Urheilijat ovat esikuvia ja ääriesimerkkejä siitä, mihin kaikkeen ihmiskehon voi venyttää.
Urheilijoiden kroppa & suorituskyky on usein kehitetty kulloisenkin urheilulajin vaatimille äärirajoille. Tavoitteena on aina kehittää ihminen, joka olisi paras mahdollinen versio sen lajin urheilijasta. Valitettavasti äärirajoille meneminen tarkoittaa usein sitä, että riski mennä ihmiskehon ja -mielen sietokyvyn ylitse on aina olemassa. Siten äärimmilleen viety huippu-urheilu on usein kaukana terveellisestä, vaikka onkin toki erittäin inspiroivaa nähdä, miten pitkälle ihmisen kropan ja psyyken voi viedä. Urheiluun kuitenkin kuuluu tietoisuus tämän kokeilun tuomista riskeistä.
Kun ajatellaan tavallista kuntoilijaa, tavoitteellista liikkujaa tai elämäntapaliikkujaa, niin tavoitteena on usein yhdistelmä ”kehon & mielen kehittäminen + terveyshyötyjen maksimoiminen”. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii tasapainoilua treenaamisen ja äärimmäisyyksiin menemisen sekä eräänlaisen hissuttelun ja terveen järjen käytön sekä rentouden kanssa.
Pahimmillaan nimittäin hyvistä ja terveistäkin motiiveista lähtöisin oleva liikunta voi johtaa epäterveellisyyteen ja jopa sairaalloisuuteen. Tämä riski on olemassa ihan kaikessa tekemisessä ja kaikissa mahdollisissa urheilulajeissa, vaikka toisissa, esimerkiksi ulkonäkökeskeisissä lajeissa, tietynlaiset terveysriskit ehkä vielä erityisesti korostuvat. Tätä dilemmaa pohdin aikaisemmin artikkelissani Nykyfitnessin kieroutuneisuus.
Jos nimittäin haluat olla paras jossain, et luultavasti voi väittää, että samalla tekisit sitä asiaa mahdollisimman terveellä tavalla.
Mutta jos tyydyt olemaan ”paras ja hyvinvoivin versio itsestäsi”, niin saatat samalla kulkea kohti oman terveytesi maksimoimista.
Kumman sinä valitset?
Vain yksi voi aina olla se paras, mutta terveimpien joukkoa ei ole rajattu millään tavalla.
Me kaksi ääripäätä
Minun ja Markun kohdalla me edustamme kahta ääripäätä.
Markku haluaa olla maailman paras rengasvoimistelija. Tämä tavoite vaatii häneltä seuraavien asioiden hyväksymistä: Todennäköisyys, että hän jonain päivänä on maailman paras renkailla, on hyvin pieni. Riskit, että hän loukkaantuu uransa aikana, on todella suuri.
Markku joutuu siis olemaan sinut epävarmuuden kanssa ja ikääkuin pelaamaan uhkapeliä terveytensä uhalla. Mutta todelliselta huippu-urheilijalta tätä vaaditaan, ja vaan hyväksymällä nuo asiat hän voi jonain päivänä olla maailman paras. Toki Markkukin pyrkii pääsemään tavoitteisiinsa mahdollisimman järkevällä tavalla ja minimoiden terveysriskit, mutta jos tasapainoilee siellä ihmiskehon äärirajoilla, niin järkevinkään mahdollinen harjoittelu ei takaa sitä, että kroppa pysyy ehjänä. Liika on yksinkertaisesti vain liikaa, ja urheilussa menestyminen valitettavasti vaatii äärettömän paljon harjoittelua.
Tältä näyttää rengasmiehen treeneissä:
Minä itse taas haluan kehittää ja haastaa itseäni liikunnan saralla, mutta en missään nimessä terveyteni ja hyvinvointini uhalla. Haluan kilpailla leuanvedossa, mutta en treenaa hampaat irvessä ja veren maku suussa, ja jos joku paikka kropassa vähänkin oireilee, niin pidän taukoa treeneistä – tai jos psyyke sitä vaatii. Haluan treenata kovaa, mutta toisaalta olen oppinut, että suurin kehittyminen todella tapahtuu levossa. Sen asian oivaltaminen on ollut mielestäni tärkein juttu oman hyvinvointini kannalta.
Nyt nimittäin tiedän, että nuorempana minäkin sorruin treenaamaan liikaa. Ja en niinkään liikaa noin kokonaisuudessaan, mutta liian yksipuolisesti vain yhtä asiaa. Minä nimittäin kävin juoksulenkeillä liki joka päivä, ja juoksin aina aika samanlaista tasapaksua lenkkiä mäkijuoksuineen ja samalla nopeudella. Tästä aiheesta kirjoitan myöhemmin ihan oman artikkelinsa, mutta pointtini on, että liian yksipuolinen kova harjoittelu ei ole hyväksi, ei niin huippu-urheilijalle kuin tavalliselle liikkujallekaan.
Reilut 1,5 vuotta sitten löysin leuanvedon ja sitä kautta voimailun ja kehonpainoharjoittelun. Uuden harrastukseni myötä aikaisempi juoksuharrastukseni on jäänyt vähemmälle, ja nykyisin liikkumiseni on paljon aiempaa monipuolisempaa ja myös kokonaisvaltaisempaa. Treenaan voimaa noin kolme kertaa viikossa ja suurimmaksi osaksi voimistelusalilla kehonpainoharjoittelutyyppisesti (kuntosalilla käyn vain välillä) ja juoksulenkillä saatan käydä 1-3 kertaa viikossa tai välillä en ollenkaan. Siihen päälle vielä hyötyliikunta, kuten päivittäinen koiran kanssa ulkoilu sekä pyöräily, joita en tosin kyllä laske treenaamiseksi.
Tällaisia juttuja minä Milla ähellän voimistelusalilla siinä Markun rinnalla:
Siinä missä Markku haluaa inspiroida ihmisiä omalla touhullaan ja näyttää esimerkillään, että suurimmatkin haaveet ovat tavoittelemisen arvioisia, niin minä haluan inspiroida ihmisiä liikkumaan maltillisemmin ja pelkän oman ilon, mielekkyyden ja terveyden tähden. Meistä kahdesta voit haluamallasi tavalla poimia inspiraatiota ja ottaa esimerkkiä.
Pääasia kuitenkin on, että tiedät, mitkä ovat omat motiivisi treenaamiselle ja mitä haluat saavuttaa – ja millaisia riskejä tai uhrauksia olet valmis tavoitteidesi eteen tekemään.
Ihanaa viikkoa kaikille!
Ps. Ensi lauantain rengasvoima I & liikkuvuus-, kehonhuolto- ja vammojenehkäisykurssille mahtuu yhä mukaan, tervetuloa! Lisätietoa löydät täältä.
