Välillä minut valtaa hämmentävä tunne, kun Simba-koiramme tuijottaa minua suoraan silmiin. Ja niin tapahtuu usein.
Ne silmät ovat syvät ja ymmärtäväisen näköiset.
Kuva otettu Panasonic Lumix DMC-GX8:lla.
Mietin, mitä Simba mahtaa ajatella. Miksi se tuijottaa minua? Mitä se haluaisi sanoa, jos pystyisi?
Mutta itse asiassa veikkaan, että juuri siksi koira on monelle niin tärkeä, että se ei osaa avata sitä suutansa. Se ei koskaan satuta meitä pahoilla sanoilla tai ärsytä tyhjänpuhumisella tai sylje suustaan ulos mitä tahansa tyhmää, mitä sylki suuhun tuo.
Sen sijaan se kommunikoi kanssamme tavalla, johon ihmiset eivät pysty.
Sillä vaikka Simba ei voi avata suutansa ja sanoa sanottavaansa, niin silti ”juttelemme” joka päivä. Simba ei ehkä paljasta minulle ajatuksiaan tai anna minulle neuvoja, mutta se reagoi puheeseeni eleillä, ilmeillä ja liikkeillä ja tuntuu, että se ymmärtää minua tavalla, jota kukaan muu ei tee. Se esimerkiksi aistii mielialojani ihan eri tavalla kuin vaikkapa Markku.
Kun olen vihainen, Simba syöksyy sängyn alle piiloon jo ennen kuin itsekään tajuan, että olen huonolla tuulella. Se on itse asiassaa aika raivostuttavaa :D
Varsinainen tunteidenhaistajakoira.
Kuva otettu Panasonic Lumix DMC-GX8:lla.
Kuva otettu Panasonic Lumix DMC-GX8:lla.
Mutta viimeksi tänään, kun Simban kanssa toisiamme pohdiskellen tuijottelimme, niin aloin miettiä laajemminkin tätä aihetta.
Sananvapaus on yksi perus ihmisoikeus, ja on hienoa, kun jokaisella on mahdollisuus kertoa omat mielipiteensä. Nykyään se vieläpä on erityisen helppoa, sillä esimerkiksi netin kautta kuka tahansa voi laukoa asiansa julki tuosta noin.
Eri asia on kuitenkin se, tuleeko oma ääni kuulluksi vai hukkuuko se siihen mielipiteiden ylitarjontaan, joka netissä vallitsee. Saattaa olla, että vaikka ”huutaisit” asiaasi kuinka, niin kukaan ei sitä kuitenkaan kuule.
On nimittäin äärettömän helppoa vaan mennä ja laukoa mielipiteitä, mutta se saattaa toisaalta olla myös äärettömän tyhmää ja syö niin omaa kuin muiden uskottavuutta. Jos ei oikeasti ole mitään painoarvoista sanottavaa tai tietämystä jostain asiasta, niin mikä arvo on, että sitten lähtee edes sitä aihetta kommentoimaan?
Ja jos jokainen vaikkapa väittää, että tietää totuuden jostain asiasta ja on ”asiantuntija” jossakin, niin pian tämä ”asiantuntijuus” kokee inflaation. Jos jokainen tietää kaikesta kaiken, niin lopulta kukaan ei tiedä. Miten erottaa sieltä joukosta enää oikeasti arvokkaat ja painoarvon sisältävät mielipiteet?
Hulluksihan siellä netissä välillä meinaakin tulla, kun surffailee kaiken sen moskan seassa ja yrittää poimia jotain vähänkin arvokkaita jyväsiä, joiden varaan uskaltaisi lähteä kokoamaan omia näkemyksiään asioista. Se tuntuu välillä suorastaan mahdottomalta tehtävältä, sillä informaatiota – ja niitä saakelin mielipiteitä – vaan yksinkertaisesti on liikaa.
Olen myös itse todella häkeltynyt välillä siitä, miten ihmiset niin itsevarmoina niitä mielipiteitään laukovat. Ja eivät vaan mielipiteitään, vaan myös omaa ”asiantuntemustaan” ja neuvojaan. Itselläni ei ole monesti vahvoja mielipiteitä moniinkaan asioihin, sillä koen, etteivät asiat aina ole niin mustavalkoisia tai yksinkertaisia, että minulla olisi tarpeeksi tietämystä tai kokemusta muodostaa varmoja mielipiteitä. Puhumattakaan siitä, että minulla olisi valtuutta tai pokkaa lähteä muita jossain asiassa neuvomaan.
Mutta toisilla sitä on. Välillä ihan ihmettelen, että ovatko niin monet oikeasti minua niin paljon fiksumpia, kun kehtaavat niitä mielipiteitään sillä lailla laukoa ja vieläpä neuvoa muita?
Kuten eräs minua viisaampi on todennut, niin ”maailmassa on ylitarjonta mielipiteistä, mutta puutetta ymmärryksestä”.
Mitä se ymmärrys sitten on? Mielestäni ainakin sitä, että sen sijaan, että lähtisi joka asiaan aukomaan omaa suutansa, niin osaisi olla välillä myös hiljaa ja kuunnella muita. Se, että jokainen vaan sokkona laukoo mielipiteitään pelkästään siksi, että siihen on oikeus, ei lisää ymmärrystä tässä maailmassa, vaan ainoastaan syö huomiota niiltä oikeasti arvokkailta mielipiteiltä ja ihmisiltä, joilla ehkä jopa on jotain tähdellistä sanottavaa.
On nimittäin iso taito osata olla hiljaa, jos ei oikeasti ole mitään painoarvoista sanottavaa. Ja useimmilla ei sitä valitettavasti tunnu olevan.
Toimittajana olen myös oppinut sen, että kuunteleminen on yksi hienoimmista taidoista, joita itsessään kannattaa vaalia. Vain kuuntelemalla voi oppia todella ymmärtämään muita ihmisiä ja oppia tuntemaan empatiaa heitä kohtaan.
Viisaimpia tässä maailmassa eivät ehkä aina ole ne, jotka fanaattisesti neuvovat muita.
Ehkä viisaimpia ovat he, jotka osaavat hiljaa kuunnella muita ja avata turpansa vain silloin, kun heillä oikeasti on jotain asiaa.