”En oo saanut mitään tänään aikaseks!”
Markku-parka lienee kuullut tuon suustani monenakin iltana.
Tiedän itsekin, että se on harvemmin totta. Siis se, ettenkö saisi mitään aikaiseksi.
Ongelmani on usein se, että listallani on niin paljon tekemistä odottavia asioita ja toteuttamista odottavia ideoita, että ihmekös jos tuntuu turhauttavalta, jos päivän päätteeksi pääsen yliviivaamaan niistä vain yhden tai pari. Etenkin jos niiden vastapainoksi olen keksinyt ainakin kolme uutta, jotka lisään listalleni.
Toisaalta olen ylpeä siitä, että olen oppinut tekemään asioita rauhalliseen tahtiin ja nauttien. Ne asiat, joita ei ole pakko tehdä tänään, voin hoitaa ajan ja ajatuksen kanssa myöhemminkin. Jos tänään en ehdi, voin siirtää ne huomiseen, ja yrittäjänä moni asia ei ole aikatauluista riippuvainen. Lisäksi on tärkeää muistaa myös tehdä kaikenlaista hauskaa kivaa ja siten pitää huolta omasta hyvinvoinnista.
Omalla kohdallani yksi ongelma tässä on ehkä se, että moni asia, mitä teen – etenkin työasiat – eivät ole niin kauhean konkreettisia. Tai ovathan ne tavallaan konkreettisesti tietokoneellani tai netissä. Silti kovalevylläni olevat kuvat tai tekstit tai hoitamani firmajutut eivät tunnu kauhean konkreettisilta, ja illalla, kun suljen koneen, tuntuu joskus, ettei käteen jäänyt mitään. Siitä ehkä tulee olo, etten saanut mitään aikaiseksi.
Vastapainoksi on välillä kivaa tehdä myös jotain, missä työn tuloksen näkee heti, kuten ommella tai tehdä käsitöitä tai järjestellä kotia. Pelkästään pyykkien laittaminen pesukoneesta kuivaustelineeseen on vähän kuin terapiaa kaiken sen koneella työskentelyn rinnalla, sillä siinä saan tehdä jotain mekaanista, jonka tulos näkyy heti.
Toisaalta olen miettinyt, että onko kysymykseni ”mitä sain tänään aikaiseksi” edes oikea kysymys. Täytyykö aina saada jotain aikaiseksi? Onko se jokin ihmisen mitta? Ja ovatko elämän tärkeimmät asiat ylipäätänsä koskaan konkreettisia tai sellaisia, että niitä on helppo havaita?
Itse en arvosta tutkintoja, arvonimiä tai hienoa työtä yhtään niin paljon kuin sitä, millainen joku on ihmisenä. Oli työ, asema ja elämäntilanne mikä tahansa, niin ihmisyys on se, joka on tärkein ja merkitsee eniten.
Tänäänkin ehdin jo hetken tuskastella, miten sainkin taas kulumaan niin paljon aikaa kaikkeen ”turhaan” ( = muuhun kuin listallani oleviin työasioihin), kuten artikkeleiden ja blogien lukemiseen. Sitten menin lenkille ja – kuten lenkillä yleensäkin – ajatukseni alkoivat virtaamaan uudella sykkeellä, mieleni kirkastui ja kaikenlaiset ideat ja oivallukset tulvivat ulos päästäni.
Hienoimmat oivallukseni liittyivät juurikin niihin artikkeleihin ja blogeihin, joita olin tänään lukenut. Niiden kautta olin tuntenut surua ja tuskaa toisten ihmisten tähden, olin tuntenut syvää kiitollisuutta ja onnea siitä, mitä minulla on ja millainen elämäntilanne minulla on, oivalsin uusia asioita siitä, millainen ihminen itse haluan olla ja millaisella elämänasenteella haluan elää. Huomasin, että ajatukseni avartuivat taas kerran, oivalsin uusia asioita elämästä ja elämisen arvosta ja kasvoin ihmisenä ja vieläpä (toivon mukaan) suuntaan, johon kovasti haluaisin kasvaa.
Eikö sen rinnalla ole aika sama, sainko tänään mitään muuta aikaan?
Tästä eteenpäin aion kysyä itseltäni iltaisin, miten kasvoin tänään ihmisenä.
