Markun unelma on tulla maailman parhaaksi rengasvoimistelijaksi.
Hänen unelmansa on siis sidottu näihin rinkuloihin.
Minä olen väistämättä naimisissa myös Markun unelman kanssa. Ja se on toki myös omani: haluaisin nähdä hänen riemunsa, jos hän joskus siinä onnistuu.
Suurempi missioni on kuitenkin se, että me molemmat olisimme onnellisia. Miten toteuttaa se siten, että se kulkisi käsi kädessä myös Markun unelmien kanssa?
Entä omieni?
Omat haaveeni liittyvät paljolti siihen, että saan toteuttaa itseäni ja tuntea itseni vapaaksi ja luoda jotain sellaista, missä juuri minulla on annettavaa.
Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat ehdottomasti tällaisia asioita. Ei ole päivää, ettenkö vuodattaisi ajatuksiani tekstin muotoon, sillä se on minulle tapa purkaa päätäni, jonka sisällä jatkuvasti käyn kymmentä eri keskustelua ja yritän saada kiinni huutavista ideoista ja ajatuksista, jotka vaan silloin tällöin tulevat sellaiseen kohtaan, että niistä on mahdollista napata kiinni. Usein se tapahtuu esimerkiksi lenkkeillessäni tai kun pitäisi tehdä jotain muuta, mutta silloin ei auta kuin pysähtyä lenkkipolulle ja kirjoittaa tai unohtaa nälkä tai vessahätä ja kirjoittaa.
Vuosien varrella myös freetoimittajan ja -valokuvaajan työt sekä yrittäjyys ovat selkiytyneet juuri minulle sopivimmaksi missioksi, joiden kautta pääsen toteuttamaa itseäni vapaasti ja tekemään töitä, joissa olen hyvä ja joista nautin. Loppujen lopuksi olen myös sen verran taiteilijasielu, että turhaudun ja ahdistun, jos koen, etten saa luoda jotain.
Pari vuotta sitten alkoi Voima-Vahtilan tarina muotoutua ja reilu vuosi sitten vietettiin Voima-Vahtilan virallisia ristiäisiä. Tuntui, että jotain sellaista muotoutui, joka jo hatarana oli vuosikaudet leijaillut ilmassa, muttemme olleet osanneet tarttua siihen. Nyt palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
Markku rakastaa rengasvoimistelua, minä olen liikunta-addikti kuntoilija. Meille molemmille on ihan mieletöntä pystyä jakamaan ihan tavallisille liikkujille ja muiden lajien urheilijoille Markun osaamista ja taitoja.
Markulla on se kaikki 19,5 voimisteluvuden aikana kehittynyt kokemus sekä intohimo ihmiskroppaa ja sen toiminnan tuntemusta kohtaan. Minulla taas on taito pukea myös Markun ajatuksia ja osaamista sanoiksi ja kuviksi sekä muuttaa se liiketoiminnaksi.
Lisäksi siinä missä Markku edustaa huippu-urheilijaa ja sellaista vähän utopistista supermiestä, jonka taito ja voimatasolle harva tavallinen tallaaja koskaan pääsee, niin itse taas edustan tässä rinnalla ihan tavallista solakkaa nuorta naista, jolla niitä muskeleita ei päälle päin näy. Me tasapainotamme hyvin toisiamme, ja annamme touhuillamme toivottavasti tarttumapintaa hyvin erilaisillekin ihmisille.
Toivomme nimittäin, että meidän kauttamme ihan tavalliset tallaajatkin innostuisivat liikkumaan ja tavoittelemaan unelmiaan, ehkä tarttuisivat myös niihin voimistelurenkaisiin, joiden kautta me ihan kirjaimellisesti toteutamme omia haaveitamme. Markku tavoittelee renkailla maailman huippua, ja yhdessä tavoittelemme, että voisimme niiden avulla myös ansaita toimeentulomme ja inspiroida ihmisiä liikkumaan ja voimaan hyvin.
Itselläni on ollut tässä tämän vuodenalun aikana aikamoinen itsetutkiskelu ja kriisikin meneillään sen suhteen, että mitä tässä elämässä nyt pitäisikään tehdä elääkseen. Pitäisikö minun ja Markun vihdoinkin ”aikuistua”, ja ainakin edes toisen meistä mennä turvattuihin vakitöihin?
Minun onneni on, että taloustilanne on tällä hetkellä aika huono: voi olla, ettei niitä vakitöitä irtoaisi, vaikka CV:ni onkin hyvä ja vaikka niitä kuinka tosissani hakisinkin. Joten tällä hetkellä on melkein hyväksyttyä jopa elää siten kuin me elämme ja ihan järkevääkin lähteä alusta asti yrittäjäksi, sillä siihen moni saattaa muutenkin olla jossain vaiheessa pakotettu. Ja koska se on vieläpä sitä, mitä me molemmat haluamme, niin miksi epäröidä?!?
Koska ympäristön paine ja odotukset, joita kukaan ei edes lausu julki, mutta jotka kolkuttelevat pääni sisällä ja hokevat, että täytyisi elää jonkin tietyn kaavan mukaan. Koska tällainen, mitä me teemme, vaatii hulluutta ja rohkeutta, jota harvalta löytyy.
Kuva: Cata Portin/HBL
Mutta sisimmässäni tiedän jo tässä vaiheessa, että se hulluus sekä uskallus, luovuus ja vapaudenhalu tulevat voittamaan! En epäile, ettenkö joutuisi vielä pitkään tasapainoilemaan mieleni kanssa, sillä epävarmuushan tulee olemaan valintamme tuoma varmin yhtiökumppanimme.
Ja millä me kaksi unelmien renkaiden varassa elävää tulemme sitten taloudellisesti elättämään itsemme?
Vastaus on, että olemmehan pärjänneet ”köyhän” tuloillamme tähänkin asti. Eikä siinä kaikki – me koemme olevamme upporikkaita, kun saamme tehdä juuri sitä, mitä eniten rakastamme ja vaalia omia vahvuuksiamme sekä inspiroida muita!
Eli tänään join hyvällä omallatunnolla skumppaa aamupalaksi klo 14 kaiken tämän kaiken kunniaksi ja siksi, että olen nyt kasvanut aikuiseksi.
Sillä sehän on juuri todiste siitä, että olen ”kasvanut aikuiseksi”, kun uskallan vihdoin tehdä, mitä haluan ja löytänyt oman polkuni.