En tiedä, onko näissä mekkomaanantaissa enää ideaa, kun tuntuu, että julkaisen näitä kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin, hih! Mutta ehkä olette jo tottuneet tähän, ja olkoot tämä hyvä esimerkki siitä, miten nykyisin priorisoin asioita, enkä halua ottaa turhaa stressiä sellaisista kivoista extrajutuista… Mielestäni se on ihan hyvä taktiikka :) Päätin myös lakata numeroimasta mekkomaanantai-postauksia, koska pian mentäisiin roomalaisissa numeroissa jo niin pitkälle, että pelkkä numero veisi tosi paljon tilaa otsikosta.

Mutta nyt asiaan eli tämän kertaiseen mekkoon, paitsi että tällä kertaa vuorossa onkin tällainen Top Vintage -verkkokaupasta ostamani shortsiasu. Se on todella ohutta ja kevyttä keinokuitukangasta ja tuollainen safarihenkinen khakin eli hiekan värinen asu, johon kuuluu shortsihame sekä 2/3-hihainen lyhyt paita. Kankaassa on lisäksi seeprojen kuvia. Ihan tosi kiva asu, jota olisi siistiä käyttää, jos/kun seuraavan kerran menemme oikeasti safarille, mutta koska kangas on tuollaista aika ”hienoa”, niin se tuskin kovin hyvin kestäisi oikeita safariolosuhteita ja värjäytyisi varmasti aika nopeasti, jos se päällä hikoilisi kunnolla. Eli täytyy tyytyä käyttämään sitä ihan vaan ihmisten ilmoilla ”sivistyksen” keskellä :)

Näissä kuvissa hillun se asu päällä englantilaisessa tankkimuseossa. Markku viihtyi siellä ”aika” hyvin, mutta kuten kuvista näkee, niin kyllä mullakin siellä ihan hauskaa oli (ja niin varmaan myös museon henkilökunnalla, jos sattuivat meidän touhuja seuraamaan). Toinen tämän jutun pointti voisikin olla, että ”miten saada nainen viihtymään tankkimuseossa – ottamalla hänestä siellä pin up -henkisiä kuvia”! Vink vink, miehet, jotka ette muuten saa tyttöystäväänne/puolisoanne raahattua sinne mukaan…Suhtaudun tankkeihin vähän kakspiippuisesti. Tavallaan niissä on jotain tiettyä romantiikkaa – tavallaan taas sota on aina kaamea asia. Toisaalta historiaa ei voi poistaa, mutta siitä voi oppia, ja on kunnioittavaa esimerkiksi sodissa kärsineitä kohtaan, ettei heitä unohdeta. Silti toivon, ettei maailmassa enää tarvitsisi tehdä yhtäkään uutta panssarivaunua tai muutakaan sotimiseen liittyvää välinettä.

Ja kai siinä sodan ja siihen liittyvän kärsimyksen ihannoinnissa on myös jotain sellaista, että sen kautta ymmärtää, miten hyvin meillä asiat ovat nyt. Itsekin tykkään monista sotaleffoista (tai no tykkään on ehkä väärä sana, mutta pidän hyvinä). Enkä siksi, että ihannoisin sotaa, vaan historian ja tarinoiden tähden. On hienoa, jos kenenkään ei enää tarvitse kokea sotaa, mutta niitä ei pidä unohtaa ja tekee hyvää eläytyä niihin, niin osaa arvostaa omaa elämää ihan eri tavalla. Uskon, että siinä on yksi (alitajuinen) syy, miksi monet ”tykkäävät” sotaleffoista, joihin tietysti lisäksi on helppo liittää ihmisten rakastamia sankari- ja rakkaustarinoita.

Laitteina tankit ovat kyllä jotenkin tosi symppiksiä. Ne kaikki niihin totaalisesti hurahtaneet miehet, jotka tankkifestivaaleilla kuhisivat kuin mitkäkin humalaiset herhiläiset, olivat täynnä sellaista pikkupoikamaista intoa. Eikä se ollut mitään sotahulluutta, vaan nostalgista intoa näitä telaketjuisia öriseviä masiinoita kohtaan.

Tämän postauksen kuvat on otettu Englannin Bovingtonin Tank Museumissa, missä olimme viime juhannuksen tienoilla, ensin niillä äsken mainituilla tankkifestivaaleilla eli Tank Festillä ja sitten vielä erikseen ihan vaan museossa. Nämä kuvat ovat jälkimmäiseltä kerralta – Tank Festillä ei nimittäin ollut ”ihan” noin autiota.

Suuntaamme sinne itse asiassa taas tänä vuonna eli meillä on jälleen luvassa vähän erilainen juhannus!

Ps. Lue myös muut mekkomaanantai-postaukseni ja katso video, jolla esittelen kotonani mekkoaarteitani.