Keskiviikkoaamuna oli herätys soimassa puol 9 paikallista aikaa. Jos kaikki olis mennyt suunnitelmien mukaan, oltaisiin parhaillaan Rio de Janeirossa matkalla lentokentältä hotellille. Sen sijaan suunnattiin nyt aamupalalle New Yorkissa JFK:n lentokentän läheisessä hotellissa.

Aamupalan ja huoneenluovutuksen jälkeen jätetään matkalaukut säilytykseen ja suunnataan hotellin shuttle bussilla JFK:n Central Ring -asemalle. Sieltä jatketaan lentokenttäjunalla Jamaica Stationille, mistä matka jatkuu NYC:n metrolla kohti Manhattania.

Matka menee törkyistä metrosysteemiä sekä kaupungin ahdistavaa fiilistä kauhistellessa: ollaan vietetty NYC:ssä vasta reilu puoli vuorokautta, jonka aikana on joka tuutista ja ruudulta toitotettu Pariisin parhaillaan käynnissä olevista terrori-iskuista ja aivopesty sitä, miten vaarassa USA on. Koko sinä aikana, joka me vietetään NYC:ssä, ei mistään suunnalta mainita sanallakaan maan omista mahdollisista sisäisistä ongelmista, vaan ainoastaan kauhistellaan Euroopan iskua kuin maailmanloppu olis käsillä ja toisaalta toitotetaan kaiken USA:ssa olevan suuremmoisuutta ja suuruutta. Hämmentävää ja aika ahdistavaa kaiken kaikkiaan.

No, mut meilläpä oli vähän kevyempiä suunnitelmia meidän yllättävälle New York -päivälle: mä halusin ehdottomasti päästä käymään Breakfast at Tiffanys -leffan kuvauspaikoilla!

Heti aamusta kuitenkin tiedettiin, että NYC:n sää voisi asettaa vähän haastetta meidän päivään. Tsekkasin just säähistoriatiedoista, että tuona päivänä, ke 7.1., NYC:ssä lämpötila vaihteli neljästä kahteentosta pakkastasteeseen. Se ei kuulosta pahalta, mutta kun mukaan lisää hyytävän tuulen, joka pureutui luihin ja ytimiin asti, niin voi kuvitella, ettei meillä ollut kauhean lämmin niissä matkustustamineissamme, joissa oltiin kuviteltu suuntaavamme Hesan plusasteista Brasilian helteisiin. Oli meillä kyllä villapaidat, mulla sukkahousut ja Markulla pitkät kalsarit, sillä oltiin varauduttu siihen, että lentokoneessa on usein viileää ja väsyneenä alkaa viluttaa, mutta pelkkä villapaita ei kauheasti suojannut NYC:n koleudelta. Koska tuulen nopeus vaihteli noin 10 ja 18 m/s välillä, niin se tarkoittaa sitä, että viidenkin asteen pakkanen tuntui ja puri lihaan kuin 15 asteen pakkanen! (kts.pakkasen purevuus) Vaikka Markku veti pitkistensä päälle kahdet pitkät puuvillahousut ja mä pistin molemmat mukanani olevat neuleet villapaidan alle, niin palelti ihan saamaristi! Kyllä meitä vähän tuijotettiinkin, kun seikkailtiin siellä kukkahameinemme, hellehattuinemme ja safarihousuinemme :D

Aurinko paistoi kauniisti ja salakavalasti lämmittää valokuvien tunnelmaa, vaikka paikan päällä NYC:ssä oli todellisuudessa hyytävän kylmä!

Manhattanilla jäätiin pois metrosta 5th Av. & 53 Str. kohdalla ja ennen maan pinnalle nousemista ostettiin mulle Dunkin Donutsista croissant – täytyyhän mulla olla croissant, kuten Audrey Hepburnilla Aamiainen Tiffanylla -leffan alussa! Kun noustiin vihdoin ulos maan alta, niin mun ilmeeni mahtoi olla näkemisen arvoinen, kun suu ammolla tapitin taivaisiin kohoavia pilvenpiirtäjiä se croissantti kädessäni, kesämekko päällä ja hellehattu päässä. En ollut henkisesti ollenkaan varautunut New Yorkiin matkustamiseen, joten jo se ensimmäinen hetki Manhattanilla tuntui ihan epätodelliselta ja kuin jonkun leffan sisään astumiselta.Lähdettiin saman tien suuntaamaan kohti Tiffany & Co Storea, joka sijaitsee osoitteessa 727 5th Avenue and East 57th Street. Vaikka puhkun intoa, niin kylmyys vaivaa jo tässä vaiheessa, joten kun matkan varrelle osuus sopivasti Lindtin suklaapuoti, niin me ollaan salamana sisällä – viimeistään siinä vaiheessa, kun myyjä tuo meille maistiaisena Lindtin ihania pallerosuklaita, ollaan kuin sulaa suklaata siellä! Puolisen tuntia vierähtää helposti, kun valitaan meille sopivaa paunan painoista kokoelmaa laajasta pallerovalikoimasta ja otetaan kuvia.

Tyytyväinen ilme: lämmintä + SUKLAATIA!

Löydettiin New Yorkin puodista jopa useita meille uusia suklaapalleromakuja, kuten seasalt, minttu ja capuccino. Mun lemppareita on kyllä eri valkosuklaat, karamelli sekä tavallinen punainen maitosuklaapallero.

Kukaan ei uskois, jos tietäis, kuinka paljon suklaata me vedetään… ja siis liki päivittäin!

Lopulta matka etenee pilvenpiirtäjien välitse puuskittain pauhaavasta tuulesta huolimatta Tiffanylle asti. En meinaa pysyä nahoissani, ja paleleminen unohtuu hetkeksi, kun Markku-parka ryhtyy ottamaan musta kuvia siinä kuuluisan jalokivikaupan edessä. Lopulta Markku on niin jäässä, että päätetään suunnata sisälle. Oon jo piilottamassa jättimäistä kameraani ja croissanttiani laukkuun, kun varovasti kysyn oven sisäpuolella vastassa olevalta fiiniltä työntekijältä, että saako täällä valokuvata. Saa! Entä syödä croissanttia? Joo!

Ihan uskomatonta, sillä olin ajatellut, että ensinnäkin meitä ei edes kaivattaisi sisälle Tiffanylle ja tottunut siihen, ettei myymälöissä saa kuvata tai ainakaan murustella croissantin kanssa. Mutta Tiffanyllä saa, eikä kukaan tuu hätistelemään meitä pois, kun porhalletaan myymälässä jalokivivitriiniltä toiselle, otetaan kuvia ja mä mussutan ikionnellisena croissantiani, joka maistuu maailman parhaalta! Usea työntekijä pikemminkin hymyilee meille ja yks tulee jopa ohjaamaan meitä kuuluisan Tiffanyn timanttikaulakorun, the Tiffany Diamondin, luo ja viittoo hisseille, joilla pääsee myymälän viiteen muuhunkin kerrokseen – ja hisseissä on jopa ovi- ja hissimiehet! Työntekijöitä ja vartijoita kyllä on jo pelkästään katutasossa enemmän kuin asiakkaita, mutta ainakin Tiffanyllä on todellakin varaa olla yhtä mukava paikka kuin mitä se on Breakfast at Tiffany´s -leffassa, joka on vuodelta 1961. Niin ihanaa, ja koska aamuinen lentokenttähotellin aamiainen oli aika huono (kahvia lukuun ottamatta), niin tää croissanttiaamiainen Tiffanyllä ja mun lempileffaan sukeltaminen kyllä vie siitä voiton!!!

Onnellinen Breakfast at Tiffany´s -fani!

Sooo happy…

Croissanttia mussuttaen ja kuuluisaa jalokivikauppaa hämmästellen…

Croissant kulki mukana vitriiniltä toiselle…

Se kuuluisa Tiffanyn diamantti!

Maailman ihanin aamiaispaikka, todellaki!

Näillä ”varusteilla” siellä Tiffanyllä pärjättiin :)

Tiffanyllä seikkailun jälkeen suunnataan toiselle Aamiainen Tiffanyllä -leffan must see -paikalle, nimittäin Audrey Hepburnin esittämän Hollyn asunnolle. Sinne (169 East 71st Street and Lexington Avenue) ei ole kuin jokusen korttelin matka Tiffanyltä, mutta silti matkalla korvat jäätyy niin, että pelkää niiden jo kohta lohkeavan irti päästä. Niin eihän meillä tietenkään ole pipoja tai hanskoja mukana, sillä mitä nyt niitä turhaan kanniskelemaan majotuspaikasta toiseen Brasilian kuumuudessa! Sormet saa onneksi tungettua edes jotenkin suojaan villapaidan hihojen sisään, mutta päätä ei lämmitä kuin mukavat ajatukset. Käydään nostamassa lisää dollareita ja ostetaan itsellemme nyt kuitenkin edes jotain pientä lämmikettä katukojusta: Markulle putkimainen kauluri, joka toimii tähän hätään pipona ja mulle hassut valkoiset karvakorvaläpät. Kun päästään Hollyn asunnolle, niin alkaa tupruttaa vähän luntakin kaiken kruunuksi.

Siinä se on – Holly Golightlyn asunto leffasta Aamiainen Tiffanyllä!

Pitäiskö ostaa…? :)

Valokuvaussession jälkeen päätetään, että jätetään tällä kertaa keskuspuisto väliin ja suunnataan sen sijaan metrolla kohti WTC:n iskujen muistomerkkiä. Manhattanin eteläkärjessä meren läheisyydessä ja iltapäivän edetessä ilma tuntuu vielä entistäkin kylmemmältä ja tuulenpuuskat melkein vie mennessään. Ostetaan katukojusta herkullinen (mut ylikallis) vohveli, jota paetaan syömään Starbucksiin. Tekis jo mieli suunnata metroon ja takaisin lentokenttähotellille, mutta Markku haluaa nähdä WTC-paikan ja onhan meillä vielä vapaudenpatsaskin näkemättä. Se Aamiainen Tiffanyllä -innostus, joka esti mua aiemmin päivällä paleltumasta, on jo tiessään ja mä alan olla ihan luita myöten jäätymispisteessä. Pahinta on ne tuulenpuuskat, jotka tunkee suoraan villapaidan lävitse ja piiskaa jäisenä naaman paljasta ihoa.

Markulle vohvelia ”lämmikkeeksi” :)

WTC-muistomerkki on kyllä ihan tyylikäs ja hieno, mutta kauaa ei kyetä sitä ihailemaan. Seuraavaksi suunnataan vielä pilvenpiirtäjäsokkelon välistä ihan rantaan asti. Kun ollaan nähty vilaus pienenä häämöttävästä vapaudenpatsaasta, niin se on siinä, kuvia ei nyt huvita tai kykene ottamaan, vaan eikun täyskäännös ja vauhdilla takaisin kohti metroa, sillä nyt ollaan saatu tarpeeksemme siitä hyytävästä tuulesta! Paluumatkalla hytisen ihan koko metromatkan, sillä kun kerran oon kunnolla paleltunut sisuksia myöten, niin pelkkä sisätiloihin pääseminen ei enää auta, vaan sittenpähän palellaan loppupäivä. Hotellilla tilattiin lentoyhtiön piikkiin päivälliset ja tankattiin itseemme lämmintä kahvia. Hiljalleen muistot päivän tapahtumista – etenkin vierailusta Tiffanyllä – alkoi taas lämmittää niin mieltä ja kroppaakin.

Illalla noustiin vihdoin ja viimein siihen NYC-Rio -koneeseen, johon meidän piti nousta jo edellisenä päivänä – tosin nyt lento oli yli puolitoista tuntia myöhässä, mutta päästäänpähän lopultakin sinne, minne alunperin pitikin.

Täältä tullaan, Rio ja lämpö!

Ps. Jos haluaa bongata NYC:stä Breakfast at Tiffany´s -leffapaikkoja, niin täältä löytyy vinkkejä.