Olin kuvaamassa yksissä häissä, kun yllätin itseni ajattelemasta sitä: ”Eroaakohan tämäkin pari jossain vaiheessa?”
Hätkähdin. Enhän voisi kuvata häitä täydellä sydämelläni, jos sitten mieli karvaana pohdiskelen tällaisia juttuja kesken juhlan! Päätin ottaa tuon ajatuksen käsittelyyn.
Ja olen iloinen, että tein niin.
Nyt näen kaikki naimisiin menevät parit ihan yhtä arvokkaina ja onnekkaina. Oli kyseessä sitten nuori pari, toistensa ensirakkaudet tai vähän vanhempi pari, kenties uusioperhe ympärillään. He kaikki ovat yhtä ihania ja rakastan näiden kaikenlaisten parien tärkeän päivän ikuistamista.
Mielestäni rakkaus on aina ihan yhtä aitoa ja kaunista.
Sillä ei ole väliä, onko kyseessä ensimmäinen, toinen tai vaikka kolmas kerta. ”Mikä tahansa kerta toden sanoo.”
Eikä sekään vähennä rakkauden aitoutta ja hienoutta, vaikkei se kestäisi ikuisesti. Pikemminkin on hienoa, että nykyään on myös ok erkaantua ajan kanssa omille teilleen ja löytää rakkaus uudelleen. Ja joskus rakkaus ehkä säilyy, mutta muut asiat erottavat.
Tärkeintä on mielestäni, että jokainen löytäisi onnen. Meistä jokainen kuitenkin kehittyy ja kasvaa läpi elämän, joten täytyy hyväksyä muutos. Onnellisuus vaatii sen, että on tilanteen ja ajan mukaan osattava joko pitää kiinni tai tarvittaessa päästää irti.
Kuitenkin edelleen tuntuu, että moni tavoittelee ja haaveilee siitä yhdestä ”oikeasta” rakkaudesta. Itse olen sitä mieltä, että elinikäiseen liittoon ei kuitenkaan riitä pelkkä rakkaus.
Ainoa varma asia maailmassa on muutos. Siispä mekin muutumme ja rakkaamme muuttuvat koko ajan. Ei ole kovin vaikeaa ”muuttua eri suuntiin” tai itse tykkään sanoa enemmin, että ”kasvaa eri suuntiin”.
Vaikka kuinka rakastaisi toista, niin siten voi käydä. Välimatka on tässä isossa roolissa, ja nykypäivänä epäilen, ettei vain fyysinen, konkreettinen välimatka, vaan pikemminkin etäisyys tässä arjessa, jota elämme.
Arjessa, joka on täynnä työtä, kiirettä, stressiä, suorittamista. Vaikka eläisi samassa taloudessa jonkun kanssa, voi silti loppujen lopuksi elää aika kaukana siitä toisesta. Molemmilla on omat uransa ja polkunsa, eikä ole vaikea ymmärtää, että ne polut helposti etääntyvät toisistaan, ihan vahingossakin, eivätkä osapuolet sitä ehkä edes kiireiltään huomaa – ennen kuin jo ovat tosi kaukana toisistaan.
Eikä tässäkään mitään väärää tai pahaa ole, se vaan on mielestäni hyväksyttävä ja tiedostettava, että niinkin voi käydä.
Monelle ei ehkä edes sovi se, että hän olisi liian ”kiinni” puolisossaan. Moni ei ehkä haluaisi viettää suurimpaa osaa ajastaan yhdessä kumppaninsa kanssa tai vaikkapa tehdä töitä yhdessä. Eikä se välttämättä ole edes kaikille se oikea tie onnellisuuteen, ei vaikka toista rakastaisi kuinka paljon.
Mielestäni pelkkä rakkaus ei kuitenkaan välttämättä riitä pitämään kahta ihmistä yhdessä puhumattakaan, että se tekisi molemmat onnelliseksi koko loppuelämän ajaksi. Täytyyhän ihmisen tietenkin tehdä elämässään muutakin kuin rakastaa, kuten päästä toteuttamaan itseään ja täyttää aikansa jollain tekemisellä, kuten työllä, harrastuksilla, intohimoilla.
Jos haaveilee elinikäisestä rakkaudesta, niin mielestäni täytyy ymmärtää se, ettei pelkkä rakkaus ehkä riitä, vaan on myös ”kasvettava” yhdessä ja muututtava maailman ja elämän mukana yhdessä. Ja se voi olla vaikeaa ilman, että löytää jonkun, joka kaiken sen rakkauden lisäksi on myös paras ystävä ja kumppani ja jonka kanssa haluaa touhuta sitä kaikkea muutakin kuin ”vain rakastaa”.
Ja siinä se suurin haaste tuleekin: löytää samasta ihmisestä niin rakastaja kuin elämänkumppani.
Ja vaikka sen löytäisi, sekään ei takaa mitään. Silti sitä saattaa erkaantua ja kasvaa erilleen. Tai sitten toinen ”puolisko” saattaa kuihtua pois – joko rakkaus tai ystävyys – jos niitä ei vaali ja ruoki tasapainoisesti.
Paljon on mielestäni myös kiinni itsestä.
Jatkaako aina vaan jonkun haavekuvan etsimistä vai onko valmis muuttamaan ajatuksiaan ja toteamaan, että onnellisuus voi löytyä muualtakin kuin sieltä, mistä oli kuvitellut.
Jääräpäisyys on mielestäni yksi onnellisuuden este siinä missä esimerkiksi katkeruus, mustasukkaisuus tai itsekkyys.
Mielestäni mikään ”ratkaisu” tai lopputulos ei kuitenkaan koskaan ole sen parempi kuin toinen. Onnellisuus on se, mikä ratkaisee. Se voi löytyä yhden kumppanin tai usean eri kumppanin luota matkan varrelta. Tai voi olla, että sen löytää yksin.
Mutta tavasta viis, jokainen tie on ihan yhtä arvokas.
Nyt osaan iloita jokaisissa häissä, enkä mieti, miten heidän käy. Koskaanhan sitä ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessan, ja tärkeintä on, että osaa elää hetkessä ja olla onnellinen juuri tässä ja nyt.
Silti omaa tulevaisuutta voi ja mielestäni kannattaa miettiä. Ihan jo senkin takia, ettei hämmästy liikaa, jos jonain päivänä löytää itsensä jostain ihan muualta kuin mitä oli kuvitellut. Sillä vaikkei ikinä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin omaan suuntaansa – ja siihen, ketä pitää kulkiessaan kädestä tai vähintäänkin käden ulottuvilla – voi itse vaikuttaa.
Loppuun vielä – mikä on meidän onnellisuuden salaisuus?
Rakkaus, ystävyys, hulluus, kreiseys, yhdessä tekeminen, heittäytyminen, pilke silmäkulmassa eläminen, meille oikeisiin asioihin keskittyminen, tietyistä asioista karsiminen ja AIKA. Me oikeasti käytämme aikamme asioihin, jotka todella merkitsevät meille, vaikka ”hintana” olisi, että se tarkoittaa vähemmillä tuloilla elämistä.
Mutta saisimmeko ostettua näitä asioita rahalla? Plus kyllä sitä rahaa silti saa riittämään oikeasti tärkeisiin asioihin – kuten kreisiin pin up -kuvaukseen ;)
Hui, tulipas pohdittua syvällisiä! Mutta sitähän elämä on, yhdistelmä syvällisiä juttuja ja vähän rennompaa ”hömppää”… Vaikka itse asiassa se hömppä saattaa olla myös niitä tärkeimpiä juttuja.
Ihanaa, hullua, kreisiä ja rakkauden- ja ystävyydentäyteistä viikonloppua kaikille!