Joku ehkä huomasikin, että päivitin perjantaina sivujemme kuvauksen/esittelytekstin meistä. Halusin, että se olisi yhä enemmän meidän näköisemme ja paljastaisi, keitä me oikeasti olemme.

Sama pätee myös otsakekuvaan sekä niihin kuviin, jotka pyörivät diashown tavoin etusivullamme.

Voit lukea uuden esittelytekstimme tuosta sivun ylälaidasta ja tutustua uuteen otsakekuvaan sekä selata valikoimaa lempparikuvistamme blogimme etusivulla.

Aikomuksenani on panostaa nettisivujemme ja blogimme sisältöön yhä aiempaa enemmän.

Haluan nimittäin tehdä juuri sitä, mistä eniten tykkään.

Kuulostaa tosi itsekkäältä, ja täytyy myöntää, että tuon tuosta joudunkin käymään kamppailua itseäni vastaan oman mieleni hämärissä sopukoissa, kun pohdin, että onko minun sallittavaa tehdä juuri sitä, mitä itse haluan.

Mitä minun sitten pitäisi elämässäni tehdä? Jotain ”järkevääkö”?

Ja mikä sitten on järkevää?

Monesti tuntuu, että soveliainta olisi edetä sen jonkun tietyn ”yleisesti hyväksytyn” kaavan mukaan. Tuntuu, että ”oikeaksi työksi” mielletään edelleen sellaiset perinteisen mallin mukaiset työt ja se, että ihminen raataa perus työpäiviä, jotta pystyisi elättämään itsensä ja perheensä ja lapsensa ja pitämään pystyssä talouttaan asuntolainoineen ja autoineen ja kaikkine ”pakollisine” ostoksineen. Niin ja kaiken päälle on vielä ne lomamatkat, joille on pakko päästä ja kulttuuririennot, jotka on pakko kokea, koska muutkin ne saavat ja sehän olisi jonkunasteista vääryyttä tai köyhyyttä, jos itsellä ei olisi varaa kaikkeen samaan kulutukseen.

Oletus on, että työtä tehdään, jotta selvittäisiin tuosta kaikesta, mihin ympäröivä yhteiskunta meidät johdattelee. Ja nimenomaan SELVITTÄISIIN.

Onko elämänn tarkoitus siis, että se on meille yhtä selviytymistaistelua ja jonkun tietyn ”täydellisen” elämän kaavan suorittamista?

Ei kovin inspiroivaa minusta.

Vai olisiko meillä vaihtoehto valita jotenkin toisin ja elää muulla tavalla?

Ja kuka meistä ei haluaisikaan elää omaa unelmaelämäänsä. Monesti törmää vastaukseen, että eihän se ole aina mahdollista tai niin helppoa. Jollainhan sitä toki täytyy elättääkin itsensä. Ja pyörittää koko tuota edellämainittua hulabaloota, jos sen on nimittäin itselleen valinnut.

Ei, ei välttämättä ole helppoa tehdä elämässään juuri sitä, mitä haluaisi – etenkin, jos ei ole syntynyt taloudellisesti kultalusikka suussa tai pepussa tai missä lie.

Itse olen kuitenkin päättänyt yrittää rakentaa elämäni vähän toisin kuin miten se perus ”oravanpyörässä” eläminen ja ”ruuhkavuosien” suorittaminen yrittää käsikirjoittaa. En aio hypätä mukaan siihen oravanpyörään, johon minun oletetaan hyppäävän ja johon hyppääminen olisi ihan hyväksyttävää. Se ei nimittäin välttämättä ole sitä, mitä haluan.

Mitä sitten haluan?

Noh, perimmäinen asia on, että haluan olla onnellinen. Mutta en ole varma, olenko onnellinen siten, että minulla on hyvin palkattu ja arvostettu työ, se oma kallis asunto sekä auto, mahdolliusuus kuluttaa ja matkustella niin paljon kuin sielu sietää, MUTTA kaiken tuon hintana minulla ei enää olekaan aikaa toteuttaa itseäni, viettää niin paljon aikaa läheisteni kanssa kuin haluaisin, kehittää itseäni juuri niissä asioissa, missä voisin olla parhaimmillani ja niin edelleen.

En halua sitä perus ”menestystä”, mikäli sen hintana on, että joudun uhraamaan kaiken sen hankkimiseen suurimman osan ajastani ja voimavaroistani, niin ettei niitä jää jäljelle enää siihen, mitä eniten haluaisin tehdä. Ja nimenomaan UHRAAMAAN, millä tarkoitan sitä, että kokisin, että joudun suorittamaan arkeani ja työtäni, jotta saavuttaisin jotain samalla tietämättä itse asiassa kuitenkaan, että mitä oikeasti edes haluan tai mikä tekisi minut onnelliseksi. Sillä jotenkin minusta tuntuu, että aika moni elämäänsä suorittava ja stressaantunut ja niitä ruuhkavuosiaan elävä ei tunnu tietävän, mitä oikeasti haluaa, kunhan vaan suorittaa sitä kaavaa, jonka mukaan meistä suurin osa elämänsä elää.

Itse mieluummin teen työtä, josta nautin ja tarvittaessa tingin esimerkiksi tulotasosta, jotta kuitenkin saan tehdä juuri sitä, missä tiedän, että pystyn olemaan parhaimmillani. Minä nimittäin uskon, että tällä ”itsekkyydellä” on myös antinsa: kun oikeasti saa tehdä sitä, missä itsellä on potentiaalia kehittyä parhaiten ja olla onnellisin, niin silloin on myös mahdollista antaa itsestään eniten muulle maailmalle. Työtään rakastava on myös ahkereampi ja luovempi kuin kyrpä otsassa työtään tekevä, ja vaikka itse en tulisikaan koskaan konkreettisesti vaikkapa pelastamaan ihmishenkiä, niin minulle riittää, että pystyisin työlläni vaikka edes välittämään hyvää mieltä ihmisille, piristämään heidän arkeaan tai inspiroimaan heitä jollain tavalla.

Toki haluaisin journalismin kautta myös välittää ihmisille tietoa ja ymmärrystä maailmasta, kertoa eteenpäin kiinnostavia ja inspiroivia elämäntarinoita sekä esimerkiksi tehdä tutkivaa journalismia, mutta koska media-alalla ei parhaillaan ole kovin ruusuiset työmarkkinat, niin yritän nyt toistaiseksi työllistää itseni sekoituksella toimittajan, tiedottajan, valokuvaajan ja liikunta-alan toimijan hommia. Mutta tämä sillisalaattihan onneksi sopii minulle enemmän kuin hyvin, sillä rakastan yrittäjähenkistä ja projektiluonteista työntekoa.

Tähän oman hulluuteni rinnalle olisi toki ollut ihan järkevää vaikkapa mennä edes suht edullisiin (lue: rikkaisiin) naimisiin, mutta mitäpä vielä, liittouduinpa sen sijaan jo vuosia sitten köyhän huippu-urheilijan kanssa. Mutta onneksi me olemme kaksi hyväuskoista pöhköä, jotka jaksavat uskoa siihen, että ehkä jossain vaiheessa kaikki tämä osaaminen, omistautuminen, kova työ ja tunnollisuus lopultakin palkitaan.

Noh, se jää nähtäväksi, miten tässä käy :)