Aloitin sen tekemisen jo ennen kuin olimme edes kihloissa. Nimittäin häämekkoni.
Mekon ”runkona” käytin Eurokankaasta ostamaani vitivalkoista ryppytaftia. Siitä leikkasin ja ompelin koneella ensin melko simppelin olkaimettoman mekon, johon oli tuleva piilovetoketju vasempaan kylkeen. Jätin mekon ylipitkäksi ja aloin tehdä siihen sitten sellaisia laskoksia.
Alkuvaiheessa ainut visioni taisi olla se, että haluan tosiaan olkaimettoman mekon, jossa on epäsymmetrinen helma. Lisäksi halusin, ettei mekkoni olisi kokonaan valkoinen, ja jossain vaiheessa sainkin idean ruusupensaasta. En enää muista missä vaiheessa se ajatus syntyi, ja joka tapauksessa minulla ei ollut mitään loppuun lyötyä visiota siitä, miltä mekkoni tulisi valmiina näyttämään. Eli toisin sanoen tein mekkoani samalla mentaliteetilla kuin muutakin luovaa työtä, jota teen: koskaan en tiedä etukäteen täysin, millainen lopputulos tulee olemaan.
Eteninkin mekon teossa siten, että keräilin siihen palasia useamman vuoden ajan sieltä sun täältä. Eurokankaan tilkkukoreista haalin itselleni erivärisiä sifonginpaloja, joista mekkoon päätyi vaaleankeltaista ja vaaleanvihreää sifonkia. Ompelin ne valkoisen ”mekkorungon” päälle niin ikään epäsymmetrisesti ja kankaita rypyttäen.
Lisäksi ostin viininpunaista ryppytaftia, josta aina iltaisin kotona leffaa katsoessamme ompelin käsin erikokoisia ruusuja. Nämä ruusut päätyivät sitten lopuksi ympäri mekon helmaa, ja yhden oikein ison ruusun ompelin kiinni vasempaan rintamukseen.
Istanbulin reissultamme 2010 löysin joltain basaarilta aivan ihania valkoisia koristeruusuja, joissa oli glitteriä sekä valkoisia pitsikirjailtuja koristeita, jotka olivat ruusuköynnösten muotoisia. Tinkasin niitä itselleni, ja niin nekin päätyivät häämekkooni. Löysin myös ihanan kimaltein koristellun lyhyehkön huntukankaan, joka myös löysi tiensä kotiin ja häihimme.
Yksi tärkeä seikka oli, että vaikka mekkoni oli periaatteessa olkaimeton, niin halusin kuitenkin lisätä siihen yhden kaulan ympäri menevän olkaimen. Hääpäivänä on nimittäin tärkeää tuntea olonsa mukavaksi, eikä toisaankaan ole kivaa (tai kauniin näköistä), jos mekko valuu ja morsian joutuu koko ajan nykimään sitä ylemmäs. Lisäksi ompelin mekkoon itseensä kiinni olkaimettomat rintaliivit, niin ei ollut sitäkään pelkoa, että rintsikat valuisivat tai liikkuisivat mekon alla hääpäivän aikana mihinkään suuntaan. Lisäsin mekkoon loppuvaiheessa myös kapean vyön, jonka tein niin ikään itse.
Laahusta, pitkää huntua tai lattiaan asti ulottuvaa helmaa en halunnut, sillä hääpäivälle oli suunnitteilla aika vauhdikastakin menoa, kuten tanssahtelua niin Tuomiokirkon käytävällä kuin Helsingin Aleksanterinkadulla ja Stockan kellon alla… Onneksi kuitenkin löysin sen kivan pikkuhunnun, ja tein kyllä helmaan yhden sellaisen ”ulokkeen” ja siihen pienen lenkin, jonka sain laitettua vasemman käden keskisormen ympärille (kts. alla olevat Tuomiokirkon tanssahtelukuvat). Lisäksi ompelin mekkoon napin, johon tuon ulokkeen sai vaihtoehtoisesti laitettua kiinni silloin, kun en halunnut pitää sitä kiinni sormessani.
Minulle oli myös erityisen tärkeää löytää sellaiset kengät, joissa ensinnäkin ei olisi liikaa korkoa, koska halusin pysyä ”samalla tasolla” Markun kanssa (hi hi) ja jotka eivät muljahtaisi pois jalasta juostessakaan. Tarpeeksi hyviä avoikkaita ei löytynyt, mutta onneksi tajusin tilata kokeiluun aivan ihanat valkoiset, nauhalliset satiininilkkurit.
Häämekkoni alle puin äitini vanhan vanteellisen hääalushameen, jota käytin myös vanhojen tansseissa (missä minun ja Markun yhteinen tarina muuten sai alkunsa). Markun äidiltä olin taas saanut valkoiset stay up -sukat, joissa oli köynnöskuvio takana. Kätösiini puin itse tekemäni, sormista avoimet pitsihanskat ja kirkkoon laitoin ylleni pitsistä tehdyn ihonmyötäisen boleron peittämään olkapäitä sen verran kuin mitä pitsi nyt peittää. Korviini laitoin Kalevala-korun lumihiutaleen muotoiset riippukorvikset.
Niin ja yksi tärkeä ominaisuus on vielä mainitsematta: halusin, että mekkoni voisi hääpäivän illalla muuntaa hieman lyhyemmäksi, joten tartuin tuumasta toimeen ja tein sen helmaan lyhennyssysteemin. Aikomuksenamme oli nimittäin esittää sellainen oma tanssiesitys hääiltana, eikä iso pitkä hame olisi oikein mahdollistanut sitä tanssia. Mutta kun vannealushameen otti pois ja kääri mekon helmaa ylemmäs, niin sen pystyi sitten kätevästi solmimaan siihen pituuteen hameen alta löytyvien satiininauhojen avulla ja hyödyntämällä helmaan tekemiäni pieniä reikiä. Ja siis kyllä – leikkasin loppuvaiheessa häämekkooni reikiä tätä lyhennyssysteemiä varten :D
Markun valkoisen hääpuvun teetätimme syksyllä 2011 Pekingin reissullamme. Sieltä löytyi myös mekkoni kanssa hyvin yhteensopiva vaaleanvihreä kauluspaita sekä viininpunainen rusetti. Markun nahkakengät ostimme Varustelekasta.
Kuvat: V-P Kangas
Mekkomaanantai-blogipostauksissani esittelen aina jonkun mekon, hameen tai muun vaatteeni tai vaatekokonaisuuden. Pyrin julkaisemaan aina maanantaisin, mutta koska stressi ei ole hyväksi, niin jos joskus jää jokunen maanantai välistä, se ei ole maailmaloppu :)
Ps. Seuraahan meitä eli Voima-Vahtilaa facessa ja Instagramissa (@voimavahtila). Voimafoto-valokuvausyritykseni facesivun löydät erikseen täältä.