Vedin eilen 20 toistoleukaa, jippii!

Mutta ennen enempiä leuanvetohöpinöitä ajattelin tehdä pitkästä aikaa tällaisen vähän monipuolisemman ”mitä kuuluu” -postauksen.

Viime aikoina olen kirjoitellut blogijuttuja aika paljon valokuvaukseen liittyen. Sori! Vaikka oikeasti en ole kauhean pahoillani, koska niillä tuntuu riittävän lukijoita, ha :D Eli toivon ja uskon, että niistä on iloa monille.

Ja lisäksi jo senkin takia tykkään kirjoitella aiheesta, koska todella moni harrastaa valokuvaamista ainakin jossain määrin, joten erilaisten vinkkien saaminen ja ajatusten vaihtaminen varmasti kiinnostaa. Lisäksi uskon, että jakamalla saa myös enemmän, ja on paljon, mitä voimme oppia toinen toisiltamme.

Valokuvaus on vieläpä sellainen juttu, että vaikka ”paljastaisi” ihan kaikki omat taidot ja kikat sun muut, niin silti kukaan muu ei pysty niitä ”varastamaan”, koska valokuvauksessa on niin paljon muuttuvia tekijöitä ja sellaista ”yksilökohtaisuutta”. Kaksi ihmistä nyt vaan ei mitenkään pysty luomaan täysin samanlaisia kuvia, vaikka kuinka yrittäisi, ja siinä piilee myös kuvauksen hienous: ainutlaatuisuus ja se, että kuvien kirjo on yhtä suuri kuin kuvaajien ja kuvauskohteiden määrä maailmassa.

Valokuvauspainotteinen blogilinjani kertoo myös itsessään paljon siitä, mitä minulle on viime aikoina kuulunut. Olen työskennellyt paljon valokuvausasioiden parissa ja hionut uusia Voimafoto-nettisivujani kuntoon. Ne ovat jo aika hienot, vaikkeivät vielä läheskään sellaiset kuin niiden haluaisin olevan.

Vaikka tuntuu, että kaiket päivät vaan istun koneen ääressä, niin silti hommat etenevät tuskastuttavan hitaasti!

Noh, osittain se johtuu siitä, että haluan tehdä työni tosi hyvin, sillä koen, että parhaillaan rakennan perustuksia tulevalle uralleni, ja lisäksi juuri ne asiat, joihin valokuvauksessa tahdon panostaa, ovat laatu ja tyyli. Ja ne ovat juttuja, joita ei luoda hätiköiden.

Lisäksi ”saamattomuuden” tunnetta aiheuttaa se, jos tekee miljoonaa asiaa yhtä aikaa. Kuvausjuttujen lisäksi to do -listalle kuuluu monenlaista muutakin ”pientä”, mutta yhdessä ne kaikki muodostavat aika suuren määrän kaikenlaista. On kirjoitettavia lehtijuttuja, sata arkistoista kaivettavaa kuvaa, kuvankäsittelyä, yhdeksän ulkoisen kovalevyni läpikäymistä ja järjestämistä, työtarjouksiin vastaamista ja tarjousten lähettämistä, kiinnostavien keikkojen hakua, Voima-Vahtila -bisnesten pyörittelyä, markkinointia, blogijuttuja, yhteistyökuvioita yms. Niin ja yksi gradu ja vähän opintoja loppuun saatettaviksi, mutta niihin haluan iskeä vasta, kun olen saanut kaiken muun edes jotenkin järjestykseen.

Mutta eteenpäin mennään koko ajan, ja hiljaa hyvä tulee. Vaikka tekemistä riittää, niin olenkin yrittänyt koko tämän vuoden päästä eroon sellaisesta ”kiire”-ajattelusta ja fiiliksestä, että koko ajan olisi kauhea hoppu jonnekin. Kun eihän tässä oikeasti tarvitse panikoida yhtään mihinkään suuntaan, vaan pikemminkin pitää osata pysähtyä ja nauttia juuri tässä ja nyt! Vaikka rahaa ei virtaakaan sisään ovista ja ikkunoista, niin on kuitenkin etukoikeus saada ja uskaltaa tehdä juuri sitä, mitä eniten haluaa :)

Valokuvausaiheista vielä sen verran, että olen myös kriiseillyt tosi paljon. Välillä katson kädenjälkeäni riemuiten ja tyytyväisenä, välillä taas iskee totaalinen epätoivo ja huonommuuden tunne. Haluaisin olla NIIN hyvä valokuvaaja!

Treenipuolella olen niin ikään mennyt koko kesän aika rennolla linjalla. Olen treenannut leukoja keskimäärin ehkä kerran tai kahdesti viikossa ja aika lailla sillä tavoin ylläpitävästi – ja juuri sen verran kuin on tuntunut sopivimmalta.

Leuanvetotreenini koostuu yleensä lisäpainoleuoista, joiden päälle teen sitten ehkä jotain muita leukoja sekä muita yläkropan liikkeitä, kuten erilaisia punnerruksia ja keskivartalojuttuja sekä muscle up -harjoitteita. Tykkään ihan kauheasti treenata näin, ja erityisen kivaa on käydä salilla yhdessä Markun kanssa.

Eilen kokeilin piiitkästä aikaa toistomaksimia leuanvedossa eli kokeilin vetää putkeen omalla painollani niin monta leukaa kuin pystyn. Meni 20! Se on ihan sika hyvin ja olen tosi tyytyväinen!!! Vaikka se on viisi toistoa huonommin kuin viime syksyn SM-kisoissa, niin ottaen huomioon treenimäärät, se on tosi hyvin.

Niin se tosiaan vaan on, että siinä missä kehittyäkseen täytyy treenata sen 3-4 kertaa viikossa, niin voimia ylläpitäväksi treeniksi riittää jopa vain yksi treeni viikossa. Olen iloinen, kun olen ottanut nyt rennommin, ja lähden hyvillä mielin mukaan syksyn toistokisoihin tekemään tämänhetkisen parhaani. Katson ihan fiiliksen mukaan, miten kovaa innostun nyt vielä treenaamaan ennen h-hetkiä vai jatkanko ihan vaan tällä linjalla. Toivottavasti muutkin naiset innostuvat mukaan kisoihin samanlaisella rennollakin otteella!

Viime viikkoina olen käynyt pitkästä aikaa taas enemmän juoksulenkeillä Simban kanssa. Se on tuntunut tosi hyvältä noin kokonaisuudessaan, vaikka joinain päivinä tuntuukin, että jalat painavat kuin lyijy. Mutta lyijyjaloillakin pääsee näköjään jopa koko Vanhankaupunginlahden ympäri, vaikka siinä sitten pari tuntia menisikin. Ja tosi nopeasti se juoksukunto taas kohenee, sillä tällä viikolla on tuntunut taas todella kevyeltä. Toki parin päivän lepo tekee aina välissä ihmeitä.

Markulle kuuluu myös kaikenlaista. Hän on täysipäiväinen urheilija – ja täysipäiväinen opiskelija. Hänen fyssariopinnot kun jatkuivat viime viikolla. Lisäksi hänellä on ollut pientä vaivaa kyynärpäässä, jonka jänne on vähän ärtynyt. Lisäksi hänellä on flunssa. Heh, eli sitä perus huippu-urheilijan meininkiä.

Onneksi seuraavat kisat, joihin hän osallistuu, ovat vasta ensi keväänä. Sitä ennen pitäisi saada muun muassa se vuosikausia murheenkryyninä ollut rengasalastulo valmiiksi. Se on aika lailla ainut asia, joka Markun erottaa siitä maailman kovimmasta rengaskärkikastista. Ja uskon, että hän vielä saa sen kuntoon! Vaikka tähdet näyttäisi mitä. Ja kun niin käy, niin huipulle mennään…

Ulkoisesti näyttää varmasti, että meillä menee ihan tosi hyvin. Ja niinhän meillä periaatteessa meneekin. Vaikka samaan aikaan kyllä tiedän, että samoilla lähtökohdilla asiat voisivat olla myös vähän huonommin. Olen nähnyt siitä esimerkkejä.

Niin moni asia on kuitenkin loppupeleissä itsestä kiinni. Tai ehkä minun vaan on hyvä uskoa niin, koska meillä on kaikki asiat niin hyvin? Noh, silti tiedän ihmisiä, joilla on paljon isommat tulot ja ollut sitä vuosikausia, mutta joilla silti menee miljoona kertaa huonommin. Samaan aikaan säälin heitä – mutta olen myös vähän vihainen. Se on hämmentävää. Olenko paha ihminen?

Lisäksi läheisyydessämme on ihminen, joka aiheuttaa minussa pahaa oloa. Sanotaan, että pitäisi hankkiutua eroon sellaisten ihmisten seurasta, jotka aiheuttavat itselle vain pahoja viboja. Mutta aina se ei ole mahdollista, ellei sitten muuttaisi toiseen kaupunkiin. Mutta me emme tosiaankaan ole muuttamassa mihinkään, sillä rakastamme kotiamme ja tätä ympäristöä.

Lisäksi olen miettinyt, että onko pakeneminen aina oikea vaihtoehto. Edes siinä tapauksessa, jos mitään ei ole tehtävissä.

Tämäkin on tapaus, jossa  tunnen sekä säälin että vihan tunteita yhtä aikaa. Vuosikaudet olen kasvattanut ymmärrystä, mutta samaan aikaan myös inho on lisääntynyt. Siitä ei enää päästä yli eikä ympäri, koska olen yrittänyt vuosikaudet. Sinä aikana olen kasvanut ja kehittynyt – mutta tuo toinen ei. Olen jo luopunut toivosta. Koska siinä vaiheessa, kun ihminen lakkaa kasvamasta ja esimerkiksi muuttamasta omia näkemyksiään, peli on menetetty.

Mutta kai silläkin on jonkunlainen funktionsa, että oppii elämään tällaistenkin ihmisten läheisyydessä.

Edelleen: Meidän ”ongelmat” ovat kuitenkin ihan mitättömän pieniä. Ne ovat luokkaa tällaisia filosofisia probleemoita aiheuttavia ongelmia. Ja ongelmathan ovat sitä paitsi monesti juuri niin suuria kuin miksi ne itse tekee ja kokee, eikö?

Sitä paitsi itsepähän olemme tiemme valinneet. Ja tuleehan se olemaan jännää nähdä, miten meidän käy.

Pystynkö koskaan rakentamaan kunnon uraa yrittäjänä ja tienaamaan keskivertoihmisen verran. Ja tuleeko Markusta koskaan menestyvää ammattiurheilijaa.

Jos onnistumme, sitä on helppo iloita ja hehkuttaa.

Mutta oikeastaan enemmän meistä ihmisinä kertoisi se, jos emme onnistuisi. Kasvaisimmeko kuitenkin juuri sellaisiksi ihmisiksi, jollaisia haluamme olla? Siis hyväntahtoisiksi, kannustaviksi, positiivisiksi, luoviksi, rohkeiksi, heittäytymiskykyisiksi?

Ja ennen kaikkea: onnellisiksi.

Jos kyllä, niin eikö se vasta olisikin aikamoista onnistumista?

Ihanaa ja inspiroivaa keskiviikkoa kaikille <3

Pps. Etsitkö valokuvaajaa ikuistamaan sinut, läheisesi, hääsi, jonkun tapahtuman, yrityksesi tms.? Tutustu minun, Millan valokuvausportfolioon ja kuvauspalveluihin osoitteessa www.voimafoto.fi

Ja tiesitkö, että järjestämme Markun kanssa liikuntakursseja, kuten rengasvoima- ja kehonpainoharjoittelukursseja – kurkkaa lisätietoa ja ilmoittaudu mukaan täällä. Tarjoamme myös kursseja ryhmille ja yrityksille (tiedustelut: milla(at)voimavahtila.fi)

Voimaputiikistamme voit ostaa mm. puisia suomalaisia voimistelurenkaita sekä Dream Ringsejä. Treenivinkkisivultamme taas voit poimia vinkkejä ja inspiraatiota liikkumiseen!

Niin ja seuraahan meitä facessa – Voima-Vahtila, Voimafoto, rengasmies ja Instagramissa :)