Talvella 2009 minä, Milla, vietin kolme viikkoa lounaisen Afrikan Namibiassa.
Osallistuin siellä EHRA-nimisen järjestön (Elephant Human Relations Aid) toimintaan vapaaehtoisena. Sain kokea Namibian Damaralandin puoliaavikoiden luonnon ihollani, pääsin nukkumaan Afrikan paljaan tähtitaivaan alla, sain auttaa aavikkonorsujen eli niin kutsuttujen desert elephantien suojelussa ja – ennen kaikkea – sain kohdata suuret aavikoiden astelijat lähietäisyydeltä.
Miltä tuntuu istua parin metrin etäisyydellä monitonnisesta villistä norsusta ja tujottaa sitä silmästä silmään?
Eniten kokemuksessa hätkähdytti norsuista huokuva vahva ilmapiiri – tekisi mieli sanoa, että inhimillisyys, mutta ”norsumaisuus” lienee korrektimpi sana, sillä eläimiä ei pitäisi rinnastaa ihmisiin. Joka tapauksessa norsujen silmistä välittyvä ymmärryksen ja tunteiden taso oli koskettava, ja niiden elekielen ja keskinäisen kommunikaation seuraaminen oli todella kiinostavaa.
Aavikkonorsut joutuivat aikoinaan salametsästyksen myötä väistymään Damaralandista, minne ne sittemmin ovat palanneet takaisin. Nyt luoteis-Namibian puoliaavikoilla elää jälleen vahva luonnonvarainen afrikannorsukanta.
Vaikka salametsästys ei norsuja enää uhkaisikaan, niin niiden paluu entisille elinalueille ei ole ollut mutkatonta. Paikalliset asukkaat eivät välttämättä osaa suhtautua norsuihin suojelunhaluisesti, sillä vaatimattomissa oloissa eläville ihmisille norsut muodostavat uhkan: massiiviset norsut aiheuttavat nimittäin suurta tuhoa ihmisten rakennelmille. Etenkin kyläyhteisöjen elintärkeät vesikaivot ovat vaarassa likaantua, kun norsut tulevat nauttimaan osansa niiden vesiantimista.
Tavoitteena kuitenkin on, että niin ihmiset kuin norsut voisivat saada osansa puhtaasta vedestä ja elää siten Damaralandissa sopuisaa rinnakkaiseloa. EHRA-järjestön tarkoituksena on edesauttaa aavikkonorsujen suojelua sekä toimia norsujen ja paikallisen väestön välisenä ”sovinnonhierojana”.
Projektin kotisivut: http://www.desertelephant.org/
Alta löytyy kuvamuistoja tästä vuoden 2010 Namibian matkastani. Kuvat on otettu Namibian Damaralandin puoliaavikoilta, jotka tavanomaista kosteamman sadekauden ansiosta eivät näytä oikein nimensä veroisilta. Kuivana kautena seutu on kuitenkin luonteeltaan karua.
Kolmen viikon kuluttua pääsen jälleen palaamaan tuolle unelmieni mantereelle, kun matkustan tällä kertaa Pohjois-Tansanian vehreille savanneille. Siellä on aika kohdata savanninorsut – ja niiden lisäksi seeprat, kirahvit, hyeenat, virtahevot, antiloopit, flamingot, leijonat ja koko rikas eläinten kirjo, jonka vertaista ei enää nykyisin löydy mistään muualta Afrikan mantereelta!
Aavikkonorsu ”hiekkasuihkussa”. Norsut suojaavat nahkaansa heittelemällä ylleen hiekkaa. Damaralandin punertava maa-aines myös värjää paikalliset norsut punertaviksi.
Emonorsu ja pienokainen.
Yllä: Norsuille ei iske tekemisen puute: nämä massiiviset otukset nukkuvat vuorokaudessa vain neljä tuntia ja loput 20 tuntia ne käyttävät suurelta osin syömiseen. Edes puoliaavikon pensaiden monisenttiset piikit eivät estä norsuja pistämästä oksistoja poskeensa.
Oikealla: EHRA-järjestön partioauto.
Sadekautinen puoliaavikko on petollinen – EHRA:n auto juuttuneena hiekkaan. Allekirjoittanutkin sai useaan kertaan laittaa vähäiset apuvoimansa likoon, jotta auto saatiin taas liikkeelle.
Paikallisella ”ralliautolla” ei ollut samanlaisia liikkumisongelmia.
Paikallinen asumus Damaralandissa. 
Jopa puoliaavikko puhkeaa kukkaan sadekaudella.
EHRA:n ”base camp”. Tällä puussa olevalla tasanteella sitä tuli nukuttua usena yönä – paljaan taivaan alla! Namibia on siitä ihana matkakohde, ettei siellä suurimmalta osin tarvitse murehtia pikkuötököistä tai malariasta.
Aavikkonorsuja voi tarkkailla turvallisesti ihan parin metrin päästä, kunhan soluttautuu osaksi ajoneuvoa.
Norsut eivät nimittäin koe peltistä ja hiljaa paikoillaan nököttävää autoa uhkaavaksi.
Tämä fantti lienee kuitenkin haistanut, että sitä tuijotetaan…
Lisää kuvia löytyy Galleria-valikon alta kohdasta Namibia & desert elephants 2009.