Positiivisuus on ihanaa ja on kiva lukea inspiroivia ja iloisia blogeja. Ja on kiva olla hyvällä tuulella, mutta oikeastihan elämä ei ole vain pilvissä tanssahtelua, vaan iloisuuden vastapainoksi ainakin itse tarvitsen myös niitä huonon tuulen ja apaattisuuden hetkiä. Niiden kieltäminen itseltä olisi teeskentelyä, eikä tekisi hyvää omalle psyykellekään.

Viimeiset pari vuotta olen kuullut vähän väliä työssäni ylistyssanoja. Minua ja työni tuloksia kehutaan ja ylistetään. CV:täni hämmästellään.

Mutta kaiken päälle todetaan: Emme pysty maksamaan sinulle, emme ollenkaan tai emme kunnolla.

Mitä voin enää tehdä? Ilmaiseksi ja puoli-ilmaiseksi en halua enää tehdä töitä. Se syö niin omaa uskottavuuttani kuin niin omia kuin kollegoideni työmahdollisuuksia.

Eikä se lisäksi enää minun työkokemuksella ole oikein, eikä senkään suhteen, että minun pitäisi pystyä elättämään itseni sillä, mitä teen.

Minua on hyödynnetty härskistikin, mutta olen ollut siitä tietoinen. Olen luottanut, että se johtaa johonkin.

Olisi vaan paljon helpompaa kuulla, etten saa jotain työkeikkaa, koska olen liian huono.

Jotenkin sitä vaan on vaikea uskotella itselleen. Miksi sitten sellaiset tahot kuin Lehtikuva, Yle ja Olympiakomitea hyödyntävät minua?

Ehkeivät kuvani ole niin kauhean ihmeellisiä. Ehkä en ole paras lajissani ja siinä, mitä teen.

Mutta arvotonta työni ei ole.

Ehkä pahin ”huonouteni” onkin, että teen tarpeeksi halvalla ja minua on helppo riistää.

Mutta minulta ainakin saa varmuudella ja luotettavuudella juuri sen, mitä tilaa. Jos siitä ei ole valmis maksamaan, niin minua ei tarvitse käyttää.

CV:tä ja työkokemusta kartuttaakseni minun ei enää kannata tehdä riistokeikkaa. Jos tämä ei riitä, niin mikä sitten nimittäin riittää?

Ehkä kaikki muuttuu, kunhan vaivaudun valmistumaan. Kun työkokemukseni lisäksi minulla on kädessäni maisterin paperit sekä medianomin paperit, niin ehkä yhtäkkiä olen myös rahallisesti arvokkaampi, koska onhan minulla sitten kaksi korkeakoulututkintoa.

Jotenkin kuitenkin epäilen.

On toki upeaa, kun voi tehdä unelmiensa työtä. Ehkä joku toteaa, että sen hintana on, ettei tienaa kunnolla.

Tässä yhteiskunnassa kun tuntuu vallitsevan se ajatusmaailma, että työn tekeminen ei saa olla kivaa, vaan sen pitää olla raskasta ja stressaavaa.

Tässäkin asiassa olen ehkä ”huonompi” kuin muut.

Sillä sori nyt vaan, mutta minä nautin työstäni ja ainon nauttia siitä jatkossakin, enkä suostu hukkaamaan elämääni tekemällä jotain sellaista, joka saa minut onnettomaksi tai jossa en voi olla parhaimmillani.

Ja aion pärjätä vaikka sitten vähemmällä (rahallisesti), sillä minulle rikkautta on juurikin se, että voin tehdä, mitä rakastan, käyttää aikani arvostamallani tavalla – ja olla onnellinen.

Kuva: Akifoto