Heih. Täällä me ollaan.

Tänne nettisivujen puolelle ei ole päivitelty pitkiin aikoihin, mutta Facessa, Instassa ja YouTubessa on voinut seurailla meidän touhuja ja talotarinaa sen verran kuin ollaan jaksettu ja ehditty postailemaan.

Mutta lyhyesti: Ollaan keskitytty tää koko alkuvuos ennen kaikkea kuluneesta 2,5 vuodesta eli koko tulipalosta ja sen jälkeisestä ajasta toipumiseen. Ja siinä vasta ”projekti” on ollukin, eikä itse tulipalo tai aitan ja talon siirto tai rakentaminen oo olleet mitään siihen verrattuna! Etenkin vlogien puolelta voi kuunnella aiheesta enemmän, ja lisää on luvassa jatkossakin, koska tää on aihe, joka on suuressa keskiössä meidän elämässä. Ja oikeastihan meidän ns. talotarina on jotain ihan muuta kuin pelkästään tarina talosta, joka paloi ja uuden kodin rakentamisesta…

Mutta tässä alla on meidän uusin facepostaus nyt myös tänne blogiin nostettuna:

Jos me tulipalon jälkeen 2,5 vuotta sitten oltais tiedetty, missä pisteessä ollaan nyt, se ois sillon tuntunut hirveeltä ja siltä, että ollaan ”vasta näin pitkällä”.

Miten pitkällle oikeasti ollaankaan tultu, koska nyt osataan jo usein nähdä, että ollaan ”jo näin pitkällä”!

Ollaan mietitty, että kuinkahan moni ulkopuolinen kuvitteli tietävänsä jo heti silloin alkuunsa, että meidän talonrakennus tulee kestämään paljon aluksi kuvittelemaamme pidempään. Kuinkahan moni nyt ajattelee, että ”minäpäs tiesin”.

Mutta itse asiassa kukaan ei tiennyt.

Koska miten voisikaan? Kukaan ei oikeasti tunne meitä niin hyvin kuin me itse, eikä me itsekään lopulta niin hyvin – eikä silloiset me tienneet, millaisia me tultaisiin olemaan nyt 2,5 vuoden päästä.

Oikeastihan elämähän paitsi tuo mukanaan paljon arvaamattomia asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa, niin myös itse muuttuu siinä matkan varrella. Omat unelmat, ajatukset, toiveet, tunteet ja itsetuntemus muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Tai ainakin voi muuttua ja kehittyä.

Se, mikä aluksi tuntui kauhukuvalta saattaakin ajan myötä muuttua siksi juuri oikeaksi ratkaisuksi ja tie, joka ei itselle ollut oikea – tai jonka ei silloin ehkä ymmärtänyt olevan oikea – saattaakin muuttua oikeaksi.

Meidän moni kauhu on käynyt toteen: Talo paloi. Vakuutus ei korvannut uutta tilalle, vaan saadaan uus yhtä iso ja upea koti samalle paikalle vain jos jaksetaan ja pystytään tehdä se itse. Me ei jaksettukaan rakentaa niin nopeasti kuin alun perin haluttiin siten, että se myös pysyisi kivana ja myös ehdittäisiin tekemään paljon muutakin siinä rinnalla. Me ei jaksettu tehdä kattoa päälle heti.

Nää kaikki asiat on haitanneet. Voi ne on haitanneet niin paljon, että se on meinannut pilata meidän koko elämän!

Mutta me opitaan elämään niiden kanssa. Ja me opitaan etsimään tapoja olla ja elää ja tehdä tätä kaikkea siten, että se on mahdollisimman ihanaa ja meidän näköistä.

Ennen kaikkea me aiotaan edelleen olla rohkeita ja uskaltaa.

Ja rohkeinta on ollut lopulta uskaltaa kohdata itsensä, opetella oikeasti tuntemaan itseään ja kaikkia omia puoliaan ja muuttaa suunnitelmia siten, että ne on kokonaisuudessaan parhaat itselle, vaikkei muu maailma sitä ymmärtäisikään.

Tällä hetkellä esimerkiksi paras mahdollinen ratkaisu meille on, että me ei vieläkään tehdä kattoa taloomme. Jos joku sanoo sitä tyhmyydeksi, niin ah, miten väärässä hän onkaan, koska meidän tilanteessa se on suurinta viisautta!

Ps. ”Älkää välittäkö, mitä muut sanoo tai ajattelee”, on muuten typerä neuvo. Omiin tunteisiin ei voi nimittäin vaikuttaa ja jos joku asia tuntuu pahalta, sitä ei saa välittämättä jättämällä tuntumaan vähemmän pahalta, vaan nimenomaan pitää välittää omista tunteistaan ja kuunnella niitä ja yrittää opetella ymmärtämään niitä ja sitä kautta muiden sanat tai mielipiteet oppii jättämään omaan arvoonsa!