”Sometimes the best thing to do is to do nothing.”
Tällä sanonnalla voi olla moniakin merkityksiä, mutta itse ajattelen tässä nyt sellaista tietynlaista toimettomuutta, joka mielestäni on taito, joka kannattaa. Ja tavallaan se onkin aika vaikea taito tässä suorittamisentäyteisessä ilmapiirissä, jossa elämme, koska se tarkoittaa nimenomaan sitä, että osaa olla tekemättä ja että osaa lopettaa sen suorittamisen.
Se ei tosiaankaan välttämättä ole helppoa, koska meille on iskostettu, että hyvä ihminen on ahkera ja aikaansaava. Suorittamista suorastaan ihannoidaan, usein vähintään tiedostamatta (mikä toisaalta on kaikkein vaarallisinta ja vaikeiten muutettavissa); ajatellaan, että sellainen ihminen joka tekee paljon ja saa paljon aikaan, on menestyvä, tehokas ja hyvä.
Paras – ja tavallaan surullisin ja kamalin – todiste tästä on se, ettei ole yhtään paheksuttavaa ajaa itseään loppuun liiallisella työn teolla ja suorittamisella, vaan se on ihan normaalia, ja ihmiset inspiroituvat tarinoista, että joku on käynyt burn outin partaalla tai jopa kokenut sen ja sitten hypännyt ulos oravanpyörästä. Siis mitä ihmettä?
Eikö kuitenkin olisi ihailtavampaa ja kaikkien kannalta mukavampaa havahtua vähän aiemmin ja olla ollenkaan ajamatta itseään siihen pisteeseen, että on tarvetta tehdä radikaaleja elämänmuutoksia (ja ainakin lopettaa sellaisen ihannointi!)?
Itse olen myös sitä mieltä, että ahkerin, menestyvin ja tehokkain ihminen ei välttämättä olekaan se, joka koko ajan painaa täysillä tukka putkella suorittaen menemään, vaan nimenomaan se, joka osaa myös relata ja ”lanttuilla” ( = olla ihan lanttuna tekemättä mitään) sopivassa suhteessa. Toki se, millaista elämänasennetta arvostaa riippuu paljon siitä, mitä elämänarvoja pitää kaikkein tärkeimpänä: rahaa ja vallan saamista vai esimerkiksi omaa hyvinvointia, terveyttä ja itsensä toteuttamista.
Tässä alla on joitain ajatuksia siitä, miksi mielestäni kannattaa opetella myös ottamaan vähän – tai aika paljon enemmänkin – iisisti. Välillä tuntuu, että iiseily vaatii jopa enemmän rohkeutta kuin täysillä paahtaminen… Kenties siksikö, että pelkää leimautuvansa laiskaksi? Mielestäni se, että osaa ottaa myös rennosti ei kuitenkaan ole laiskuutta, vaan päinvastoin voi lisätä tehokkuutta. Mutta tästäkin lisää tuossa alempana!
Miksi ”iiseillä”?
1. Liiallinen stressi ja kiire syövät jaksamista ja hyvinvointia, ja oman terveyden kannalta on myös tärkeää ehtiä tekemään muutakin kuin vaikkapa vain töitä.
2. Luovuus vaatii kiireettömyyttä. Ideat eivät (ainakaan itselläni) koskaan synny pakottamalla, vaan siten, että antaa ajatuksille ja mielelle myös tilaa. Parhaat ideat syntyvät usein esimerkiksi silloin, kun olen lenkillä tai ulkoilemassa tai istun saunassa rentoutumassa. Huvittavaa kyllä, myös esimerkiksi pyykkien kuivumaan laittaminen ajaa saman asian, sillä sekin on sellaista ”aivot narikkaan” -tekemistä, joka antaa ajatuksille lepoaikaa :)
3. Ihan fysiologisestikin aivot tarvitsevat myös lepoaikaa ja ne ylikuormittuvat, jos niiden ei koskaan anna levätä ajatustyöstä. Vastaavasti koko kroppakin kaipaa myös lepoa aktiivisuuden vastapainoksi – huippu-urheilijathan ovat tästä paras esimerkki. Urheilijan varsinainen kehittyminen tapahtuu levossa, ja jos ei anna itselleen tarpeeksi palautumisaikaa, kehitys tyssää, ja homma voi johtaa jopa ylikuntoon.
4. Toimettomuus ei itse asiassa itsessään edes välttämättä ole mitään totaalista toimettomuutta. Toki välillä on tosi hyvä osata olla ihan totaalisen toimettomana ja vaikka edes kerran viikossa maata ihan lanttuna telkkarin edessä, mutta ainakin itselläni sellaisen toimettomuuden ja kiireettömyyden fiiliksen saaminen vaatii sitä, että teen jotain itselleni tosi mieluisaa, joka on ainoastaan superkivaa, siihen ei liity mitään painetta tai pakkoa ja se tuntuu lomailulta. Hassua kyllä, omalla kohdallani sellainen voi olla kyllä samaa kuin mitä teen työkseni, kuten valokuvaamista (mutta omien juttujen valokuvausta, ei työkuvauksia) tai sitten esimerkiksi ulkoilua. Tai saunomista ja tv-sarjojen katselua. Itselleni oleellisinta ehkä myös on, että pidän välillä sellaisia päiviä, etten ollenkaan koske tietokoneeseen ja pysyn irti kännykästäkin. Tällaisten päivien jälkeen sitä aina ihan hinkuu takaisin koneen ja töiden pariin ja jaksaa taas ihan uudenlaisella draivilla tehdä hommia seuraavina päivinä.
5. Tietty toimettomuus voikin lisätä tehokkuutta. Kun stressi, kiire ja niiden tuoma ahdistus hellittää ja oma hyvinvointi paranee, kun antaa itselleen enemmän aikaa vain olla tai tehdä itselle mieluisia asioita, niin saattaakin saada enemmän energiaa siihen varsinaiseen työn tekoon. Ja jos tietää, että kun on tehnyt jonkun, vaikka sitten vähän tylsemmän tai ikävämmänkin, pakollisen homman pois alta, niin sitten saa taas tehdä mitä huvittaa, niin kas kummaa sitä ehkä huomaa tekevänsä sen pakollisen ikävän työn alta pois paljon nopeammin.
6. Jos joutuu usein toteamaan, että ”ei mulla ole aikaa”, niin voisiko kyse olla enemmänkin siitä, että oma ajankäyttö on tehotonta ja ettei osaa priorisoida asioita? Kaikkeen EI ole aikaa, mutta jos joka päivä joutuu voivottelemaan sitä asiaa, niin ainoa ratkaisu on ehkä se, että pysähtyy ja ottaa aikaa sen ajattelemiseen, että miten järjestäisi ajankäyttönsä uudestaan. Tämä on mahdollista vain ottamalla aikaa itselleen ja ajatuksilleen ja sen miettimiselle, että mikä minulle on elämässäni tärkeintä ja mihin juuri minä haluan uhrata kallisarvoista aikaani. Omien arvojen löytäminen ja sellainen itsetutkiskelu vaatii toimettomuutta.
7. Edelliseen liittyen: itsensä oppii tuntemaan vain viettämällä aikaa itsensä ja omien ajatustensa kanssa. On helppoa olla kohtaamatta itseään, kun vaan tekee elämästään tarpeeksi kiireistä. Mutta jos haluaa kehittää omaa itsetuntemustaan ja itsetuntoaan – ja miettiä, millainen ihminen haluaa olla – niin se vaatii sen, että viettää aikaa ihan vaan itsensä ja omien ajatustensa kanssa. Toimettomuus on paras tapa oppia tuntemaan itsensä ja kirkastaa omia ajatuksia.
8. Hauskojen ja itselle merkityksellisten asioiden tekeminen on tärkeää oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta – ja mielestäni se voi olla oleellista myös oman ”hyvyyden” kannalta. Joskus pohdin täällä blogissakin, että onko ok tehdä mitä huvittaa. On. Todellakin on, jos siitä omasta tekemisestä ei kuitenkaan ole haittaa kenellekään tässä maailmassa, ja vielä parempaa on tietysti, jos sitä omalla tekemisellään voi jopa tehdä jotain hyvää. Toki kaikki eivät voi vaan tehdä pelkästään sitä mitä lystää, koska tämän yhteiskunnan on myös pyörittävä ja jokaisen on elätettävä itsensä. Mutta jos kantaa kortensa kekoon ja pystyy seisomaan omilla jaloillaan, niin on mielestäni ihan fine tehdä juuri sitä, mitä haluaa. Jos tuloksena vieläpä on, että samalla tuo jotain – edes ihan pientä – hyvää, kaunista tai iloa tähän maailmaan, niin ollaan todellakin plussan puolella. Tämä hyvä voi mielestäni ilmetä myös sitä kautta, että jos on tyytyväinen omaan elämäänsä ja onnellinen, niin luultavasti itseltä löytyy myös paremmin voimavaroja tehdä hyvää myös muiden hyväksi sekä energiaa olla hyvä muita kohtaan. Stressaantunut ja elämäänsä ahdistunut ihminen ehkä tekee hyvää talouden ja kapitalismin näkökulmasta, muttei välttämättä jaksa olla mikään maailman sydämmellisin ja ihanin muita ihmisiä kohtaan.
9. Moni haluaa ”elää hetkessä” ja sen fraasin viljeleminen on trendikästä. Mutta mitä se hetkessä eläminen on? Mielestäni se juuri on jotain sellaista, mitä ei voi pakottamalla hakea tai tavoitella tai suorittaa, vaan se on jotain, jonka voi löytää vain tietyn toimettomuuden kautta – että osaa vain olla tässä ja nyt.
10. Toimettomuus on myös avain siihen, että näkee paremmin, mitä ympärillä on ja mitä itseä ympäröiville ihmisille kuuluu. Jos on koko ajan kauhea kiire ja stressi päällä, voi olla vaikeaa huomata tiettyjä asioita ympäristössään, kuten sen, miten vaikkapa omat läheiset voivat. Tästä kertonee jotain jo se, että ihmiset eroavat eniten lomien jälkeen – lomalla kun on enemmän aikaa tajuta, että hetkinen, kaikki omassa elämässä ja parisuhteessa ei ehkä olekaan ihan niin hyvin. Hektisen arjen keskellä sitä helpostii sortuu siihen, ettei osaa kuunnella ja lukea paitsi itseään, niin ei myöskään läheisiään.
Tekipäs hyvää pohdiskella näitä asioita :) Pohdiskeleminen on mielestäni tärkeää, ja ajatusten pukeminen sanoiksi ja kokonaisiksi lauseiksi auttaa selkiyttämään omia ajatuksia, vaikkei se aina helppoa olekaan. Lisäksi itsellänikin on vielä paaaljon opeteltavaa kaikessa yllä mainitsemassani, mutta ensimmäinen – ja ehkä tärkein askel – on aina asioiden tiedostaminen. Silti ainakin itse tunnen kyllä itseni aina aika sokeaksi ja avuttomaksi kaiken sen edessä, millainen TAHTOISIN olla, mutta jospa sitä askel kerrallaan onnistuisi kulkemaan edes oikeaan suuntaan…
Itselleni yksi haaste on esimerkiksi muistaa välillä pitää myös niitä kokonaan tietokoneettomia päiviä. Vaikka rakastankin työtäni, niin huomaan, että jokapäiväinen tietokoneen käyttö jollain lailla puuduttaa (vaikka tuntimäärät koneen äärellä eivät edes olisi kauhean suuria ja vaikka teenkin koneella hommia aina pienissä pätkissä).
Aion todellakin muistaa pitää joka viikko sellaisia päiviä kuin mitä vaikkapa viime sunnuntai oli: kävin niin aamulla kuin illalla saunassa, ulkoilin ja otin paljon kuvia luonnossa, pukeuduin kivoihin vaatteisiin ja laittauduin, vaikka olimmekin ”vain mökillä”, lennätin dronea, nautin Markun kanssa takkatulesta ja katsoimme tv-sarjoja, ja makasin lumienkeleitä tehden keskellä metsää ja nauroin itselleni. Voiko parempaa ollakaan?
