Ah, se on ohi. Nimittäin keittiö- ja lattiaremppa. Mitä nyt yhdestä keittiön kaapista vielä puuttuu ovi ja yksi vaatekaapin ovi pitää vaihtaa, kun saimme vioittuneen sellaisen.

Mielestäni en ole kauhea stressaaja, vaikka aika tunteella ja vuoristorataa elänkin (mikä on ihanaa, nimittäin se, että osaa tuntea ja reagoida asioihin isosti). Mutta tämä remonttiasia aiheutti paljon stressiä.

Uskaltaisin väittää, että koti on meille ehkä keskivertoa tärkeämpi paikka. Voisi sanoa, että melkein pyhä paikka, tällainen turvasatama, kaninkolo. Tänne on aina yhtä ihana palata, ja missään muualla en tunne oloani yhtä rentoutuneeksi.

Lisäksi vietämme todella paljon aikaa kotona, etenkin minä. Kodin lisäksi täällä on toimistoni, ja teen suurimman osan töistäni kotona. Se sopii minulle hyvin, koska mikään paikka ei ole sen rauhoittavampi ja inspiroivampi kuin tämä. Lisäksi seuranani ovat Simba ja Pumba ja jos työnteko tökkii, voin välillä touhuta jotain muuta tai lähteä lenkille/ulkoilemaan. Kotitoimisto ja vapaat työajat ovat ihan luksusta!

Mutta takaisin remonttistressiin. Pelkkä ajatuskin vieraista ihmisistä kotonamme ahdistaa. Ajatus, että vieraat ramppaavat meillä, kun itse emme ole kotona ja vieläpä siirtelevät tavaroitamme, on vielä kaameampi. Ja itse asiassa ihan mahdoton, sillä meillä on kotona myös paljon rikkimenevää ja sellaista, mihin kukaan ulkopuolinen nyt vaan ei voi koskea. Niin ja kolme eläintä.

Tätä se toisaalta on, kun asuu vuokralla. Vuokraisäntä ilmoittaa päivämäärät, joina irtaimiston tulee olla pakattuna. Niitä päiviä on mahdoton muuttaa, ihan sama, sopivatko ne yrittäjän arkeen tai eivät. Luojan kiitos sitä ei voi kukaan vaatia, että olisi ok, että remppamiehet siirtelevät tavaroitamme ja ettemmekö saisi itse olla kotona remontin aikana. Mutta se kokemus ei ole omiaan lisäämään luottamusta ja positiivisuutta koko projektia kohtaan. Toki ymmärtäähän sen, että remontin tekijät vain tekevät työtään, eikä heiltä riitä sympatiaa ahdistuneille asukkaille. Osalta ei liikene edes yhtäkään sanaa, ei edes tervehdystä, vaikka he tuntitolkulla hengaavat kanssamme meidän asunnossamme. Vähän hassu kokemus.

”Suhteellisuudentajua ja kiitollisuutta kehiin”, kommentoi joku valituksiani remonttiin liittyvässä ryhmässä. Mutta ei, en osaa olla kiitollinen remontista, jota en itse ole tilannut, jonka kulkuun ja lopputulokseen en juurikaan voi vaikuttaa ja jonka toteutus ei herätä luottamusta. Lopputulos on kyllä kiva (mikä tosin selvisi vasta, kun remontti on ohi, koska mitään ei kerrottu etukäteen), mutta se ei tarkoita, etteikö itse prosessia olisi voinut hoitaa paremmin.

Ja vaikka kuinka olen yrittänyt parantaa suhtautumistani tässä matkan aikana, niin viimeinen silaus oli hukkunut yleisavain ja sitä seurannut lukkojen vaihto. Kyllä, lukot vaihdettiin todella nopeasti ja turvallisuus palasi, mutta luottamus on totaalisesti mennyt.

Toki nämä ovat pieniä asioita. Olen kiitollinen, kun meillä on katto pään päällä ja turvallinen paikka ja maa, jossa asua. Mutta jos aina vedotaan siihen, miten meillä on kaikki niin hyvin, niin mistään ei voi valittaa. Asioiden suhteellisuus pitää tietenkin tajuta, mutta silti on oikeus kritisoida asioita siinä mittakaavassa, mitä ne meidän etuoikeutetussa elämässämme ovat.

Valittaminen on aika kuluttavaa hommaa, enkä sitä huvin vuoksi halua harrastaa, ihan itseni kuin muidenkin tähden. Mutta ilman kritiikkiä mikään ei muutu paremmaksi.

Ja vaikka kyse on tavallaan pienestä asiasta, niin kuitenkin omassa mittakaavassamme todella suuresta. Vaikka fyysisesti koti on vain paikka, niin kun sinne lisää sisällön, on se elävien otusten jälkeen yksi tärkeimmistä asioista elämässämme.

Tämän projektin herättämät tunteet sen viimeistäänkin todistivat.

Toki nyt kaikki on paremmin kuin ennen, kiitos etenkin sen, että tuli siivottua kerrankin oikein kunnolla ja järjesteltyä tavarat paikoilleen entistäkin kivemmin. Lisäksi uusin vähän seinillä olevia kuvia ja ostin uusia lamppuja – nämä kaikki kahdeksan vuotta kun on menty vanhoilla eri tahoilta saaduilla lampuilla. Kunhan ne saapuvat ja saamme kodin viimeisetkin puuttuvat palaset paikoilleen, niin kyllä kelpaa taas kotoilla ja tehdä töitä täällä :)

Ihanaa viikonloppua, tyypit!

Tässä on kuvia meidän kodista ennen keittiö- ja lattiaremonttia… Meidän koti ei ole täydellinen – kuten emme me tai elämä ylipäätensäkään – mutta se on persoonallinen ja meidän näköinen eli itse asiassa juuri siksi täydellinen! Se ei ole sisustuslehtien näköinen (emme ikinä haluaisi asua jossain katalogissa) ja meidän lisäksemme siellä asustaa mm. pölyä ja karvapalloja (joita ei muiden blogien perusteella kai nykypäivänä enää ole kenenkään muun kodissa :D ).

Ja tärkeintä kodissa ovat siellä asuvat tyypit <3

Ja tässä kurkistus uuteen lattiaan (on joo ”vähän” kivempi kuin entinen kaamea vihreä muovimatto) ja keittiöön:

Lisää kuvia uudistuneesta kodistamme luvassa myöhemmin, kun kaikki on vihdoin valmista :)

Löytyykö muita persoonallisessa kaninkolossa eläviä?