Tänään olen…

…nukkunut puoli kahteentoista.

…juonut kahvia Baileysillä (tai itse asiassa ”baileysinkorvikkeella” eli Conwaysillä).

…syönyt suklaata.

…kävellyt pienen kävelylenkin Markun ja Simban kanssa.

…kitissyt eilisestä leuanveto- ja kyykkytreenistä kipeytyneitä lihaksia.

…syönyt lisää suklaata.

…editoinut kuvia ja vastaillut maileihin.

…tilannut mekkoja pienyrittäjältä.

…syönyt taas suklaata eli toisin sanoen syönyt tänään vain ja ainoastaan suklaata.

…viikannut pyykkejä kaappeihin.

…avannut lahjan, jossa oli asia, joka kuuluu ostaa kastelahjaksi vauvalle (myyjä oli kysynyt Markulta, että ”tuleeko tämä lahjaksi tytölle vai pojalle” – harmi, kun Markku ei ollut vastannut, että ”vaimolle”).

…juonut skumppaa.

…saunonut.

…editoinut, syönyt taas suklaata ja juonut lisää skumppaa.

Eli toisin sanoen tänään on itse asiassa ollut aika ”tavallinen” päivä. Olen tehnyt koneella töitä ja teen edelleen (aikomuksena on tehdä yömyöhään, jotta voin sitten olla seuraavat kolme päivää halutessani tekemättä) ja tehnyt niin ikään kaikkea muuta tavallaan arkista (vihaan tuota sanaa) ja tavallista.

Toisaalta tänään on ollut täydellinen päivä. Ei ole hassumpaa olla 29-vuotiaana tilanteessa, jossa voi todeta oman työnsä ja arkensa olevan niin hauskaa, ettei ”arki” tunnu sanalta, joka sopisi laisinkaan omaan elämään. Tässä päivässä ei nimittäin ole ollut mitään sellaista, mitä en saattaisi tehdä myös ihan tavallisena päivänä ja toisaalta monta sellaista asiaa, joita moni ei mieltäisi arkisiksi jutuiksi. Toisin sanoen olen tänään viettänyt omassa mittapuussani todella tavallisen päivän, mutta silti niin ihanan, koska rakastan tätä mitä joku muu saattaisi kuvailla sanalla ”arki”, mutta itse sanoisin tätä ihan vaan elämäksi!

Aiemmin lueteltujen asioiden lisäksi olen tänään pohdiskellut myös elämää suurempia asioita. Joitain niistä en halua muille jakaa. Mutta olen myös pohdiskellut esim. sitä, mitä tekisin syntymäpäivänäni, jos olisin juuri voittanut lotossa miljoonia.

Mahdollisesti en tekisi mitään sen ”erikoisempaa” kuin nyt tein. Muutenkin olemme Markun kanssa viime aikoina pohtineet, että jos saisimme miljoonia, meillä ei silti olisi suurta tarvetta muuttaa elämässämme mitään. Toki sitten voisi tehdä vielä isommin niitä juttuja mitä jo teemme, tehdä hyvää muun maailman hyväksi ja esim. matkustella enemmän, mutta totuus on, että haluaisimme kaiken oleellisimman pysyvän juuri siten kuin se nyt on.

En voisi olla onnellisempi näistä ajatuksistamme! Mielestäni ne nimittäin kertovat, että meillä on asiat tällä hetkellä erityisen hyvin ja olen siitä tosi onnellinen ja kiitollinen.

Toki ei kannata kuvitella, että elämämme olisi täydellistä. Ei, eikä sen kuulukaan olla, vaan haasteita on ja kuuluu olla, koska ne ja elämän epätäydellisyydet kuuluvat elämään ja ovat osa sitä ”voittoa” joka tulee sen myötä, kun oppii olemaan onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä sen haasteista ja epätäydellisyyksistä huolimatta. Saakohan tästä nyt yhtään kiinni?

Joka tapauksessa on kivaa olla minä ja on kivaa olla 29-vuotias! Tuntuu, että joka vuosi on entistäkin ihanampi, ja elämäntavoitteeni voisikin olla, että sama jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti! Melkein jo odotan sitä päivää, kun olen vanha ja kurttuinen ja ”rupsahtanut” – ja toivon, että silloin voin omalla positiivisuudellani ja itsehyväksynnällä näyttää kieltä vuosille!

Toisaalta samaan aikaan tiedostan, ettei sellainen ole itsestään selvää. Mitä jos iloni kuoleekin vuosien saatossa onnettomuuksien ja liian raskaiden surujen alle? Mitä jos sairaudet ja kivut hyydyttävät jonain päivänä hymyni? Mitä jos luottamukseni petetään tavalla, josta ei ole toipumista?

Joka päivä opin yhä enemmän siitä, millainen ihminen haluaisin olla ja millaiseksi en haluaisi muuttua. Siinä vaiheessa kun kuitenkin luulee, että valitsemallaan polulla pysyminen olisi helppoa ja vain omasta itsestä kiinni, on sortunut ylimielisyyden puolelle.

Myötätunto ja halu yrittää ymmärtää muita ovat asioita, joita ei pitäisi koskaan kadottaa, kävi miten kävi. Tyytyväisyyden ja onnellisuuden lisäksi ne olkoot toinen elämäntavoite, johon täytyy jatkuvasti yrittää pyrkiä.

Mutta takaisin höpsömpii aiheisiin (vaikkei kannata toki erehtyä luulemaan, ettei höpsöys olisi tärkeää, koska sekös vasta sitä onkin!). Varsinaisesti vietän synttäreitäni itse asiassa sunnuntaina, jolloin kaikki sukulaiset tulevat meille kylään. Ja kyllä, pidän synttärikekkerit vielä 29-vuotiaanakin ja olen pitänyt ne joka vuosi ja aion pitääkin vaikka sitten 100-vuotiaaksi astI!

Jotta touhu ei olisi niin outoa, olen naamioinut ne yhteissynttäreiksi Simban 10 wee (9.1.) ja Pumban 3 wee (20.12.) kanssa (koska siinähän ei ainakaan ole mitään outoa, että 29-vuotias viettä yhteissynttäreitä koiran ja pupun kanssa…)

Ihanaa viikonloppua ja uutta vuottakin jo valmiiksi! <3