Olin viime perjantaina Rajalan organisoimalla valokuvaaja Petri Mastin kurssilla.

Heti ensalkuun minulla iski jarrut päälle valokuvaamisen suhteen. Lopputulos: En ottanut kurssilla yhtäkään valokuvaa.

Siis mitä, täh, minä totaalisen hurahtanut valokuvaaja en ottanut yhtäkään kuvaa??? Miksi?

Se reaktio minuun iskee, kun iso joukko ihmisiä kuvaa samaa kohdetta. Tällä kertaa kyseessä oli varmaan lähemmäs parinkymmenen henkilön joukko, joista jokaikinen kuvasi samaa mallia: häämekkoon sonnustautunutta ammattimallia. En näe syytä, miksi me kaikki ottaisimme ne ”samat” kuvat, vaikka tietysti ei niistä ihan samanlaisia koskaan tulekaan, mutta sama sisältö kuitenkin. Sellainen sopulitouhu nyt vaan ei nappaa minuun, joka haluan tehdä omaa juttuani.

Sama vastareaktio minuun iskee, kun näen turistijoukon kuvaamassa jotain kohdetta: minähän en varmasti kuvaa samaa kohdetta tai vähintäänkin kuvaan sen erilailla ja paremmin! Hupaisa piirre toki sinällään :)

Toiseksi: itse opin parhaiten tarkkailemalla ja seuraamalla muiden touhuja. Tuolla kurssilla olin ennen kaikkea imemässä itseeni mahdollisimman paljon tietoa ja vaikutteita. Halusin tarkkailla etenkin valokuvaaja Petri Mastin jokaista liikettä ja kuulla hänen jokaisen sanansa. Tätä vaikeutti hieman se, että olimme keskustassa ulkona, joten hänen äänensä hukkui paljolti liikenteen ja ympäristön meluun.

Lisäksi koko ajan omiaan hääräävät oppilaatkin vähän häiritsivät, kun itse olisin mieluummin halunnut nähdä Mastin työn touhussa ja kuulla hänen oppejaan, mutta suurin osa ajasta menikin siihen, kun kaikki vaan räpsivät omia kuviaan. Valokuvausta ehtii kyllä harjoitella käytännössä milloin tahansa, mutta Mastin kaltaisen kuvaajan oppiin ei pääse joka päivä!

Kurssilla mieleeni heräsi paljon ajatuksia valokuvaamiseen liittyen, osa Mastin puheiden pohjalta ja osa on aivan omista pohdinnoistani ja havainnoistani. Tässä joitain niistä:

• Luonnonvalolla kuvaaminen on kyllä siisteintä ikinä! Vähäisiäkin ympäristöstä löytyviä pieniä valaistuksen vaihteluita ja nyansseja voi opetella käyttämään taitavasti hyväksi ja ne tarjoavat loputtoman määrän mahdollisuuksia – kunhan osaa olla luova ja on taitava kuvaaja.
• Täytyykö kaikelle valokuvaukseen liittyvälle keksiä aina joku siistiltä kalskahtava nimi? Minä en varmasti koskaan jaksa opetella puhumaan ammattikuvaajien hienoilla termeillä.
• Mast totesi, että hän pyrkii kuvaamaan mahdollisimman valmista kuvaa – mutta kuitenkin hänenkin kuvansa ovat raakakuvina vielä kaukana valmiista. Jälkikäsittely on rajua.
• Ammattivalokuvaajatkin käyttävät valmiita filttereitä. Siis oikeasti filttereitä! Toki ne ovat parempia kuin jotkut ilmaiset Instagram-filtterit sun muut ja niillä on hienolta kalskahtavia nimiä, eikä niitä tosiaankaan kutsuta filttereiksi, mutta minun silmissäni ne ovat niitä. Ja ei siinä mitään, sillä nopeuttavathan ne työskentelyä, mutta olin pettynyt siitä, etteivät näköjään kaikki hyväksi hehkutetut kuvaajat ole luoneet kuviensa tyyliä ja niitä käyttämiään ”filttereitä” alunperin itse.
• Olen ylpeä siitä, että itse olen väkertänyt tähän asti ihan kaiken kuvankäsittelyssäni itse (tarkoittaen siis tyyliäni).
• En kestä valokuvaajia, jotka KOKO AJAN makaavat maassa.
• Mielestäni kunnon valokuvaajalla ei lopu muistikortilta tila tai akku kesken kaiken. Niitä kuuluu olla varalla. En ole tekninen kuvaaja, mutta kuvaaminen ei kuitenkaan saa kaatua tekniikan pettämiseen, vaan aina on oltava plan B – kuten monta muistikorttia ja vara-akkuja.
• En todellakaan ole mikään ns. insinöörivalokuvaaja, enkä ikinä katso kuvien histogrammia – katson itse kuvaa.
• Tuntuu, että siinä missä urheilijat brassailevat sillä, kuka (mukamas) treenaa eniten, valokuvaajat kisaavat sillä, kuka käsittelee valokuvat nopeiten. Nyt ollaan päästy 45 sekuntiin per kuva.
• Valokuvaaja voi olla hyvä tai huono – mutta hyvä voi olla monella eri tavalla. Koska valokuvaus on taidetta, ei voi koskaan sanoa, kuka on paras.
• Rakeisuus ja rosoisuus tarkoittavat Mastin mielestä yhtä kuin fiilistä ja täysin rakeettomat taas ovat kliinisiä. Ymmärrän pointin, mutta silti rakeisuudessa voi mennä mielestäni myös liian pitkälle.
• Nykyään käytetään huippulaadukkaita kameroita, mutta sitten lisätäänkin kuviin rakeisuutta ja muokataan kuvat näyttämään vanhoilla kameroilla otetuilta. Huvittavaa? Vähän joo :)
• Luulin, että kaikki ammattikuvaajat käyttävät Lightroomia tai ainakin tekevät osan kuvankäsittelystään sillä, ja itse teen ”väärin”, kun käytän pelkkää Photoshopia. Mutta kas, en olekaan ainoa!
• Hyvin erilaisella käsittelytavalla voi päästä hyvää lopputulokseen. Oikeaa tapaa käsitellä kuvia ei ole, vaan jokainen tehkööt parhaaksi kokemallaan tavalla ja kehittäkööt sitä koko ajan entistä ”paremmaksi” (siis itselle toimivammaksi).
• Muita ei kannata kopioida, mutta muilta kannattaa imea vaikutteita ja vinkkejä siitä, miten asiat kannattaa tehdä – tai vaihtoehtoisesti, miten niitä itse ei halua tehdä. Yleensä itse poimin valokuvauskursseilta yhtä paljon molempia.
• Olen ylpeä omista taidoistani: siitä, mitä jo osaan ja yhtä lailla kaikesta siitä, mitä en vielä osaa. Minulla on paljon intoa ja halua kehittyä – eli siis potentiaalia valokuvaajana!

Kaiken kaikkiaan tuo kyseinen kurssi oli oikein hyvä, vaikka tosin kaupungin melu hukutti ison osan kurssin vetäjän puheista alleen, ja lisäksi olisi voinut käyttää vähemmän aikaa siihen, että oppilaat itse ottavat kuvia ja enemmän aikaa itse opetukseen. Sitä kuvien ottamista ehtii tosiaan harjoitella käytännössä muulloinkin.

Mutta sain itse kurssilta tosi paljon hyviä ideoita, vinkkejä ja ajatuksia, ja se onkin aina parasta! Yleisesti ottaen minä olen valokuvausasioissa sellainen oppilas, joka ei sulata mitään pureskelematta ja prosessoimatta. Tämä siksi, että valokuvaus on kuitenkin vahvasti myös taidelaji, eikä moniin jutskiin ole mitään oikeita toteutustapoja. Valokuvaamisen perusteet ovat tietyt, mutta kun on menty tietyn osaamisrajan yli, mitään oikeita vastauksia ei enää ole.

Itse en vielä ole löytänyt yhtäkään valokuvaajaa, jonka kuvia pitäisin jotenkin ”täydellisinä” tai juuri sellaisina, jollaisia itsekin haluaisin ottaa. Yksittäisiä upeita otoksia on monilla ja tykkään ja ihailen monen eri valokuvaajan tyyliä todella paljon – mutta niissä kaikissa on myös juttuja, joista en tykkää. Aina en edes löydä selitystä sille, miksi jokin ei nappaa, eikä onneksi tarvitsekaan – onhan kuvauksessa paljon selittämättömiä asioita, sillä kysehän on paljolti nimenomaan fiilisten ja mielikuvien luomisesta.

Tästä kertoo jo se, että eri mielentiloissa samatkin kuvat saattavat näyttää erilaisilta! Ei siis ihme, että sitä välillä meinaa repiä hiukset päästä, kun käsittelee omia kuviaan: se lopputulos, mikä eilen näytti hyvältä, saattaakin tänään näyttää omissa silmissä ihan karmealta.

Valokuvauksessa huvittavaa onkin se, että joka päivä sitä huomaa itsestään uusia asioita, joita ei vielä osaa ja joissa on vielä paljon kehittämisen varaa. Oma itsekriittisyys kasvaa koko ajan ja se tässä ehkä haasteellisinta onkin.

On vain opittava elämään sen kanssa, ettei ole, eikä koskaan tulekaan olemaan täydellinen itsekään. Tämä on ikuinen matka ja opintie, kuten elämä ylipäätänsäkin :)

Antoisaa kuvausviikkoa kaikille!

Postauksen kuvat on otettu Rajala Ambassador -kisan merkeissä testikäytössäni olleella Nikonin D750 -rungolla + linsseillä Nikkor AF-S 105mm f/2.8G VR Micro ja Nikkor AF-S 35mm f/1.8G ED.

Ps. Tiesitkö, että järjestämme liikuntakursseja, kuten rengasvoima- ja kehonpainoharjoittelukursseja – kurkkaa lisätietoa ja ilmoittaudu mukaan täällä. Tarjoamme myös kursseja ryhmille ja yrityksille (tiedustelut: milla(at)voimavahtila.fi)

Voimaputiikistamme voit ostaa mm. puisia suomalaisia voimistelurenkaita sekä Dream Ringsejä. Treenivinkkisivultamme taas voit poimia vinkkejä ja inspiraatiota liikkumiseen!

t. Milla & Markku