Ihanaa ystävänpäivää kaikille <3

Tänä ystävänpäivänä me sanomme toisillemme ensimmäistä kertaa ikinä: ”hei hei, nähdään kuukauden (!) päästä”.

Toki tiedostamme, että kuukausi on lopulta todella lyhyt aika, mutta tällä hetkellä se tuntuu iäisyydeltä, ja jo nyt meillä on toisiamme ikävä, vaikkei Milla edes vielä ole lähtenyt…

Mutta toisaalta hyvä näin, koska eikö juuri tällaisina hetkinä parhaiten tunnista, ketkä ihmiset on niitä itselle kaikkein tärkeimpiä? Lisäksi tekee hyvää huomata, ettei vielä 13 vuodenkaan jälkeen ole kyllästynyt toiseen, päinvastoin… (ollaan kai tässäkin suhteessa vähän outoja ja ylpeitä siitä!)

Nyt minä suuntaan kohti Indonesiaa ja Australiaa. Aina ennen reissua iskee sellainen pieni matka-ahdistus: olenko muistanut pakata kaiken, onko minulla liikaa tavaraa mukana, entä jos reissussa ei olekaan kivaa? Mutta sillä hetkellä, kun astuu läpi lentokentän turvatarkastuksesta, olo helpottuu. Siinä vaiheessa tajuaa, että mukana on nyt se, mitä on ja se olkoot kaikki tarpeellinen, ja edessä on taas yksi ikimuistoinen seikkailu.

Tällä kertaa kuitenkin jätän puolet itsestäni kotiin, mutta ei auta kuin pärjätä sillä toisella puolikkaalla.

Markku jää kotiin hoitamaan meidän karvaisia nelijalkaisia lapsia ja valmistautumaan parin viikon päästä starttaavaan kisakauteen. Niin ja vetämään kursseja ja yksilövalmennuksia tietty!