Vuosi 2021 on ollut elämämme kummallisin vuosi ja tulee ehkä aina olemaankin sitä.
Vuosi 2020 oli tähän mennessä toki mullistavin. Toteutettiin isoin haaveemme – ja se paloi.
Mutta vuonna 2021 syttyi aiempaakin isompia haaveita, joista ei ennen tulipaloa edes osattu vielä haaveilla.
Alettiin unelmoida ”uudesta” vieläkin vanhemmasta talosta. Nälkä kasvoi syödessä, ja aloimme epäillä, ettei täydellistä voisi löytyä. Mutta se löytyi.
Me mitattiin se, merkattiin se, purettiin se, siirrettiin se ja tehtiin itse perustukset.
Tulevana vuonna sitten pystytetään se.
Lisäksi tänä vuonna me on rakennettu omin käsin aitta. Ja huussi, tynnyrisauna, puukatos. Ollaan opittu uusia taitoja ja löydetty itsestämme uusia puolia.
Ollaan kadotettu jotain itsestämme, mutta onneksi löydetty myös uudelleen. Ajettiin itsemme sen verran loppuun syksyllä, että nyt tiedetään, ettei enää ikinä haluta tehdä niin.
Huomattiin myös, että liialla tekemisellä tukahduttaa oman ilon, onnen ja luovuuden. Ei enää sitäkään kiitos! Ja se on ihan omissa käsissä se, nimittäin ettei sorru kiireeseen ja ahnehtimaan.
Aika on raaka, koska sitä on aina liian vähän, mutta sen saa hallintaan vain, kun lakkaa kiirehtimästä ja oppii pysähtymään ja kulkemaan eteenpäin rauhassa ja joka hetkestä nauttien.
Ollaan asuttu 8,5 kk Kuukkelissa tontillamme retkeillen niin 30 asteen helteessä kuin 20 asteen pakkasessa. Ollaan nautittu siitä suunnattomasti – ja oltu koko ajan nimenomaan kotona.
Aitta valmistuu tammikuussa. Muutamme siihen. Itse asiassa irtisanoimme juuri itsemme viime yönä Helsingistä ja meistä tulee tammi-helmikuun vaihteessa viimeinkin loviisalaisia!!! Se tulee olemaan juhlahetki, jota ollaan koko ajan odotettu tulipalosta lähtien.
Ensi vuonna aiotaan myös retkeillä Kuukkelilla ja lähteä seikkailemaan pitkin Eurooppaa koko lauma, jos se vain on mahdollista tässä kummallisessa uudessa maailmassa.
Aiotaan myös toteuttaa itseämme entistä enemmän ja vaalia omia taitojamme ja luovuuttamme ja kekseliäisyyttämme. Aiotaan kulkea yhä vahvemmin sitä kohti, että voidaan entistä enemmän elää meidän näköisesti ja elättää itsemme omilla vahvuuksillamme. Ollaan myös keksitty ja juonittu ja sovittu jo vaikka ja mitä uusia yhteistyö- ja yritysjuttuja!
Nyt haluamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja kaikkia, jotka ovat kulkeneet matkassamme mukana koko menneen vuoden – toivottavasti jatkatte mukana myös tänä uutena vuotena 2022.
Erityisesti haluamme kiittää Loviisan kaupunkia, jonka kanssa haaveilimme yhteistyöstä jo ennen tulipaloa – tämä yhteistyö on ollut meille todella iso ja merkittävä juttu ja auttanut meitä eteenpäin koko tämän vuoden.
Hauskaa, pöhköä, pirskahtelevaa ja luovaa sekä energiaa, työn touhua ja rentoutta ja lepoa sopivasti sekoittavaa uutta vuotta kaikille!
t. koko laumamme
Ps. Tällä uusimmalla vlogilla teemme pienen yhteenvedon viime vuodesta ja pohdimme vähän alkavaa vuotta – ja irtisanoudumme Helsingin asunnostamme, joka on ollut meillä vuokralla jo liki 13 vuotta!!! Vaikka ollaan odotettu, että päästään siitä asunnosta viimeinkin irti lopullisesti, irtisanoutuminen tuntui myös vähän pelottavalta ja haikealta. Eihän aitta ole vielä asuinvalmis – ei edes katto – ja siinä asunnossa asuessamme on tapahtunut niin paljon: ollaan menty kihloihin ja naimisiin, sieltä käsin ollaan matkusteltu pitkin maailmaa, siellä ollaan unelmoitu ja juonittu unelmiemme toteuttamista, siellä eli koko ikänsä meidän aiemmat lemmikit Simba ja Nala sekä suurimman osan elästää gekkomme Haplo. Mutta nyt on taas yhden suuren uuden askeleen aika ja ollaan valmiita siihen!