Terve,

on maanantai, mutta itse vietän nyt vähän niinkuin sunnuntaita ja kökötän koko päivän kotona. Ihan vapaapäiväksi tätä ei voi sanoa, koska nyt illalla ei auta muu kuin lähteä purkamaan koko sitä työasioiden vyyhteä, joka pääsi viime viikolla kasautumaan.

Viime viikkoon mahtui kaikenlaista härdelliä, mikä ei sinällään ole mitään uutta, ja harvoinpa sitä nykyään on sellaista päivää, jolloin sitä osaisi vaan olla ja hengailla lanttuna aamusta iltaan. Viime viikon loppua kohden meno kuitenkin vain tiivistyi, ja lauantaina ja sunnuntaina olin intensiivisesti kiinni Päijänteen ympäriajon tiedotushommissa. Itse asiassa jo perjantai uppoutui ihan kokonaan Päitsi-juttuihin, sillä jouduin kirjoittelemaan tiedotetta ja olemaan yhteydessä eri medioihin sekä vastailemaan kaiken maailman puheluihin, joita sateli heti aamusta alkaen. Kun mukaan lisää torstain lyhyellä varoitusajalla tulleen kuvauskeikan, niin käytännössä koko loppuviikkoni aikataulu meni ihan sekaisin, enkä ehtinyt hoitaa niitä asioita, jotka olin kuvitellut to-pe ehtiväni hoitaa pois alta.

Lauantaina aamuni alkoi jo klo 6.30, kun kyytini kohti Lahtea tuli hakemaan minut. Olin kiinni koko päivän intensiivisesti tiedottajan hommissani klo 21 asti. Yön vietin hotellissa Jyväskylässä, ja sunnuntaina piti startata edellispäivääkin aikaisemmin eli 5.30, ja viimeisen tiedotteen sain lähetettyä joskus 18.30 aikoihin su-iltana. Iltakahdeksalta olin vihdoin kotona ja siitä sitten suuntasin saunaan ja mussutin paljon suklaata ja join vähän skumppaakin illan päätteeksi. Tuntui tosin, että olin pelkästä uupumuksesta aivan huppelissa jo ennen kuin avasinkaan skumppapulloani :D

Maanantaina tuli nukuttua pitkään, mutta vaikka takana onkin nyt kunnon yöunet, niin olo on jotenkin totaalisen naatti – juuri sellainen kuin mitä se on, kun on antanut ihan kaikkensa. Vaikka viikonloppu ei ollut fyysisesti lainkaan raskas, paitsi toki yöunien osalta, niin henkisesti pistin ihan kaikkeni peliin, kun yritin tehdä hommani mahdollisimman hyvin ja jakautua niin tiedottajaksi kuin valokuvaajaksi.

Periaatteessa olen järjellä ajateltuna tosi tyytyväinen viikonlopun työni tulokseen, mutta silti nyt on vaan sellainen olo, että tekisi mieli kääriytyä sängyn pohjalle ja velloa omassa surkeudessaan, johon sinällään ei ole mitään syytä. Pitäisi olla ylpeä itsestään, mutta tekisi vain mieli velloa omassa surkeudessaan. Tuttua kenellekään?

Omia fiiliksiä ei paranna se, että Markku juuri lähti viikon kisareissulle Dohaan, Quatariin, ja Simballa on vatsatauti.

Mutta ehkä se mieli tästä kohta piristyy, kun rupean hoitelemaan rästiin jääneitä asioita ja saan iloa, kun pääsen yliviivaamaan niitä ”to do” -listaltani. Jospa sitten vielä laittelisi jotain kivoja kuvia kuosiin ja näytille tänne nettisivuillemme.

Toisaalta juuri nyt on taas hyvä tilanne istahtaa hetkeksi ihan vaan alas ja yrittää rauhoittua. Viikonlopun kiire ja intensiivinen tunnelma jäi vähän päälle ja olo on jotenkin levoton, vaikka oikeasti juuri tällä hetkellä ei ole enää kiire mihinkään.

Taidampa nauttia muutaman lasillisen siitä eilen avaamastani skumppapullosta, vetää syvään henkeä ja miettiä, miten hyvin asiat loppujen lopuksi ovatkaan. Moni asia on viime aikoina nostattanut niskakarvojani pystyyn ja saanut minut tuntemaan oloni kaltoin kohdelluksi ja suorastaan raivostuttanut, mutta totuushan on, että minulla itselläni on valta päättää, annanko niiden asioiden lannistaa minua ja vaikuttaa omaan onnellisuuteeni. Myös kiire ja stressi ovat hallittavissa, sillä loppujen lopuksi, mitä se stressi onkaan?

Tunne, joka on oman pään sisällä ja omaa päätään voi kyllä hallita, jos tarpeeksi harjoittelee.

Ja totuushan kuitenkin on, että kaikki oman elämäni tärkeimmät asiat ovat kohdallaan. Vaikka ulkopuolinen maailma kuinka potkisi päähän ja aikataulut välillä tuntuisivat liian tiukilta, niin kaikesta selviää, jos osaa pahimmankin kiireen keskellä pysähtyä ja avata omat silmänsä.

Oikeasti mihinkään ei koskaan saisi olla liian kiire.

-Milla