Juhannusviikonlopun operaatio on nyt takana: Kuusamon Karhunkierroksen kiertäminen kolmessa päivässä. Kilometrejä kertyi varsinaisen 80 kilometrin vaellusreitin lisäksi vielä neljä ylimääräistäkin, sillä suoritin reissun kolmessa pätkässä, jolloin jouduin poikkeamaan vähän reitiltä parina päivänä, jotta pääsisin autotien varteen. Yöt vietin aina perheemme mökillä, joka sijaitsee sopivasti muutaman kymmenen kilometrin päässä Karhunkierroksen keskipaikkeilta.

Kokonaisuudessaan koko kierrokseen meni 18 tuntia. Matka taittui niin kävellen kuin hölkäten, ja keskinopeus pysähdyksineen kaikkineen oli noin 4,7 km tunnissa. Pysähdyksiä ei kovin paljon kertynytkään, sillä paikallaan ollessa sitä joutui heti itikoiden syötäväksi. Juomastoppeja piti toki tehdä lähes joka puron ja lätäkön kohdalla, jotta Simba-koira pääsi täyttämään vesivarastojaan.

Kuljin Karhunkierroksen pohjoisesta etelään päin eli Hautajärveltä Sallan kunnasta ja napapiirin tuntumasta Ruka-tunturille. Ensimmäisenä päivänä eli juhannusaattona etenin yhteensä 28 kilometriä Hautajärveltä Kiutakönkäälle. Tuolloin fiilis oli vielä tosi energinen, ja keskinopeus pysähdyksineen oli reilusti yli 5 km/h. Etapin alussa, 20 kilometrin paikkeilla ja lopussa jaksoin juosta aika koviakin spurtteja. Kovempaakin olisi voinut edetä, mutta piti säästellä voimia myös tuleville päiville.

Etenemisen ohessa ehti hyvin nautiskella upeista maisemista, kuten karun kauniista soista, lumoavasta Oulankajoesta ja mäntymetsistä. Myös upea pörröturkkinen kettu, porot ja maailman veikein käpytikan poikanen ilahduttivat matkantekoa.

Juhannuspäivänä edessä oli retken pisin etappi: 32 kilometriä Kiutakönkäältä Juuman kylään. Matka kulki ensin Oulankajoen vartta ja metsien halki Kitkajoen varteen. Upeat koskimaisemat riippusiltoineen ja autiotupineen kuuluvat Oulangan kansallispuistoon.

Toisena päivänä vauhti alkoi jo vähän hiipua – kun ensimmäisenä päivänä olivat vain pohkeet kipeytyneet, niin toisena päivänä oli etureisien vuoro. Toisaalta maastokin oli tällä etapilla hidaskulkuisempaa, kun välillä piti tasapainoilla ihan kapeaa polkua myöten joen penkereellä ja varoa tipahtamasta koskeen. Myös Simba alkoi hyytyä jossain 20 kilometrin paikkeilla, mutta sai onneksi kerättyä taas lisää puhtia loppumatkaa varten.

Viimeiselle päivälle meille jäi 24 kilometrin matka Juumasta Rukalle. Vaikka etappi oli lyhin, niin se oli sitäkin haastavampi – viimeisten kymmenkunnan kilometrin aikana piti kiivetä ties kuin monen vaaran ja nyppylän ylitse.

Tässä vaiheessa sitä oli jo todella tietoinen joka ikisestä lihaksesta, joka löytyy lantiosta alaspäin. Yksikään lihas ei kuitenkaan ollut liian kipeä tai hajalla niin kuin esimerkiksi puolimaratonin juoksemisen jälkeen. Olo oli tosi hyvä ja terveellä tavalla väsynyt. Ja vaikka kilometrit ja helle painoivat päälle, ja jossain vaiheessa tuntui, ettei jaksa enää kiivetä yhtäkään mäkeä, niin jotenkin kummasti sitä innostui vielä viimeisten kilometrienkin aikana juoksemaan.

Aivan lopuksi kiipesin vielä bonuksena Rukan huipulle – kun on jo takana 84 kilometriä, niin mitä eroa sillä enää on, jos vielä kiipeää yhdelle tunturille? Ja siellä Rukan korkeimmalla nyppylällä maltoin vihdoinkin 84 km takanani istahtaa alas ja vain olla ja hengähtää hetken. Maisemat olivat maailman kauneimpia, ilta-aurinko lämmitti kasvoja ja porotokka laidunsi muutaman kymmenen metrin päässä. Jopa poroista aina sekaisin menevä Simba oli niin kuollut, ettei jaksanut räyhätä niille, vaan ainoastaan tuijotti sarvipäitä kieli maahan asti roikkuen.

Oliko tässä koko hommassa sitten mitään järkeä? Joku saattaisi kysyä, että ehdinkö edes nautti maisemista, mutta ehdinhän minä. Etenemisvauhti oli nimenomaan juuri sopiva, sillä en missään vaiheessa nääntynyt liikaa. Jaksoin koko ajan nauttia ympäröivästä luonnosta, ja ajatukset ja sielu puhdistuivat sitä mukaan, kun kilometrejä kertyi.

Siellä metsissä tarpoessani mietin, että mitä järkeä pikemminkin on mennä jonnekin hikiselle kuntosalille nyhväämään tai vaikka polkemaan kuntopyörää. Jos haluaa saada tiukan pepun tai kohentaa kuntoaan, niin miksi se täytyisi tehdä neljän seinän sisällä ja jotain tylsiä treeniohjelmia noudattaen? Mieluummin voi saman tien tehdä jotain siistiä ja nauttia täysin siemauksin Suomen upeasta luonnosta – ja ekstrana vielä peppu kiinteytyy ja kunto kohenee ja sitä törmää kaikenlaisiin jänniin eläimiin ja luonnon luomuksiin.

Karhunkierros on tietenkin aivan ulkoilun kermaa, mutta riittää sitä luontoa täällä Helsingissäkin nautittavaksi koko vuoden ympäri. Kyse on pikemminkin siitä, että osaako omatoimisesti lähteä ulkoilemaan, liikkumaan ja haastamaan itseään. Itse ainakin saan ulkona liikkumisesta tosi paljon enemmän irti kuin sisällä äheltämisestä!

Kesäkuun alussa kiersin Karhunkierrosta kaverin kanssa etelästä pohjoiseen päin yhteensä 52 kilometriä (Ruka – Kiutaköngäs). Silloin meillä meni kaksi vuorokautta ja kävelimme käytännössä yötä päivää, sillä eihän sitä yöttömän yön aikana ole niin väliä, milloin nukkuu tai valvoo. Nuudeli- ja puurovedet kauhottiin suoraan kuohuvasta koskesta ja välillä käytiin maahan pitkäksemme paljas taivas kattonamme.

Tuossa reissussa oli osaltaan ihan oma viehätyksensä ja nautintonsa, kuten myös haasteensa, kun piti raahata ruokia ja nukkumistarvikkeita mukana – ja kameraa objektiiveineen ja tarvikkeineen. Ne siinä varustuksessa taisivatkin eniten painaa. Mutta palkkioksi kipeistä hartioista sain jälleen kerran kartutettua kuvapankkiani.

Lisäksi kävimme Markun kanssa ennen juhannusta päiväretkellä kiertämässä niin kutsutun Pienen Karhunkierroksen (12 km). Kaikki tämän postauksen valokuvat on otettu joko siltä kesäkuun alun vaellusretkeltä tai sitten tuolta minun ja Markun pikkureissulta.

Juhannuksen suuroperaatioon kamera ei päässyt mukaan – silloin kuljin sekä kevyin mielin että kevein kantamuksin ja vieroitin itseäni aina mukana kulkevasta kamerastani. Se teki tosi hyvää.

Alla kuvia kesäkuun alun reissulta:

Maisema vaaran yltä Rukan läheltä:

Kitkajoen vartta:

Juomavesi nautittiin tietty suoraan joesta tai purosta kuksalla:

Karhunkierroksen varrelta löytyy ainakin kuusi riippusiltaa:

Tässä me nukuttiin yhdet ”yöunet” keskellä päivää ja paljaalla maalla maaten.
Simba ehkä vähän ihmetteli tätä touhua…

Kanionissaan kiemurteleva Oulankajoki:Markku ja Simba Myllykosken riippusillalla juhannusta edeltävällä Pienen Karhunkierroksen retkellä:Tämä valkoisenaan kuohuva koski on hurjisteltu alas kumiveneellä jo kahteen kertaan aikaisempina vuosina:

Kitkajoen hurja Jyrävä ohitetaan koskenlaskureissuilla kävellen:Simba osaa ottaa rennosti aina rankan reissun jälkeen:We did it – 84 km!
Sen jälkeen oli mukavaa vain hengailla muutama päivä mökillä järven rannalla.