Kesään on mahtunut vaikka ja mitä.
Kiirettä on riittänyt – vaikka samaan aikaan kiire on toki suhteellinen käsite ja monelta osin riippuvainen omista valinnoista ja siitä, mihin aikansa päättää tuhlata. Eli asennekysymys ja pitkälti oma vika, jos kokee, että on ”liian” kiire. Tai kahmii itselleen vähän liikaa töitä, kuten itse olen tehnyt parina viimeisenä kuukautena, mutta annan sen itselleni anteeksi, koska ensinnäkin rakastan työtäni ja kun keikkoja vihdoin alkaa olla tosi paljon, niin kestää aikansa oppia omat rajansa.
Itselleni tärkeimpiä arvoja ovat läheisten kanssa vietetty aika – etenkin Markun kanssa vietetty – sekä se, että voin elää sellaista elämää, jonka koen merkitykselliseksi. Siihen kuuluu niiden asioiden tekeminen, joista nautin sekä vahvasti itsensä toteuttaminen. En halua elää arkeani tehden työtä, josta en nauti tai uhraten kaikkea aikaani pelkälle työn teolle. Mieluummin tingin tuloista enkä tee työtä vain eurot silmissä, mutta toisaalta haluan kuitenkin pystyä elättämään itseni yrittäjänä ja tehdä töitä sellaisille tahoille, jotka arvostavat työtäni ja ovat myös valmiita maksamaan siitä. Unelmatilanteessa voisin siis tehdä rakastamaani työtä sen verran, etten kuitenkaan tee töitä liikaa ja tienata samalla hyvin eli edes keskiverron verran.
Jo kesäkuussa – siinä toiseksi edellisessä postauksessani, heh – totesin, että olen ”yhtäkkiä” löytänyt itseni aika ideaalista tilanteesta. Kesä on ollut töiden osalta tosi kiireinen ja olen ajautunut tilanteeseen, jossa joudun myös tarkastelemaan itseäni kriittisesti sen suhteen, ettei homma lähde lapasesta ja ala menemään arvojeni vastaiseksi. Toisin sanoen olen tilanteessa, jossa minun täytyy oppia joko tehostamaan työntekoani (mitä en tosin suostu tekemään työn laadun kustannuksella eli tälle tehostamiselle on rajansa), oppia sanomaan ei tai nostaa työni hintaa. Yritän toteuttaa nyt näistä jokaista ja löytää balanssin.
Etenkin tätä kesän loppupuoliskoa kuvannollistaa työ- eli kuvaus- ja editointikiireiden lisäksi siis tietynlainen itsepohdiskelu. Asioiden pohdiskelua olen harrastanut toki aina ja itseni kannalta on myös tärkeää ja ajatuksia selventävää kirjoittaa omia ajatuksia ylös. Tänne blogiin asti mietteitäni ei ole päätynyt, koska se vaatisi tietysti sen, että sen lisäksi että sylkee ne omat ajatuksensa tekstiksi, niin ne pitäisi vielä kirjoittaa jollain lailla puhtaaksi ja sellaiseen muotoon, että ne kehtaa blogiin laittaa. Mutta kun on ollut niin kiire – eli toisin sanoen on pitänyt entistä enemmän valikoida, mihin aikani käytän – olen päätynyt luopumaan esimerkiksi blogin päivittämisestä tai tekemään sitä silloin, kun sille tuntuu löytyvän sopiva aika.
En nimittäin aio ryhtyä miksikään yli-ihmiseksi, joka ehtii mukamas kaiken ja sen myötä ajaa itsensä piippuun, sillä itsensä ajamisessa uupumukseen asti ei mielestäni ole mitään ihailtavaa tai hohdokasta, vaikka siitä toki hyvän selviytymis- ja kasvutarinan saakin. Ja ihmisethän rakastavat tarinoita, mikä osaltaan mielestäni ruokkii sitä, ettei itsensä ja elämänsä ajamista äärimmäisyyksiin asti pelätä tarpeeksi. Huomiota kun saavat ne kaikkein hätkähdyttävimmät tarinat, joten onhan se selvää, että se houkuttelee (ei ehkä tietoisesti) luomaan itsellekin sellaisia tarinoita, joilla saa huomiota. Mutta omiin arvoihini kuuluu tasapaino ja sen tavoitteleminen siitäkin huolimatta, että tasapaino on lopulta aika tylsää. Silti niin moni varmasti väittää, että juuri se on heidänkin tavoite. Aika ristiriitaista, eikö? Mutta nämä ajatukset karkaavat jo ihan toiseen aiheeseen, jota sitäkin tosin olen paljon kesän aikana pohdiskellut.
Koska minulle työ on myös intohimo ja itseni toteuttamista ja teen sitä – valokuvaamista – myös vapaa-ajallani, niin en koskaan ole laskeskellut paljonko teen töitä tunteina. Nyt kun keikkoja on alkanut olla enemmän kuin koskaan ennen ja havaitsin kolmisen viikkoa sitten, että olen jo vähän puhki, päätin laskea kuluneiden neljän kuukauden työtuntini kymmenen tunnin tarkkuudella (koska kirjaan liki kaiken kalenteriini, niin tämä onnistui). En järkyttynyt, mutta teki hyvää katsoa heinä-elokuun viikkontunteja paperilla: ne pyörivät siinä 50-60 tunnin paikkeilla. Mukaan mahtuu joku 30 tunnin ja joku yli 70 tunnin viikkokin.
Lukemat eivät vielä ole mitään ihan älyttömiä, mutta silti minun arvoilleni liikaa, enkä tosiaankaan pidä niitä minään ylpeilyn aiheena. Nyt oli kuitenkin hyvä aika tiedostaa ne ja lähteä taas tietoisemmin hakemaan sitä ikuista tasapainon tavoitettani, joka lienee yksi niistä asioista, joita täytyy harjoitella läpi elämän.
Heinä-elokuussa en ehtinyt juuri lomailla, vaikka sen sijaan elin kuitenkin juuri sellaista ”työarkea” (vihaan niin sanoja työ kuin arki, mutten tiedä, miten korvata ne tähän tekstiin siten, että muut tajuavat, mistä puhun), josta unelmoin: tein töitä paljon mökillä ja mökiltä käsin, nukuin toista viikkoa teltassa ja minulla oli joka viikonloppu unelmieni keikkoja eli hääkuvauksia. Olen ollut tosi tyytyväinen oman työni jälkeen, nauttinut työstäni ja tuonut sillä iloa niille, joille olen kuvannut.
Vaikka kuinka nauttisi työstään, niin silti toki tarvitsee myös sitä omaa aikaa ja sellaisia päiviä, joina ei tee mitään työhön liittyvää. Sellaisia ei heinä-elokuuhuni mahtunut kuin yksi kokonainen päivä, sillä joka päivä olen vähintään vastaillut maileihin. Vaikka se tuntuu mitättömän pieneltä, maileihin vastaaminen nimittäin, niin huomaan, että niitä täysin itselle ja jollekin kivalle muulle tekemiselle omistettuja päiviä tarvitsee pidemmän päälle tai se alkaa painamaan omaa psyykeä.
Siispä jatkossa aion ottaa kiinni siitä haasteesta, että pidän vähintään kaksi totaalista vapaapäivää viikossa. Ne tuskin tulevat olemaan lauantai ja sunnuntai, sillä ne ovat parhaita keikkapäiviäni, mutta mielestäni yksi yrittäjyyden hauskuus onkin se, että sitä voi viettää ”viikonloppuaan” vaikkapa maanantaina ja tiistaina.
Näitä tämän postauksen tähänastisia kuvia olimme muuten ottamassa yhtenä sateisena maanantaina Porvoon vanhassa kaupungissa. Koska kaikki lauantaini vietän häissä kuvaamassa, enkä hääkuvauksiin voi pukeutua tosi hienosti, sillä asun tulee olla sellainen, että pystyn se päällä vääntäytymään mitä kummallisimpiin kuvausasentoihin ja jopa kiipeillä, loikkia ja pomppia (kyllä, kaikkea tuota on häissä tullut harrastettua!), niin päätimme sitten tuona maanantaina laittautua parhaimpiimme ihan muuten vaan ja toteuttaa oman kuvauksen. Joo, tiedän – huvinsa kullakin :D
Mutta nyt kaiken filosofioinnin jälkeen haluan katsoa, mitä kaikkea kesääni mahtui ihan konkreettisesti.
Huhti-toukokuun vaihteessa olin mammani kanssa Baijerissa ja Itävallassa. Muuten toukokuuhun mahtui hääkuvauksia, pari isompaa yrityskuvausprojektia (joista toinen jatkuu edelleen ja on isoin yrityskuvausprojekti, joka minulla on tähän asti ollut) sekä pienempiä kuvauksia. Debytoin muun muassa raskausmasu- ja new born -kuvauksien tienoilta. Lisäksi vähän verkostoiduin muiden yrittäjien kanssa.
Touko-kesäkuun vaihteessa olimme Markun kanssa Skotlannissa ja onneksi olimmekin, sillä siellä sain ihan totaalisesti lomailla. Skotlannista palattuamme alkoikin aikamoinen meno ja vilinä. Oli Suomi Gymnaestrada -voimistelutapahtuman kuvaus Turussa, lehtijuttukeikkoja, yrityskuvauksia, hääkuvauksia ja vähän muitakin pikkukuvauksia. Juhannukseksi suuntasimme Kuusamoon ja pienelle road tripille Lappiin ja ehdin pitää muutaman vapaapäivän.
Heinä-elokuussa minulla oli 11 koko päivän hääkuvausta 9 viikon sisään. Huimimpana viikonloppuna ajoin torstaina aamusta ensin Seinäjoelle, missä minulla oli 1-vuotiskuvaus. Perjantaina kuvasin Vaasassa koko päivän häitä ja yötä myöten ajoin Jyväskylän lähelle nukkumaan muutamaksi tunniksi. Lauantaiaamuna jatkoin matkaa Mikkelin lähelle Puumalaan, missä oli luvassa toinen koko päivän hääkuvaus. Myöhään lauantai-iltana ajoin vielä yötä myöten takaisin kotiin. Kilometrejä kertyi näiden kolmen päivän aikana yli 1 300 ja kuvaustunteja yli 20. Kuvittelin, että olisin ollut sen jälkeen ihan loppu, mutta sunnuntaina olin taas iloisena kuvaeditoinnin kimpussa.
Heinä-elokuuhun mahtui myös mökkeilyä kuvaushommien ja editoinnin ohessa sekä yksi Jyväskylän kuvauskeikka, jonka yhteydessä teimme pienen road tripin ja ehdin pitää sen heinä-elokuuni ainoan kokonaisen vapaapäivän. Ehdimme piipahtaa Hangossakin telttailemassa – niin ja samaiseen viikkoon mahtui ehkä elämäni tähänasti erikoisin keikka, johon liittyi kallis hotelli Helsingissä, Lähi-Idän kuninkaallinen perhe, joka on osa maan hallintoa sekä 1,3 miljoonan euron ökymoottorivene.
Yrityskuvauksista minulla oli muutaman viikon tauko heinäkuun lopussa ja elokuun alussa, mutta elokuun loppupuolella niitäkin on taas riittänyt. Ja ennen kaikkea elokuulle oli kasautunut todella paljon editoitavaa, ja koska nyt sunnuntaiaamuna lähdemme lomalle Islantiin, niin minun on täytynyt tehdä ennakkoon tulevien vajaan parin viikon työt. Viime viikolla editoin 4,5 hääkuvausta.
Tämä viikko on niin ikään ihan kreisi: maanantaiaamuna ajoimme Markun kanssa Kuopioon, missä minulla oli kuvaus. Tiistain tein töitä koneella ja editoin. Keskiviikkona oli kaksi kuvausta, joiden kuvat ja videomateriaali piti saada editoitua heti eilen ja tänään. Tänään olen editoinnin lisäksi juoksuttanut koiraa eläinlääkärissä, noutanut reissuun mukaan tulevia kuvausrekvisiittoja (otan siellä hääkuvia eli ihan lomareissu sekään ei tavallaan ole, mutta se on niin ihanaa, ettei tosiaankaan haittaa!) ja pakannut reissua varten. Huomenna olen kuvauksessa 15-23 ja lauantaina kuvaamassa häitä 12-23 ja sunnuntaiaamuna on klo 5 lähtö lentokentälle. Voin jo kuvitella sen fiiliksen, kun vihdoin pääsen istahtamaan Reykjavikiin menevään koneeseen ja huokaisemaan, että selvisinpäs koko kesästä hengissä :D
Markku on kesän aikana opiskellut, kuntouttanut olkapäätään, päässyt taas kiinni treeneihin ja muun muassa rakentanut yhden kokonaisen upean grillikatoksen. Ja ollut kanssani <3
Varmaan unohdin tässä puolet siitä, mitä kaikkea kesään mahtui, mutta kokonaisuudessaan oli ihan huippu kesä! Sain tehdä uskomattomia kuvauksia ja olen edennyt tosi paljon yrittäjänä ja oppinut tajuttomasti uutta niin valokuvaajana kuin ihmisenä. Tärkeimpänä oppina olkoot se, että vaikka on ollut ihana ja ajoittain on ihan ok kutitella omia rajojaan, niin tärkeintä on ajoissa huomata, että nyt menee vähän liian lujaa. Välillä täytyy vaikka sitten pakottaa itsensä hengähtämään, että jaksaa taas porhaltaa eteenpäin. Tai ei välttämättä edes hengähtämään, koska itse olen kyllä lähdössä aika hektiselle lomareissulle, mutta pointtina on se, että irtautuu välillä kaikesta normaalista ”arjesta” ja keskittyy 100% tekemään vain ja ainoastaan sitä, mitä itseä huvittaa.
Huippua viikonloppua kaikille <3
