aurinkovarjojen ja itseään grillaavien turistien ja paikallisten täplittämä. Me tosin ei juurikaan erotettu turisteja paikallisista, sillä seassa oli paljon brasilialaisia (paikallisilla taisi olla juuri loma-aika itsellään) ja suuri osa turisteista oli muista Etelä-Amerikan maista eli meille joka tapauksessa eksoottisia ja vieraita.

Kahlailtiin Markun kanssa lämpimässä merivedessä ja ostettiin mulle elämäni ensimmäinen kokonainen kookos. Ensin taisin nyrpistää pettyneenä nenääni sen maulle, mutta sitten kuitenkin hurahdin. Ei vaan kookosveden maku, mutta sen nauttiminen kokonaisuudessaan suoraan kookospähkinästä pillillä, on vaan niin ihanaa!

Hmmm…

No onhan se kookos aika hyvää!

Markku ei tosin kookoksen makuun ihastu, mutta saanpahan ite nauttia ne herkut tästä eteenpäin :)

Varpaiden vilvottelua Copacabanalla… Tosin jos erehtyi kävelemään kuivalla hiekalla, niin tuli nopeasti älytön kiire, kun varpaat suorastaan kärtsäsi, niin kuumaa hiekka oli! Saatiin kokea muutama tällainen erehdys heti tona ekana biitsipäivänä.

Pikkupoika keksi, että mun päälle on kiva roiskia vettä!

Ja samainen opportunisti iski kiinni meidän kookokseen heti kun se oli tyhjennetty…

Siellä se nyt istuu tyytyväisenä kookoksensa päällä :)

Auringonpalvojia riitti – mutta turha luulo, että me liityttäisiin niiden seuraan. Ei meillä vaan oo aikaa lomalla istuskella auringossa, kun on niin paljon kaikkea ihanaa näettävää ja koettavaa :) Lisäksi ruskettuminenhan on ihan pöljää – miksei kaikki vaan ole ylpeästi oman värisiään? Palaminen ja ihosyöpäkään ei ole kovin kivoja…

Copacabanalta me suunnattiin surffikauppojen kautta Copacabanan länsipuolella sijaitsevalle Ipanemalle, joka levittäytyy sekin usean kilometrin mittaisena hiekkaparatiisina rantaviivaa pitkin kaartuen. Ipanemaa kutsutaan maailman seksikkäimmäksi rannaksi – ja se vetosi myös meihin, sillä Copacabanan pohjoispäästä me bongattiin just sellainen ”muscle beach”, josta oltiin haaveiltu! Päätettiin, että tullaan sinne treenaamaan seuraavana päivänä.

Tuolle ”muscle beachille” piti kuitenkin tietty jäädä hetkeksi fiilistelemään ja vetämään meidän unelmien treeniloman ensimmäiset leuanvedot! Biitsiltä löytyi muun muassa useampi leuanvetotanko, metalliset nojapuut, erilaisia betonipalikoista ja metallitangoista kyhättyjä painoja sekä erilaisia penkkejä, joilla punnertaa tms.

Reissun ekat leuanvedot Rion muskelibiitsillä, Praia do Diabolla!

Iltapäivällä päivän kuumimpana hetkenä ei paljoa treenailijoita näkynyt…

Ei huonommat treenipuitteet, eihän? Huomenillalla tänne vetämään loman eka kunnon treeni!

Näkymä ”muscle beachiltä” merelle. Tää paikka löytyy tosiaan Copacabana ja Ipanema -rantojen välistä.

Praia do Diabo toisesta suunnasta. Äskönen treenimesta näkyy tuolla hiekkarannan toisella puolella kuvan vasemmassa yläosassa.

Näkymä Ipanema-hiekkarannalle. ”Maailman seksikkäin ranta.”

Nuorukaisia hyppimässä turkoosiin veteen. Pitäisköhän liittyä seuraan joku päivä…

Ipanema kuvattuna idästä länteen päin.

Kun oltiin aikamme ihmetelty muskelirantaamme ja Ipanemaa, niin suunnattiin takaisin surffikaupoille ja sieltä Copacabanan ostoskadulle. Ipanema ja Copacabana siis sijaitsevat Rion eteläosassa vierekkäin koillinen-länsi -suuntaisesti. Kummankin myötäisesti kulkee myös ostoskatuja. Copacabanan suuntaiselta Nossa Senhora de Copacabana -kadulta bongaan itselleni ihanan hellehatun sekä upeita keinotekoisia kukkaseppeleitä. Ne tulee olemaan ihanaa kuvausrekvisiittaa matkan aikana!

Erehdytään matkaamaan metrolla takaisin keskustaan juuri pahimman ruuhkan aikaan: metro on kuin sillipurkki ja Markkupa vielä onnistuu jäämään repustaan jumiin metron ovien väliin ensimmäisen pysäkinvälin ajaksi. Illalla hotellilla me nautitaan ihanaa mun pilkkomaa hedelmäsalaattia niin paljon, että mahaan alkaa sattua. Niin ja katsotaan Rio-piirrettyä ja bongaillaan siitä liki kaikki ne paikat, joissa juuri päivän aikana käytiin :)