Miten siinä aina käy niin, että lähteminen tuntuu niin vaivalloiselta, mutta kun pääsee sinne luonnon keskelle asustelemaan, niin taas muistaa, miten onnellinen sitä onkaan siellä mettässä ja jonkun näkökulmasta ehkä aika vaatimattomissa oloissa?
”Siis me saavuttiin tänne kaks tuntia sitten ja te ette vieläkään oo saanut tavaroita kuistia pidemmälle ja mä en pääse sisälle sänkyyn löhöämään, kun teidän roinat tukkii sisäänkäynnin.”
Meillä on ikioma pääsiäispupu (joka yrittää syödä mammalta saadun hienon suklaamunainstallaation!).
Löysin maailman hienoimmat sukset! Nää on varmaan antiikkia!
Kaivon kansi ei ollut edes ihan kauhean jäässä.
Pääsiäispupuja on ihan oikeasti olemassa!!!Sellanen oli jättänyt pihan ihan täyteen pieniä suklaamunia, ja Simba söi ne kaikki.
”Pikkupoika” on onnessaan, kun saa tehdä lumitöitä (kaupungissa niitä on luonnollisesti liian vähän).
”Ai niin, unohdin sen yhden pupun tonne pihalle!” ”Ai Pumbanko?” rakas aviomies kysyi. (En, vaan siis ton suklaapupun, joka mulla on kädessä!)